Lauantaina huhtikuun 1 p:nä.
Huhtikuun ensimmäinen päivä! Vain kolme kuukautta enää! Tämä aamu
on kaikkein kauneimpia. Olin hyvin tyytyväinen koulussa, sillä
Coretti pyysi minua tulemaan isänsä ja hänen kanssaan, kun he menevät
kuninkaan tuloa katsomaan. Ja äitini oli luvannut viedä minut
katsomaan erästä lastenkotia.
Myöskin muurarimestarin parantuminen ilahdutti minua, ja sitäpaitsi
kuulin opettajani eilen sanovan isälleni hänen ohikulkiessaan: "Hyvin
käy, hyvin käy." Mutta ennen kaikkea oli kaunis aamu.
Koulun ikkunasta näkyi sininen taivas. Puutarhan puut olivat täynnä
umppuja, ja ympärillä olevien talojen ulkopuolisille ikkunalaudoille
oli pantu kukkaruukkuja. Opettaja ei nauranut, sillä sitä hän ei
tee koskaan, mutta hän oli kuitenkin niin hyvällä tuulella, että
tuo poikittainen poimu hänen otsassaan tuskin näkyi, ja hän selitti
leikillisesti erästä laskuesimerkkiä mustalla taululla. Selvään
näki, että hän nautti raittiista ilmasta, joka tulvi avoimista
ikkunoista täynnä versovan kasvillisuuden tuoretta tuoksua ja
muistutti kävelyretkistä luonnon helmassa. Hänen selitellessään
kuului lähikadulta sepän takomista ja vastapäätä olevasta talosta
kehtolaulua, jolla joku äiti tuuditteli lastansa nukuksiin. Hän
keskeytti yht'äkkiä opetuksensa, jäi tätä kuuntelemaan ja sanoi
ikkunasta katsoen: "Taivas hymyilee, äiti laulaa, kunnon mies tekee
työtä ja pojat opiskelevat. Voi kuinka tämä kaikki on kaunista!"
Kun astuimme luokasta ulos, huomasimme, kuinka kaikki olivat iloisia.
He kulkivat rivissä nauraen ja hyräillen kuin lupapäivän aattona.
Opettajat laskivat leikkiä, vanhemmat keskustelivat ja nauroivat
keskenään, ja Crossin äidillä, vihannesmyyjällä, oli niin paljon
orvokkeja, että koko eteinen täyttyi niiden tuoksusta. En ollut
vielä koskaan tuntenut sellaista riemua kuin tänä aamuna, varsinkin
nähtyäni äitini kadulla minua odottamassa. Ja rientäessäni häntä
vastaan huusin: "Olen niin iloinen. En ymmärrä mikä siihen on
syynä." Mutta äitini sanoi hymyillen: "Sen tekee kaunis ilma ja hyvä
omatunto."