Maanantaina helmikuun 20 p:nä.
Precossi tuli eilen illalla muistuttamaan minua, että kävisin
katsomassa hänen isänsä pajaa, joka on täällä saman kadun varrella.
Ja kun tänä aamuna isäni kanssa menin kaupungille, poikkesimme
hetkeksi sinne.
Kun astuimme ovesta sisään, näimme Precossin istuvan tiilikasalla.
Hän lueskeli läksyään, kirja polvellaan.
Hän nousi heti ja tuli meitä vastaan. Huone oli avara ja täynnä
hiilentomua. Seinillä riippui moukareja, pihtejä, kankia ja rautaa
jos jonkinlaista. Nurkassa paloi ahjossa tuli, johon eräs poika
puhalteli palkeilla. Precossin isä seisoi alasimen ääressä, ja sälli
piti rautatankoa tulessa.
Tuskin oli seppä meidät huomannut, ennenkuin jo nosti lakkiaan
huutaen: "Terve tuloa! Kas tuossa on se kunnon poika, joka
lahjoitti meidän pojalle junan. Hän on tullut katsomaan miten
pajassa työskennellään. Heti paikalla saatte nähdä." Ja tätä
sanoessaan hän hymyili. Hänen kasvonsa eivät enää olleet niin
julmannäköiset kuin ennen, eikä katsekaan ollut niin karsas. Sälli
ojensi hänelle toisesta päästä tulikuuman rautatangon, jonka seppä
asetti alasimelle. Siitä piti tehtämän kaiderauta satamakadun
ristikkoaitaan. Seppä kohotti moukariaan ja rupesi takomaan hehkuvaa
tangonpäätä käännellen sitä joka puolelle, sysäten sen väliin
alasimen keskelle, väliin sivulle. Ja kummallista oli nähdä, miten
nopeat, raskaat vasaranlyönnit saivat raudan taipumaan, vääntymään ja
laajenemaan, kunnes se vihdoin sai siron kukkalehden muodon, aivan
kuin olisi ollut sormin muodostettu vahankappale.
Sill'aikaa Precossi katseli meitä tyytyväisenä, kuin olisi tahtonut
sanoa: Huomatkaa kuinka isä osaa tehdä työtä!
"Onko pikku herra nyt nähnyt, kuinka sitä tehdään?" kysyi seppä
näyttäen minulle valmista kappaletta, joka muistutti piispansauvaa.
Sitten hän pani sen pois ja työnsi toisen kangen tuleen.
"Todella hyvin taitavasti tehty", sanoi isäni. Ja hän jatkoi: "Te
siis teette työtä nyt taas. Hyvä tahto on jälleen palannut."
"Niin, se on palannut", vastasi käsityöläinen pyyhkien hikeä
otsaltaan ja punastuen. "Ja tiedättekö, kuka sen on minulle antanut?
Tämä kunnon poika, joka ahkeruudellaan on tuottanut isälleen kunniaa,
sill'aikaa kuin isä hävitti sekä tavaransa että palkkansa ja kohteli
häntä kuin eläintä. -- Pikku kääpiöni, tule tänne, että saan nähdä
kasvosi!"
Ja poika riensi hänen luokseen. Isä nosti hänet alasimelle pystyyn
kannattaen häntä käsivarsista, ja poikanen hyväili isäänsä sivellen
kätösillään hänen nokisia kasvojaan. "Kas niin", sanoi seppä ja laski
hänet lattialle.
"Niin tosiaankin, Precossi", sanoi isäni hymyillen.
Ja sanottuaan hyvästit sepälle ja hänen pojalleen hän saattoi minut
kadulle.
Ulos astuessani sanoi Precossi: "Suo anteeksi", ja pisti taskuuni
paperikäärön täynnä nauloja, ja minä pyysin hänet meille katsomaan
ikkunastamme karnevaalia. [Karnevaali-juhlaa vietetään katolisissa
maissa paaston aikana leikkisällä juhlakulkueella.]
Kadulla sanoi isäni: "Sinä olet antanut hänelle junasi, mutta vaikka
se olisi ollut kultaa ja jalokiviä, olisi se kuitenkin ollut pieni
lahja pojalle, joka on kääntänyt isänsä paremmalle tielle."