(Opettajan kertomus.)
Tiistaina tammikuun 24 p:nä.
Custozan taistelun ensimmäisenä päivänä, heinäkuun 24:ntenä 1848,
joutui noin 60 miestä meidän jalkaväkeämme suureen vaaraan. Kun
he juuri olivat miehittämässä yksinäistä taloa, joka oli pienellä
töyryllä, karkasi pari komppaniaa vihollisia heidän kimppuunsa
lähettäen sellaisen luotituiskun joka puolelta, että meikäläiset
tuskin ennättivät taloon suojaan.
Ovet lujasti suljettuaan meikäläiset riensivät maakerroksen ja
kellarin ikkunoihin ja aloittivat kiivaan tulen hyökkääjiä vastaan,
jotka vastasivat samaan tapaan, lähestyen askel askelelta. Nämä
kuusikymmentä italialaista olivat vanhan valkopartaisen, ankaran
näköisen kapteenin komennossa. Heidän joukossaan oli myöskin
sardinialainen rummunlyöjä, neljätoistavuotias poika, joka tuskin
näytti kaksitoistavuotiaalta, pieni, oliivinvärinen, mustasilmäinen.
Kapteeni johti puolustusta eräästä alakerroksen ikkunasta.
Hänen komentonsa kajahtivat kuin pistolinlaukaukset, eikä hänen
rautakasvoissaan havainnut vähintäkään liikutuksen merkkiä.
Rummunlyöjä oli hieman kalpea, mutta seisoi tanakkana pystyssä.
Sitten hän kiipesi eräälle pöydälle ja nojaten seinää vasten kurotti
kaulaansa nähdäksensä ikkunasta. Hän erotti savun läpi vihollisten
valkeat univormut, jotka kentällä hitaasti lähenivät.
Talo oli jyrkällä rinteellä, mutta sinnepäin oli vain yksi ikkuna,
sekin vinttikamariin kuuluva. Siksi eivät viholliset uhanneetkaan
tältä puolelta. Koko rinne oli vapaa. Tuli kohtasi vain huoneen
etupuolta ja sivuja.
Mutta se oli kauhea tuli. Luoteja sinkoili kuin rakeita, muurit
murenivat, tiilet pirstautuivat ja ovet, ikkunapielet ja huonekalut
särkyivät. Puun pirstaleita, kalkkipilviä ja keittiökalujen
kappaleita lensi ilmaan. Kaikkialla pamahteli, rätisi ja ryskyi.
Siellä täällä kaatui aina joku sotilas ikkunan luota ja vietiin
syrjään. Toiset hoipertelivat huoneesta huoneeseen painaen käsiään
haavoihinsa. Keittiössä makasi jo eräs kuolleena, ammottava reikä
otsassa. Vihollisten puoliympyrä vetäytyi yhä lähemmäksi.
Kapteeni, joka tähän asti oli seisonut järkähtämättä, teki samassa
levottoman liikkeen ja poistui pitkin askelin huoneesta. Vahti
seurasi häntä. Kolmen minuutin kuluttua tämä palasi kiireesti
takaisin ja huusi pientä rummunlyöjää käskien häntä mukaansa. Poika
seurasi. Hän juoksi portaita ylös ja astui vahdin kanssa autioon
vinttikamariin, missä tapasi kapteenin kirjoittamassa ikkunaa vasten
nojautuneena. Lattialla oli köysi.
Kapteeni pani kirjeen kokoon ja käänsi poikaan harmaat, kylmät
silmäteränsä, jotka saivat kaikki sotilaat värisemään, ja sanoi
tuimasti: "Rummunlyöjä!"
Tämä nosti heti kätensä ohimolle.