Lauantaina tammikuun 21 p:nä.
Franti on inhoittava poika. Kun joku isä tulee kouluun poikaansa
nuhtelemaan, iloitsee Franti. Hänen on pakko pelätä Garronea,
mutta muurarimestaria hän lyö, siksi että tämä poloinen on pieni.
Hän kiusaa Crossia hänen hervottoman kätensä takia ja härnäilee
Precossia, jota kaikki kunnioittavat; Robettiakin, joka pelasti
lapsen ja nyt liikkuu puujaloilla, hän pilkkaa. Hän pistelee kaikkia,
jotka ovat häntä heikommat, ja kun hän pui nyrkkiään, on hän oikein
raivoisa ja vaarallinen.
Hänen matalassa otsassaan ja ilkeissä silmissään, jotka hän melkein
piilottaa lakkinsa alle, on jotain inhoa herättävää. Hän ei välitä
mistään, nauraa opettajaa päin silmiä, varastaa kun vain tilaisuuden
saapi, valehtelee hävyttömällä naamalla, tuo nuppineuloja kouluun
pistääkseen toverejaan, repii napit sekä omasta että toveriensa
takeista pelatakseen nappikuoppaa. Hänen kirjansa, vihkonsa ja
karttansa ovat rutistetut, tahratut ja repaleina. Viivoittimessa
on hampaan jälkiä, kynät ovat pureskeltuja, kynnet samaten, hänen
vaatteensa ovat täynnä tahroja ja tappeluissa saatuja ratkeamia ja
repeämiä.
Kerrotaan, että hänen äitinsä on tullut huolista sairaaksi ja että
hänen isänsä on kolme kertaa ajanut hänet kotoa pois. Usein tulee
äiti kouluun poikansa käytöstä tiedustelemaan ja menee aina itkien
pois. Franti vihaa koulua, vihaa tovereitaan, vihaa opettajaa.
Opettaja ei aina ole huomaavinansakaan hänen konnamaisuuksiaan, mutta
siitä hän vain yltyy.
Opettaja koetti voittaa häntä hyvyydellä, mutta sitten Franti vain
pilkkasi häntä. Nuhteita saadessaan hän oli itkevinään, peitti
kasvonsa käsillään ja -- nauroi. Hänet erotettiin kolmeksi päiväksi
koulusta, mutta hän palasi entistä ilkeämpänä.
Derossi sanoi hänelle tuonoin: "Mutta herkeä jo, etkö näe, että
opettaja kärsii" -- ja Franti uhkaa iskeä naulan hänen ruumiiseensa.
Tänä aamuna hänet vihdoin ajettiin koulusta kuin koira. Juuri kun
opettaja ojensi Garronelle kirjoitusvihkoa, viskasi Franti lattialle
pienen dynamiittinallin, joka räjähti kuin pyssynpamaus.
Koko luokka hypähti seisoalleen, ja opettaja ryntäsi paikaltaan
huutaen: "Franti, tiehesi heti!" Hän vastasi: "En minä sitä tehnyt."
Ja nauroi. Opettaja sanoi vielä kerran: "Ulos täältä!" "Enkä mene",
vastasi hän.
Silloin opettaja kiivastui, tarttui hänen käsivarteensa, ravisti
häntä ja laahasi pulpetista ulos. Hän puolustautui, kiristi hammasta
ja teki vastakynttä. Opettaja enemmän kantoi kuin talutti hänet
johtajan luo ja palasi sitten yksin luokkaan asettuen paikalleen.
Hänen päänsä vaipui kättä vasten, ja kasvojen ilme oli niin
alakuloinen ja väsynyt, että meihin oikein syvästi koski häntä
katsellessa.
"Kolmikymmenvuotisena opettaja-aikanani ei ole vielä sellaista
tapahtunut", sanoi hän katkerasti päätään pudistaen. Ei kukaan
uskaltanut hiiskahtaa. Hänen kätensä vapisivat liikutuksesta, ja
ryppy hänen otsassaan oli niin syvä, että muistutti arpea. Opettaja
parka! Kaikki kärsivät hänen kanssaan.
Derossi nousi ja sanoi: "Opettaja, älkää olko noin murheellinen! Me
rakastamme teitä." Hän tointui hiukkasen ja sanoi: "Palatkaamme taas
tehtäväämme!"