Tiistaina tammikuun 17 p:nä.
Tänään kello kaksi, kun olimme kokoontuneet kouluun, kutsui opettaja
Derossin, joka asettui luokan eteen ja kauniilla, sointuvalla
äänellään rupesi meille kertomaan:
"Tänään neljä vuotta sitten, juuri tänä tuntina, saapuivat Rooman
Pantheonin edustalle ruumisvaunut, jotka kuljettivat Viktor Emanuelin
ruumista. Viktor Emanuel II, Italian ensimmäinen kuningas, kuoli
29-vuotisen hallituskauden jälkeen, joka muodostui mainehikkaaksi ja
siunausta tuottavaksi hänen urhoollisuutensa, oikeudentuntonsa ja
rohkeutensa vuoksi.
"Hänen ajaltaan on suuri, yhteinen italialainen isänmaa. Seitsemästä
valtakunnasta, joihin se oli hajonnut, syntyi yksi ainoa itsenäinen,
vapaa valtio.
"Seppeleiden peittämät ruumisvaunut kulkivat kukkien sadellessa
hiljalleen eteenpäin lukemattomien ihmisjoukkojen ohi, jotka
olivat rientäneet Italian kaikista osista ja nyt seisoivat hiljaa,
henkeä pidättäen, surun valtaamina. Saattojoukon etunenässä kulki
kenraaleja, koko joukko ministereitä ja ruhtinaita, joita seurasi
jono sotavanhuksia, koko metsä lippuja, kolmensadan kaupungin
edustajat, parhaita, mainehikkaimpia miehiä, mitä kansassa oli.
Vihdoin se pysähtyi sen ylevän temppelin edustalle, missä hauta
odotti suurta vainajaa.
"Kaksitoista haarniskoitua sotilasta kantoi arkun vaunuista. Silloin
Italian kansa lausui viimeiset jäähyväiset kuninkaalleen, joka sitä
oli niin lämpimästi rakastanut, viimeiset jäähyväiset sotilaalleen,
isälleen, historiansa siunatuimmille, onnellisimmille vuosille. Se
oli suuri, juhlallinen hetki, Tuhannesta kurkusta kaikui yht'aikaa:
'Hyvästi, jalo, hyvä, oikeuttarakastava kuningas! Sinä olet elävä
kansasi sydämessä niin kauan kuin aurinko Italiaa valaisee.'
Liput kohosivat taivasta kohti, ja Viktor Emanuel laskettiin
mainehikkaaseen hautakammioonsa."