Perjantaina tammikuun 6 p:nä.
Mutta myöskin Precossia minä kunnioitan, ja oikeastaan on liian vähän
sanottu, että häntä vain kunnioitan. Precossi, tuo sepän poika, on
pieni näivettynyt raukka, joka aina pelokkaasti katsoo syvillä, mutta
suloisilla silmillään ja tuntuu kaikille sanovan: Suokaa anteeksi!
Hän on aina kivulloinen ja lukee kuitenkin paljon. Isä tulee
usein päihtyneenä kotiin, lyö häntä aivan syyttä ja viskoo hänen
kirjansa ja vihkonsa sekaisin. Usein hän tulee kouluun mustelmia
poskissa, kasvot turvoksissa, silmät itkusta punaisina. Mutta ei hän
milloinkaan myönnä isänsä häntä lyöneen.
"Isäsi on taas lyönyt sinua", huutavat toverit. Mutta hän huutaa
takaisin: "Ei se ole totta, ei se ole totta" vain pelastaakseen
isänsä kunnian. "Tätä lehteä sinä et ole polttanut", sanoi opettaja
eräänä päivänä osoittaessaan hänen puoleksi palanutta työtänsä.
"Olen", vastasi hän värisevällä äänellä, "se pääsi minulta
luiskahtamaan tuleen". Ja kuitenkin me kaikki tiesimme, että hänen
humalainen isänsä oli potkaissut pöydän kumoon pojan kirjoittaessa.
Hän asuu eräässä meidän talomme vinttikamarissa. Ovenvartija kertoo
äidilleni kaikki. Ja sisareni Silvia kuuli hänen kerran itkevän,
kun isä tyrkkäsi hänet päistikkaa rappusista alas; hän oli pyytänyt
muutamia soldoja ostaakseen kieliopin. Hänen isänsä juo, on työtönnä,
ja perhe kärsii nälkää. Usein Precossi tulee syömättä kouluun ja
pureskelee salaa leivänpalaa, jonka Garrone hänelle antaa. Mutta hän
ei koskaan sano: "Minun on nälkä, isä ei anna ruokaa."
Aina kun hänen isänsä kulkee koulun ohi hoippuvin askelin, kasvot
pöhöttyneinä, hiukset kuin tuulenpesä ja lakki kallellaan, hän jääpi
poikaansa odottamaan. Ja poika parka värisee kuin haavanlehti hänet
kadulla nähdessään. Mutta sitten hän kuitenkin juoksee hymyillen
häntä vastaan, vaikk'ei isä ole hänestä tietävinäänkään.
Precossi parka! Hän ompelee hajalliset vihkonsa kokoon, lainaa
kirjoja lukeakseen läksynsä, kiinnittää paidanriekaleitaan
nuppineuloilla yhteen. Kerrassaan surkeata on nähdä hänen
voimistelevan isoissa kaltoissa kengissään, retkuvissa housuissaan
ja liian pitkässä takissaan, jonka hihat ovat aina kyynärpäihin
käärityt. Hän on ahkera ja oppivainen. Hän olisi ensimmäisiä
luokalla, jos hän voisi kotona rauhallisesti työskennellä. Tänä
aamuna hän tuli kouluun kynsien jäljet poskissa, ja kaikki huusivat:
"Nyt et voi enää valheeksi väittää. Isäsi on sen tehnyt. Sanopa
johtajalle, että hän toimittaa isäsi linnaan!"
Mutta hän nousi seisomaan aivan tulipunaisena ja huusi vapisevalla
äänellä: "Se ei ole totta, isäni ei lyö minua koskaan." Mutta sitten
tunnilla vierähtivät kyynelkarpalot hänen pulpetilleen, ja kun joku
häntä katseli, koetti hän hymyillä salatakseen mielenhaikeuttaan.
Precossi rukka!