Torstaina tammikuun 5 p:nä.
Minä olen nyt käynyt Stardin luona, joka asuu vastapäätä koulua,
ja kateeksi kävi nähdessäni hänen kirjansa. Hän ei ole ensinkään
varakas eikä voi ostaa itselleen monta kirjaa, mutta hän säilyttää
huolellisesti kaikki koulukirjansa ja muut vanhemmiltaan saamansa
kirjat. Joka soldon, jonka hän saa, hän panee säästöön ja vie
kirjakauppiaalle. Hän on siten jo saanut pienen kirjaston. Kun
isä huomasi tämän hänen mielitekonsa, osti hän hänelle kauniin
kirjahyllyn viheriäisine uutimineen ja sidotti melkein kaikki hänen
kirjansa erivärisiin kansiin, jotka poika itse valitsi.
Nyt hän vain vetää erästä rihmaa, uutimet aukenevat, ja sitten näkee
kolme riviä kirjoja, kaikenvärisiä, kiiltävillä kultakirjaimilla
kaunistettuja satukirjoja, matkakertomuksia, runoja. Kuvitettujakin
kirjoja hänellä on.
Ja hän ymmärtää niin hyvin sovitella värit yhteen. Hän panee
valkoiset punaisten, keltaiset mustien ja siniset valkoisten
rinnalle, niin että ne jo kaukaa näkee, ja kokonaisvaikutus on komea.
Hänestä on todellinen ilo ryhmitellä niitä aina uuteen järjestykseen.
Hän on hankkinut itselleen luettelon ja on aivan kuin luotu
kirjastonhoitajaksi. Hän seisoo aina kirjojensa ääressä, pyyhkii
niitä, selailee niitä sekä tarkastelee niiden siteitä. Kannattaa
nähdä millä huolella hän aukoilee niitä pyöreillä, lyhyillä käsillään
ja puhaltelee lehtiä. Kaikki näyttävät vielä aivan uusilta. Ja minä
olen jo aikaa omani repinyt. Jokaisen kirjan saanti on hänestä
juhlatilaisuus. Hän sivelee sitä, asettaa hyllylle ja ottaa jälleen
alas, tarkastelee ja vartioitsee kuin aarretta. Ei hän tunnin aikaan
näyttänyt minulle mitään muuta. Väliin hänen silmiänsä pakottaa
pelkästä lukemisesta.
Kerran hänen isänsä, joka myöskin on tanakka, voimakas ja isopäinen
kuin poikakin, tuli sisään, löi häntä kahdesti niskaan ja sanoi
karkealla äänellään: "No, mitä sanot tästä visapäästä? Se on kova
pää, mutta jotakin tulee, sen vakuutan." Ja isän hyväillessä Stardi
ummisti silmänsä kuin iso metsäkoira. Minä en ymmärrä syytä, mutta
minä en uskaltanut laskea leikkiä hänen kanssaan, ja minusta tuntuu
ihan uskomattomalta, että hän on vain vuotta vanhempi minua. Kun
hän ovessa sanoi minulle: "Näkemiin", ei paljoa puuttunut, etten
täysikasvuisen tavalla vastannut: "Voikaa hyvin!"
Sitten sanoin isälle kotona: "Stardi ei ole nerokas, hänellä ei
ole minkäänmoisia seurustelutapoja, hänen vartalonsa on miltei
naurettava, ja kuitenkin hän tekee minuun syvän vaikutuksen." Ja
isäni vastasi: "Syy on siinä, että hänellä on luonteen lujuutta."
Ja minä sanoin: "Tunnin kuluessa, jonka nyt olen oleskellut hänen
seurassaan, hän ei ole vaihtanut kanssani viittäkymmentä sanaa, ei
näyttänyt leikkikaluja, ei kertaakaan nauranut, ja kuitenkin olen
viihtynyt mainiosti hänen seurassaan." -- Ja isäni vastasi: "Se
johtuu siitä, että sinä kunnioitat häntä."