Sunnuntaina joulukuun 14 p:nä.
Pikku muurarimestari tuli tänään puettuna isänsä vanhoihin
vaatteisiin, jotka vielä olivat valkeat kipsistä ja kalkista. Isäni
toivoi hänen tuloaan vielä hartaammin kuin minä. Ja paljon iloa hän
meille tuottikin. Tuskin hän oli päässyt ovesta sisään, ennenkuin jo
kääri kokoon valkean huopahattunsa, joka oli lumesta aivan märkä,
ja pisti sen taskuunsa. Sitten hän tuli lähemmäksi, astuskellen
väsyneen työmiehen hiukan veltoin askelin, ja käänteli pyöreitä
nauriskasvojaan ja nykerönenäänsä joka taholle. Kun hän ruokasalissa
oli tarkastellut joka esinettä ja havainnut siellä muun muassa erään
hullunkurisen kuvan, niin hän osoitti jäniksennaamaa. On mahdotonta
olla nauramatta tätä nähdessään.
Me rakensimme siltoja ja torneja puupalikoista, ja siinä hän
osoitti suurta taitoa ja näppäryyttä. Ihan ne itsestään kasvoivat
hänen taitavissa käsissään. Ja hän pysyi koko ajan vakavana kuin
täysikäinen. Tornia rakentaessaan hän kertoi minulle kotioloistaan.
He asuivat vinttikamarissa, ja hänen isänsä kävi iltakoulua
oppiakseen lukemaan ja kirjoittamaan; äiti oli Biellasta kotoisin,
ja varmaankin he häntä rakastivat, sen huomasi kaikesta. Vaatteet,
vaikka olivatkin kuluneet, olivat kuitenkin lämpimät ja hyvin
paikatut, ja kaulaliinan oli hänen äitinsä aina huolellisesti
sitonut. Hän kertoi isänsä olevan ison miehen, oikean jättiläisen.
Poika sitävastoin oli pieni.
Iltapäivällä, kun istuimme sohvalla, saimme leivoksia ja
viinirypäleitä syödäksemme. Noustuamme ei isä antanut minun puhdistaa
sohvan selkänojaa, joka oli tullut aivan valkeaksi muurarimestarin
takista; hän pidätti kättäni ja pyyhkäisi sen sitten itse salaa.
Leikkiessämme putosi nappi muurarimestarin takista, ja kun äitini sen
ompeli kiinni, näytti poika hyvin hämmästyneeltä, punastui ja pidätti
henkeänsä.
Hän oli niin tyytyväinen koko ajan, ettei muistanut panna lakkia
päähänsä, ja rappusissakin hän vielä tahtoi osoittaa kiitollisuuttaan
näyttämällä jäniksennaamaa. Hänen nimensä on Antonio Rabucco, ja hän
on kahdeksan vuoden ja kahdeksan kuukauden vanha. -- -- --
_Tiedätkö, poikani, miksi en antanut sinun puhdistaa sohvaa? Jos
olisit sen tehnyt kumppanisi nähden, olisi se ollut ikäänkuin moite
siitä, että hän oli sen tahrannut. Ja tämä olisi ollut sangen
tyhmästi ensiksikin siitä syystä, ettei hän sitä tahallaan tehnyt, ja
toiseksi siitä syystä, että vaatteet olivat hänen isänsä ja olivat
siis työssä käyneet valkeiksi._
_Työ ei likaa. Tomu, kalkki ja vernissa käyvät kyllä vaatteisiin,
mutta se ei ole likaa. Työ ei milloinkaan tahraa. Älä sano työstä
palaavasta työmiehestä: "Hän on likainen." Sinun pitää sanoa: "Hänen
vaatteissaan on työn jälkiä." Älä unohda tätä!_
_Ja rakasta pientä muurarimestaria sen tähden, että hän on toverisi
ja kunnon työmiehen poika!_
_Isäsi_.