"Kas, kas", huusi Votini raivostuneena, "mikä ylpeys!"
Juuri hänen tätä sanoessaan tuli hänen isänsä kävellen ja kuuli
kaikki. Hän loi tiukan katseen vieraaseen poikaan ja sanoi sitten
omalle pojalleen kiivaasti: "Ole vaiti" -- ja kumartuen hänen
ylitsensä kuiskasi: "Poika on sokea."
Votini kavahti pystyyn, ällistyi ja silmäsi pojan kasvoja. Hänen
silmäteränsä olivat lasimaiset, ilman eloa ja tuntoa. Votini oli
masentunut; sanaakaan virkkamatta hän loi katseensa maahan. Sitten
hän änkytti:
"Olen pahoillani... en tiennyt..." Mutta sokea, joka oli ymmärtänyt
kaikki, sanoi surumielisesti hymyillen: "Ei se tee mitään."
No niin, Votini tosin on ylvästeleväinen, mutta ei hänen sydämensä
kuitenkaan ole paha. Koko tällä retkellä hän ei sen koommin nauranut.