Lauantaina lokakuun 22 p:nä.
Eräs tovereistani miellyttää minua muita enemmän. Hänen nimensä on
Garrone. Hän on suurin kaikista, kohta neljäntoistavuotias. Hänellä
on iso pää ja leveät hartiat. Hän on hyväluontoinen, sen näkee hänen
hymystään, mutta tuntuu siltä, kuin hänellä jo olisi täysi-käisen
ajatukset.
Tunnen jo useita tovereitani. Eräs nimeltä Coretti miellyttää minua
myöskin. Hän käyttää aina ruskeata takkia ja kissannahkaista lakkia.
Hän on aina hyvin iloinen. Hänen isänsä, joka on puukauppias, oli
sotavuonna 1866 Umberto-prinssin rykmentissä ja sai, kuten kerrotaan,
kolme mitalia.
Sitten on pikku Nelli, kyttyräselkäinen raukka, nääntyneen näköinen,
laihakasvoinen. Eräs toinen on erittäin hienosti puettu; hän pyyhkii
aina tarkoin pölyn vaatteistansa ja on nimeltään Votini.
Minun edessäni istuu poika, jota kumppanit nimittävät
muurarimestariksi, koska hänen isänsä on muurari. Hänellä on pyöreät
kasvot kuin nauris ja nykerö nenä. Hänellä on eräs erityinen taito.
Hän osaa näyttää jäniksennaamaa, ja tätä tahtovat kaikki nähdä ja
sille nauraa. Hän käyttää pientä valkeata huopahattua, jonka hän
rutistaa kokoon kuin nenäliinan ja pistää taskuunsa.
Muurarimestarin vieressä istuu Garoffi, pitkä ja laiha poika,
jolla on haukannenä ja pienet silmät. Hän kauppaa kyniä, kuvia ja
tulitikkulaatikoita sekä kirjoittelee läksyt kynsiinsä luntatakseen
sitten salaa.
Onpa meillä eräs pieni herrakin, sangen ylpeän näköinen, joka istuu
kahden miellyttävän pojan välillä. Toinen niistä on sepän poika,
jonka takki roikkuu polviin asti. Hän on kalpeanlainen, niin että
luulisi häntä aina kipeäksi. Hänen kasvonsakin näyttävät aina
pelästyneiltä, eikä hän koskaan naura. Toinen on punatukkainen, ja
hänen käsivartensa on hervoton, jonka tähden hän kantaa sitä aina
siteessä. Hänen isänsä on matkustanut Amerikkaan ja äitinsä myy
vihanneksia.
Omituinen veitikka on vasemmanpuolinen naapurini, Stardi. Hän on
pieni, paksu ja kaulaton, pieni jöröjukka, joka ei puhu kenenkään
kanssa. Tuntuu siltä, kuin hän ei varsin paljoa ymmärtäisikään, mutta
aina hän tarkkailee opettajaa silmiään räpäyttämättä, otsa rypyssä,
suu tiukasti suljettuna. Ja kun häneltä jotakin kysäisee opettajan
puhuessa, ei hän ensimmäisellä eikä toisella kerralla vastaa mitään
ja kolmannella hän polkee kysyjää jalalle.
Hänen vieressään istuu hävyttömän näköinen poikanen nimeltä Franti,
joka jo kerran on erotettu eräästä toisesta osastosta.
Sitten meillä on veljekset, aivan toistensa näköiset ja samalla
tavalla puetut. Molemmilla on riikinkukon töyhtö hatussaan. Mutta
kaunein ja taitavin kaikista on kuitenkin Derossi, joka varmaan
tänäkin vuonna tulee ensimmäiseksi, ja opettajamme kysyy häneltä aina
silloin, kun muut eivät tiedä.
Minä pidän myöskin Precossista, sepän pojasta, hänestä, jolla on
pitkä takki ja joka aina näyttää kipeältä; muut sanovat, että hänen
isänsä lyö häntä. Hän on sangen arka, ja joka kerta kun hän jotakin
kysyy tai jotakuta koskettaa, hän sanoo: "anteeksi"; ja hän katselee
meitä hyvillä, surullisilla silmillään.
Mutta Garrone on paras ja suurin.