Mutt' ainoastaan hänen lohdutuksettoman äänensä kaiku hihuili hänelle
vastaan, eikä hän mitään vastausta saanut.
Ja epäilyksen hetkenä kääntyi tämä kristitty lappalainen sen
äidillisyyden ja armahtamisen suojaan, jonka lappalais-pakana löytää
Mader-akka'lta, samoin kuin katolilainen neitsy Martalta.
Ylös nostetuin käsin kiiruhti Seimke yli laaksojen ja tasankojen ja
huuteli: "Mader-akka! Mader-akka!"
Joulutähdet kiiluivat Kautokeinon tunturien päällä. Enkelit lauloivat:
"kunnia olkoon Jumalan korkeudessa, maassa rauha, ihmisille hyvä
tahto!"
Mutta tämä joulu näytti pikemmin siltä, kuin perkeleen sotajoukot
olisivat vetäinneet esille Finmarkenin tundralle helvetin tulta
virittelemään.
Suru sydämmessä oli Andreas Thorsen lukenut jouluevankeliuminsa ja
käynyt levolle. Tuo nykyinen hiljaisuus ei ennustanut mitään hyvää; se
oli ainoastaan myrskyn edelläkävijä.
Kun tuo vanha mies, miten aina tavallista, oli uskonut vaimonsa,
poikansa, itsensä ja kaikki ihmiset Herran Jesuksen huostaan, nukahti
hän; mutta hänen maatessansa leveni huuto kulovalkean lailla
Kautokeinossa, että nyt oli helluntaijuhla toistamiseen tapahtuva maan
päällä.
Lappalais-maamajat olivat tyhjinä. Lamik Rikkutin johtamina olivat
samilaiset samonneet tunturille ja siellä näkivät he kaikki tuliset
kielet alas tulevan taivaasta ja palavan heidän kunkin päänsä päällä.
"Herran valitut" lankesivat hurmautuneina polvillensa lumeen.
Kello oli kaks, kun Thorsen heräsi kovast' ovelle kolkuttamisesta.
"Nouse ylös, kanttori!" huudahti ääni. "Onko sull' öljyä lampussas?
Herra on läsnä!"
Thorsen kapsahti ylös sängystään, viskas vaatteet yllensä, sytytti
kynttilän ja avas oven. Lamik Rikkut ja useita lappalaisia seisoi
suksillansa oven edessä.
Nämä olivat repineet myssyt päästänsä ja taivahan tähdet valaisivat
heidän ylön kiihtyneitä kasvojansa.
"Tule ulos!" äännähti Rikkut. "Minä olen herättänyt sinut synninunestas
puhumaan sielulles. Poikas tähden, jok' on sielunheimolaiseni, tahdon
vapahtaa sinut. Tuomion basuuna soi, Herra on ovessa ja kolkuttaa.
Pueta itses Kristuksen vanhurskauden pukuun, ennenkun se sinulle
myöhäist' on."
Juuri tänä hetkenä kuului sydäntä särkevä valitushuuto. Mustine, alas
olkapäille liehuvine hiuksinensa ja hömmämekko edest' ylös vedettynä
syöksi Seimke joukkoon.
Seimke tunsi taas oitis miehensä, hän laskihe kohta miestänsä polvista
halailemaan.
"Lamik!" äänsi hän, "tule takaisin kotihis!" Lappalainen potkasi pois
vaimonsa hurmatussa hehkussansa.
"Kristus sanoo: 'Eriä minusta saatana!'" tiuskas hän. "Ja Hänen sanansa
voimalla olen minä oikeutettu nimittämään sinua saatanaksi."
Thorsen otti Seimkeä kätehen ja työnnälsi häntä syrjähän.
"Mene pois täältä," sanoi hän vakaisella arvollisuudella, "mene pois
täältä, lapsi! Viini on teidät juovuttanut. Menkäät pois ja maatkaat
itsenne selviksi Jumalan nimessä. Sinua, Lamik Rikkut, kiitän hyvästä
tahdostas."
"Kiitä isääs perkelettä;" huusivat lappalaiset pois rientäessään.
"Jumalan lapset eivät taida vastaanottaa kirotun kiitollisuutta. Me
pyyhkiämme tomun jaloistamme."
Thorsen kumartui Seimkehen, joka epätoivoisena lepäsi kyyristyneenä
lumessa.
"Mene kotiin, Seimke," sanoi hän lempeästi, "mene kotiin ja odota
miestäs Jesuksen nimessä."
Seimke nous ylös, ja nähtyänsä rakkahat silmät, jotka hänehen
katsoivat, kääntyi hän tottelevaisesti ja meni kotiin.
"Herra Jumala, Isä! -- Katso laupeudessas meihin ja ole meille kaikille
armollinen," rukoili ukko Thorsen, kun hän jälleen sulki oven ja meni
levolle.
Ja samalla kun lappalaisten "helluntaikaste" täytti jouluyön hoiluulla
ja kirkunalla, istui Seimke maamajassaan tuikkivan tulosen ääressä ja
odotti miestänsä Jesuksen nimessä. Pienten jouluenkelien liekissä
tanssiessa, nukkui pienokainen, vastasyntynyt Vaidi lämpöiseksi
sisustetussa komsissaan.
Kuitenkin tuskin oli Lamik Rikkut sekoittanut itsensä tuohon
uskonnolliseen liikkeesen, ennenkun hän valistuksensa ja lahjainsa
tähden tuli sen johtajaksi. Mutta samalla kertaa kun hänen ruumiillinen
persoonansa vankistui, tuli hänen hengellinen luontonsa siihen
suostumaan ja puhalsi hänehen raivoisan, pöyhkeän sielun.
Lamik Rikkutin herätys on samalla jonkunlainen runollisuus, jonka
innostuksen hän itse luonnollisesti uskoi olevan Pyhältä Hengeltä.
Nyt Jumalan lasten ei pitänyt tarvita ei kastetta, ei sakramentteja
eikä P. Raamattua; sillä "liikettensä" ja "havahdustensa" avulla saivat
he suorahan Jumalan vieraisille luoksensa ja näin tulivat he saatetuiks
ilmestyksest' ilmestykseen.
"Henki! henki!" tuli siksi päästösanaksi, joka kajahteli tunturista
tunturiin.
Nöyryys ja itsenkieltäminen olivat "olleita ja menneitä" asioita.
Itsepintaisuus, uhmeus, omahyöty, viha ja lihalliset huvitukset
seurasivat ylpeydenperkeleen askelissa, ja kunnianhimon kuume heräsi
lappalaisten veressä. Hirmuinen kilpajuoksu ja taistelu siitä, ken on
suurin Jumalan valtakunnassa, alkoi taudinoireena levittäidä ylt' yli
koko Kautokeinon.
Kun lappalaiset olivat vuossatoja olleet Jumalan Sanan saannista
suljetut, niin muuttuivat he nyt sen saatuansa lapsiksi, jotka tulen
kanssa leikittelivät. Nuo uudet kirjat olivat nyt vielä heille liiaksi
väkevää ravintoa; he eivät voineet sitä sulattaa.
Vaikka Lamik Rikkut selitti P. Raamatun olevan ylikuohuva lähde, kiskoi
hän kuitenkin omituisen terävätaitoisesti yhden Raamatun paikan eli
lauseen toisensa jälkeen oikeasta yhteydestänsä ja sommitteli sitten
tästä omavaltaisesti rikki revitystä sanasta järjestelmän eli
systeemin, jonka järjestys ja ajatusopillinen eli loogillinen
johdonmukaisuus eli konseqvenssi ilmoitti filosoofisesti ja
matemaattisesti tahountunutta aivoa.
Turhaan koki Andreas Thorsen salvata sitä virtaa, joka niin pian oli
puhkaissut penkereensä, nyt tulvehti ja huuhteli kaikkia. Lumiaavikon
kuolonhiljainen autioisuus vaatii lappalaisen korvan kuuntelemaan
jotakin ja kun useimmiten nuo luonnonäänet vaikkenevat, luopi hän itse
itsestänsä nuo salauksekkaat ja yliluonnolliset.
Ja -- kun kerran lappalaisen kuvitusvoima tulee kiihoitetuksi ja
säikäytetyksi, saattaa hän fanttisierailla itsensä kuolijaksi.
Thorsenin petollinen aavistus oli toteuntunut. Fanttasiia oli
pistäinnyt heräysliikkeesen ja alkoi toimitella pimeyden töitä.
Seimke ja hänen isänsä, Jakob Tudekas, olivat ainoat, joit' ei raivo
ollut käsittänyt; he uskollisesti liittäyivät kanttoriin.
Thorsenin lohduttamana ja kehoittamana oli Seimke nyt tyyntynyt ja
odotteli, lohdutuksekkaana lapsellisessa uskossaan sitä hetkeä,
jolloinka Lamik väsyis ja itsestänsä tulis kotiinsa takaisin.
Ja niin olivat nuo pyöreät lappalaismaamajat siellä vieretysten,
samalla kun leimuava rompsi roihuutti punertavaa paistettansa ulos
talvi yöhön. Lappalaiset pitävät paljo pyöreästä muodosta; aurinko on
pyöreä ja lappalaiset rakastavat aurinkoa.