Karasuannosta olivat "koirat lähetetyt Kautokeinoon meteliä
pitämään".[10] Kolme lappalaista, kolme kainulaista ja eräs vaimo,
yhteensä seitsemän henkeä, tulivat kuni "Herran enkelit" taivaasta
kuvailemaan ja maalaamaan helvetin tulisia tuskia.
Lappalaiset kutsuttiin ripitettäviksi, ja julkinen jumalan tuomio
langetettiin.
"Kuinka monta lasta (= syntiä) sinull' on?" kysyi tuomari.
"Viis," vastasi syytetty.
"Mitkä niiden nimet ovat?"
"Tanssi, juopumus, kortti- ia lautapeli, minä pidän joka sunnuntai
hetalevyötä vyötäisilläni."
"Tapa nämä lapses, hylkää nämä syntis kahdeksan päivän kuluessa; tule
sitten jälleen, jotta sinut punnitaan. Voi sinua silloin, jos sinut
liian köykäiseksi löydetään!"
Kahdeksan päivän kuluttua täytyi syntisen taas tulla tuomioistuimen
eteen.
"Oletkos tappanut lapses?" kysyi tuomari tuossa salaisess' oikeudessa.
"Olen," vastasi lappalainen.
"Milloinka?"
"Toissapäivänä kello ykstoista."
"Näitkös sielus ja ruumiis kärventyvän helvetin hulmuavissa liekeissä?"
"Näin."
"Näitkö Kristuksen tulevan vapauttamaan sieluas ja ruumistas?"
"Näin."
"Saattoiko Hän ruumiis ja sielus taivaasen?"
"Saattoi. Minä huomasin Herran enkelin, jok' astui alas ja liikutti
Bethesdan vettä."
"Sitt' olet sä toissa päivänä kello yhdentoist' aikaan saanut hengen.
Mene kaikkeen maailmaan ja saarnaa kadotusta kaikille kääntymättömille
ja katumattomille."
Mihin Herra Jumala asettaa temppelinsä, siihen perkele usein rakentaa
kappelinsa sen rinnalle. Pyhän askelissa toisinaan hiipii pahus.
Ihmissydänten pyhimpäin ja salatuimpainkin tunteiden tuli nyt
ilmestyksiss' ilmoittautua.
Murheen hahmona oli ulvonta ja äkäjäminen, ilon Jumalassa sitä vastoin
ilmaisi nauru, tanssi, keikkuminen ja juoksenteleminen. Uupumus ja
suonenvetoiset väristykset pidettiin silminnähtävinä "hengen liikkeiden"
tunnusmerkkeinä.
Mielen murtumisen merkiks oli vyötähis-hetalevyö pannaan julistettava
ja vaimojen myssyin sarvekkeet piti tasaisiksi litistettämän; sillä
noiss' ontoissa sarven muotoisissa puupalasiss' istua kökötti itse --
perkele.
Samoin kuin kreivi Vasili, sanoi lappalainenkin: "kaikki riippuu
muodosta!"
"Osoitas minulle Rievdadusmerkkis (kielimurteesi)! Oma suus on sinut
tuomitseva!"
Julkisen Herranehtoollisella käynnin ohessa, joka siihen aikaan
Kautokeinon kirkossa pidettiin, valloitti hurmaus nuo herkästi
liikutuksiin tulevat lappalaiset ja tämä muutamissa minuuteissa
koho' semmoiseks innostukseksi pyhän pöydän sakramentista, että
"hengellisestä viinistä" ilon juoneet syöksähtelivät toistensa sylihin
ja riehuisasti riemuten tanssivat juuri kuin päihtyneet Bachuksen pojat
alttarin edessä.
Koko seurakunta nousi seisoalleen. Etäimmällä istuvat kipusivat
penkeille ja katselivat toisten päiden yli.
Kauhistus kuvautui useimpain kasvoilla. Muutamat saivat suonenvedon ja
pyörrytyksen, toiset kiiruhtivat kirkost' ulos.
Lamik Rikkut katseli kauan tuota meteliä. Fanttasiia kuohui hänessä, ja
hän mietti Raamattua yöt päivät päähytysten. Hirmuinen hurjuus hehkui
lappalaisten aivoissa, Viimein leimahti tuli, ja Lamik Rikkutin, miten
hänen kanssaveljensäkin, sai henki valtahansa.
Oli kylmä, tähtikirkas jouluyö. Valkea Lamik Rikkutin majass' oli
melkein sammunut, kun Seimke heräs siitä' että hänen miehensä seisoi
nojautuen hänen ylitsensä. Kiljuvan hiiloksen paiste panihe hänen
poskilleen.
"Hyvästi, sinä synnin vaimo!" sanoi hän. "Nyt menen minä ulos työhön
Herrani viinamäkeen."
"Lamik! Lamik!" huudahti Seimke, "aiotko jättää minut?"
"Herra sanoo," vastasi Rikkut, "'joka rakastaa isää, äitiä, vaimoa,
sisarta tai veljeä enemmän kuin minua, ei ole minulle sovelias.' Tän'
yönä on Hän ilmestynyt minulle, miten Pietarille Genesaretin järven
rannalla ja sanonut: seuraa minua, täst' edes saat sinä ihmisiä."
Ja Lamik Rikkut otti sukset ja kiiruhti pois maamajaltaan.