Dave Slotter nojautui uhittelevasti liikepöytään, mikä sulki pääsyn
James Wardin, toiminimi Ward, Knowles & Co:n vanhemman osakkaan
yksityiskonttoriin. Dave oli pahalla päällä. Kaikki olivat katselleet
häntä epäluuloisesti esikonttorissa, ja mies, joka hänellä nyt oli
edessään, oli tavattoman epäluuloinen.
"Sanokaa Mr Wardille, että asia on hyvin tärkeä", kiivaili hän.
"Kuulettehan, että hän par'aikaa sanelee eikä tahdo häiriintyä", kuului
vastaus. "Tulkaa uudelleen huomenna."
"Huomenna on myöhäistä. Painelkaa vain sisään ja sanokaa Mr Wardille,
että kysymyksessä on elämä tai kuolema."
Sihteeri epäröi, ja Dave käytti tilaisuutta hyväkseen.
"Sanokaa hänelle vain, että olin lahden takana Mill Valleyssa viime
yönä ja että tahdon antaa hänelle tietoja."
"Mikä on nimenne?" I
"Älkää välittäkö nimestäni. Hän ei tunne minua."
Päästessään sisälle yksityiskonttoriin Dave oli yhä sotaisella
tuulella, mutta kun hän näki siellä olevan kookkaan, vaalean miehen,
joka parhaillaan oli sanelemassa nais-pikakirjurille, käännähtävän
tuolissaan häntä katsomaan, hänen mielentilassaan tapahtui äkillinen
muutos. Hän ei tietänyt, miksi se tapahtui, mutta hän oli siitä
salaisesti kiukuissaan itselleen.
"Oletteko Mr Ward?" kysyi hän typertyneellä äänellä, mikä kiukustutti
häntä entistä pahemmin; Hän ei ollut lainkaan aikonut kysyä sitä.
"Olen", kuului vastaus. "Ja ken te olette?"
"Harry Bancroft", valehteli Dave. "Olen teille outo, ja nimeni on
samantekevä."
"Lähetitte sanomaan olleenne Mill Valleyssa viime yönä."
"Tehän asutte siellä?" vastasi Dave ja katseli epäröivästi
pikakirjoittajattareen.
"Niin. Millainen asia teillä on? Minulla on koviin kiire."
"Tahtoisin puhua kanssanne kahden kesken, sir."
Mr Ward loi häneen pikaisen, läpitunkevan silmäyksensä.
"Voitte olla vapaana muutaman minuutin, miss Potter."
Tyttö nousi, kokosi paperinsa ja poistui. Dave katseli hämmästyneenä
James Wardia, kunnes tämä katkaisi ajatussarjan, mikä parhaillaan alkoi
ounastella hänen aivoissaan.
"No?"
"Olin lahden takana Mill Valleyssa viime yönä", aloitti Dave hämillään.
"Sen olen jo kuullut. Mitä haluatte?"
Ja Dave jatkoi, erään varmistuvan vakaumuksensa uhallakin, mikä oli
aivan järjetön.
"Olin talossanne, puistossanne, tarkoitan."
"Mitä te siellä teitte?"
"Aioin tehdä sisäänmurron", vastasi Dave aivan rehellisesti. "Sain
tietää, että asuitte siellä aivan yksiksenne kiinalaisen kokin kanssa,
ja se kuulosti houkuttelevalta. Mutta en tehnyt sisäänmurtoa. Tapahtui
sellaista, mikä esti minut siitä, juuri sen tapahtuman tähden nyt olen
täällä. Tulen varoittamaan teitä. Kohtasin villin miehen, joka oli
vapaana puutarhassanne — oikean paholaisen. Minunlaiseni hän olisi
voinut repiä tuhanneksi kappaleeksi. En ole milloinkaan juossut niin
kuin sitä miestä pakoon. Sillä ei ole juuri nimeksikään vaatteita, se
kiipeilee puissa kuin apina ja juoksee kuin hirvi. Näin sen ajavan
takaa aavikkosutta, ja totisesti susi ei jätättänyt silloin, kun
molemmat katosivat näkyvistäni."
Dave vaikeni ja tarkasteli, mitä hänen sanansa vaikuttaisivat. Mutta ne
eivät vaikuttaneet lainkaan. James Ward näytti levollisen uteliaalta,
siinä kaikki.
"Kovin merkillistä, kovin merkillistä", sanoi hän. "Villi mies,
sanotte. Miksi saavutte tänne siitä minulle kertomaan?"
"Varoittamaan teitä vaarasta. En ole hentomielisimpiä, mutta en pidä
ihmisten surmaamisesta... turhan päiten, tarkoitan. Mielestäni olitte
vaarassa. Arvelin, että minun oli varoitettava teitä. Sellainen
on asiani, rehellisesti sanottuna. Luonnollisesti, jos tahdotte
antaa minulle jotakin vaivoistani, otan annin vastaan. Sekin oli
tarkoituksenani. Mutta en välitä siitä, annatteko minulle jotakin
vai ettekö. Joka tapauksessa olen varoittanut teitä ja tehnyt
velvollisuuteni."
Mr Ward mietiskeli, rummutellen sormillaan kirjoituspöytää. Dave
näki, että hänen kätensä olivat isot, voimakkaat ja hyvinhoidetut,
mutta kovasti auringonpaahtamat. Hän pani myöskin merkille seikan,
mikä jo ennemminkin oli kiinnittänyt hänen huomiotaan — Mr Wardilla
oli kapea suikale ihonväristä kasvolaastaria toisessa silmäkulmassa.
Mutta ajatus, mikä väkisin pyrki tunkeutumaan hänen mieleensä, oli
toistaiseksi yhtä järjetön kuin syntyessäänkin.
Mr Ward otti povitaskustaan esille lompakkonsa, veti siitä setelin
ja ojensi Davelle, joka sitä taskuunsa tunkiessaan havaitsi sen
kahdeksikymmeneksi dollariksi.
"Kiitos", sanoi Mr Ward osoittaen, että keskustelu oli päättynyt.
"Annan tutkia asiaa. Vapaana liikuskeleva villi mies on vaarallinen."
Mutta Mr Ward oli niin tyyni, että Dave saavutti jälleen rohkeutensa.
Lisäksi oli uusi olettamus välähtänyt hänen mieleensä. Villi mies oli
ilmeisesti Mr Wardin veli, mielipuoli, jota pidettiin yksityisesti
eristettynä. Dave oli kuullut jotakin sentapaista. Kenties Mr Ward
tahtoi pitää seikkaa salassa. Sen tähden hän oli antanut kaksikymmentä
dollaria.
"Kuulkaahan vielä", aloitti Dave, "kun ajattelen tarkasti asiaa,
muistuttaa se villi mies kovasti teitä..."
Dave ei päässyt pitemmälle, sillä samassa silmänräpäyksessä hän
näki Mr Wardissa merkillisen muutoksen ja tuijotti samoihin hirveän
raivokkaihin silmiin kuin edellisenä yönä, samoihin raatelukynsiin
ja samaan valtavaan jättiläishahmoon, joka silloin aikoi karata
hänen kimppuunsa. Mutta tällä kerralla hänellä ei ollut sähkölamppua
heittoaseena, ja kaksi lihaksikasta käsivartta kietoutui hänen
ympärilleen niin kauhealla voimalla, että häneltä pusertui tuskan
voihke. Hän näki toisen valkoisten hampaiden paljastuvan aivan kuin
koiralla, kun se tahtoo purra. Mr Wardin parta hipoi hänen kasvojaan,
ja hampaat olivat aivan iskemäisillään hänen kurkkuunsa. Mutta ne
eivät iskeneet. Sensijaan Dave tunsi toisen ruumiin jäykistyvän kuin
rautaisesta tahdonvoiman pakosta, ja sitten hänet lingottiin menemään
sellaisella voimalla, että ainoastaan seinä saattoi estää hänen
vauhtinsa, ja hän jäi läähättäen lattialle makaamaan.
"Mikä on tarkoituksenne, kun tulette tänne rahoja kiristämään?"
tuiskahti Mr Ward hänelle. "Kas niin, antakaa raha minulle takaisin."
Dave ojensi setelin hiiskahtamattakaan.
"Luulin teidän tulleen hyvissä aikeissa. Nyt tunnen teidät. Pysykää
ikuisesti poissa näkyviltäni ja kuuluviltani, muuten panetan teidät
vankilaan, mikä onkin oikea paikkanne. Käsitättekö?"
"Kyllä, sir", läähätti Dave.
"Nyt menkää."
Ja Dave meni, mitään hiiskumatta, ja hänen molempia käsivarsiansa
pakotti sietämättömästi Mr Wardin hirvittävän kovan otteen jäljiltä.
Kun hänen kätensä oli ovenrivalla, hänet pysäytettiin.
"Teillä on ollut hyvä onni", sanoi Mr Ward, ja Dave pani merkille, että
hänen kasvonsa ja silmänsä olivat julmat, vahingoniloiset ja ylpeät.
"Teillä on ollut hyvä onni. Jos olisin tahtonut, olisin voinut reväistä
lihakset käsivarsistanne ja nakata tuohon paperikoriin."
"Niin, sir", sanoi Dave, ja hänen äänestään soinnahti vilpitön vakaumus.
Hän aukaisi oven ja poistui. Sihteeri katseli häntä kysyvästi.
"Uhhuh", sanoi Dave ainoastaan, ja niine hyvineen hän katosi
konttorista ja tästä kertomuksestamme.