»Epäröin voisinko tulla sisään», sanoi Eteoneus. »Olisin mieluummin
jäänyt kerrassaan tulematta.»
»Mikä nyt on hätänä?» sanoi Menelaos.
»Olemme saaneet uutisia», sanoi Eteoneus, »enkä haluaisi kertoa niitä».
»Kerro pian, Eteoneus», sanoi Helena; »älä anna meidän odottaa. Me
jaksamme kyllä kestää uutiset, sekä hyvät että pahat!»
»Agamemnon on kuollut», sanoi Eteoneus.
»Menelaos!» huudahti Helena. Hän meni miehensä luokse ja jäi seisomaan
hänen viereensä.
»Veljeni on kuollut!» toisti Menelaos.
»En olisi tahtonut tulla kertomaan sinulle sitä», sanoi Eteoneus.
»Kuka — kuinka hän kuoli?» kysyi Menelaos.
»Hänet tapettiin», sanoi Eteoneus. »Aigisthos surmasi hänet.»
»Ei missään tapauksessa!» sanoi Menelaos. »Se on erehdys. Aigisthos
ei olisi voinut hetkeäkään pitää puoliaan veljeäni vastaan oikeassa
taistelussa.»
»Ei, ei hän olisikaan voinut», sanoi Eteoneus, »mutta se ei ollutkaan
oikea taistelu. Agamemnon meni sisälle taloon niinkuin kulkukauppias
kertoi meille, ja koska hän luuli olevansa kotonaan täysin turvassa,
riisui hän pois asevarustuksensa ja ripusti miekkansa naulaan. Sitten
he surmasivat hänet.»
»He? Kutka he?» huusi Helena.
»Minusta oli kovin ikävä tulla kertomaan tällaisia uutisia», sanoi
Eteoneus. »Jos olisin voinut lähettää sijastani jonkun toisen, olisin
jäänyt paikalleni portin luokse.»
»Kerro meille kaikki», sanoi Menelaos. »Kuka surmasi veljeni?»
»Luullakseni oli Aigisthos pääsyyllinen», sanoi Eteoneus; »häntä
Orestes nyt ajaa takaa ja kenties hän on jo kostanutkin sen teon
hänelle. Sanansaattajan väitteen mukaan on Klytaimnestrakin sekaantunut
juttuun.»
»Sisareni, sisareni! Tiesin sen!» huusi Helena.
»Mitä tiesit, Helena?» sanoi Menelaos.
»Tiesin sisimmässäni, että Klytaimnestra surmaisi hänet jonakin
päivänä. Hän se onkin syyllinen, eikä Aigisthos! Eteoneus koettaa
säästää minua, mutta olen varma siitä, että asianlaita on niin.»
»Helena», sanoi Menelaos, »sinulla ja minulla on ollut vaikeita hetkiä,
ja minä olen sanonut sinusta kovia sanoja suoraan vasten kasvoja,
mutta en usko, että sinun sisaresi voisi tehdä sellaista. En voi uskoa
sitä naisesta, joka on niin lähellä meitä ja on sinun vertasi. Tämä
murha on juuri sellainen, että se sopii raukkamaisen Aigisthoksen
suunnittelemaksi. Jos Klytaimnestra olisi johtanut asioita, olisi murha
suoritettu rohkeasti ja draamallisesti. Voin kuvitella kuinka hän
tekisi sen julkisesti ja kerskailisi vielä siitä, mutta hän ei ollut
tällaista pelkurimaista ansaa virittämässä. Veljeni! Hän sanoikin, että
me emme enää koskaan tapaisi toisiamme!»
»Luultavasti isä on oikeassa», sanoi Hermione. »Tädilläni on
vakinaisestikin peloittavan kiihkeä luonne, ja kun hän on
suutuksissaan, niinkuin oli nyt Agamemnonille, on hän oikea raivotar
Oresteen sanain mukaan. Tämä salamurha ei olisi miellyttänyt häntä,
se olisi saanut varjoon hänen asiansa oikeudenmukaisuuden. Jos hän
olisi aikonut surmata Agamemnonin, olisi se tapahtunut kuin julkisena
mestauksena. Hän piti Agamemnonia lapsensa murhaajana, joka hän todella
olikin, vai kuinka? Mutta Klytaimnestran asiaa ei suinkaan olisi
parantanut se, että hän olisi iskenyt Agamemnonin kuoliaaksi takaa
päin.»
»Klytaimnestran luonteessa on aina ollut jotakin sellaista, jota en
ole voinut ymmärtää», sanoi Helena, »ja johon en ole koskaan voinut
luottaa. Hän oli melko tunteellinen, ja häntä olisi voinut pitää
lempeäluonteisena, mutta minulla on aina ollut se epämiellyttävä
varmuus, että hän oli sisimmässään epäinhimillinen. Antaisin mitä
tahansa, jos saisin kuulla, että hän ei surmannut Agamemnonia, mutta
olen täysin varma siitä, että hän surmasi.»
»Jos hän olisi tehnyt sen teon», sanoi Menelaos, »olisivat ihmiset jo
surmanneet hänet siitä kostoksi. Veljeni ei ollut maassaan koskaan
sanan tavallisessa merkityksessä kansansuosiossa — mutta hänen miehensä
olivat kiintyneet häneen, ja varmasti he olivat hänen lähettyvillään
tuolla hetkellä. Minusta on ehdottoman selvää, että Aigisthos
viritti ansan, ja sitten pantiin liikkeelle sellainenkin juttu, että
Klytaimnestra auttoi häntä. Se on seuraus heidän sopimattomasta
yhteiselämästään. Ihmiset otaksuvat tietysti Klytaimnestran
suunnitelleen kaikki.»
»Sitäpaitsi on vielä yksi asia otettava huomioon», sanoi Hermione.
»Klytaimnestra tietää, että tämä murha kostetaan jollakin tavoin.
Orestes vaatii Aigisthokselta hirvittävän sovituksen, mutta jos
Klytaimnestra olisi sekaantunut asiaan, olisi Oresteen rangaistava
häntäkin — ehdottomasti kaikkia murhaajia. Klytaimnestra ymmärtää mihin
sellainen teko johtaisi.»
»Orestes ei surmaisi äitiään», sanoi Menelaos, »muuten olen kanssasi
yhtä mieltä. Minun mielestäni on Helena väärässä arvostellessaan
sisartaan... Eteoneus, kertoiko sanansaattaja sinulle vielä
yksityiskohtaisemmin asiasta?»
»En ole vielä selostanutkaan mitään yksityiskohtia», sanoi Eteoneus.
»Mainitsin vain päätapaukset.»
»Sinulla on siis enemmänkin kertomista?» sanoi Helena.
»Tarkemmin selostettuna tapahtui kaikki seuraavalla tavalla», sanoi
Eteoneus. »Sanansaattaja kertoi, että Agamemnon meni sisään taloon,
niinkuin kulkukauppiaskin oli maininnut, ja vähän ajan kuluttua lähti
kansa pois, koska ei mitään huvituksia ollut odotettavissa. Sitten
Klytaimnestra kutsutti heidät kaikki takaisin, tuli itse ulos ja piti
heille puheen. Hän sanoi olleensa naapureitten kanssa niin erinomaisen
hyvissä väleissä, ettei mikään estänyt häntä paljastamasta heille
kaikkea peittelemättä. Hän sanoi juuri surmanneensa miehensä. He
tiesivät luultavasti, että Aigisthos ja hän olivat eläneet yhdessä
ja pitäneet itseään avioparina jumalain silmissä, jos jumalat olivat
sitä huomanneet. Hän oli epäillyt, että Agamemnon palaisi — oikeastaan
toivonutkin, että hän palaisi, sillä Agamemnon oli surmannut heidän
tyttärensä, ja hänen, Klytaimnestran, pyhä velvollisuus oli — kuten
varmasti kaikki läsnä olevatkin ymmärsivät — surmata lapsensa murhaaja.
Hän toivoi kaikkien käsittävän, että hän oli tappanut Agamemnonin
kostaakseen Iphigeneian puolesta eikä suojellakseen rakkaussuhdettaan
Aigisthoksen kanssa. Tuo rakkaus oli itse asiassa saanut alkunsa
epäsuorana seurauksena siitä, mitä Agamemnon oli tehnyt. Hän tunnusti,
että lapsen puolesta kostaminen oli siitä syystä muuttunut hänelle
vaikeammaksi, kun Agamemnon oli hänen laillinen puolisonsa, jota hän
oli kerran rakastanut. Hän tunnusti myöskin täydellisesti vapautuneensa
tunnonvaivoista sen tavan vuoksi, jolla Agamemnon oli palannut. Hän oli
suorastaan tuonut Kassandran kotiinsa jalkavaimonaan. Klytaimnestra oli
sen vuoksi opastanut Agamemnonin erääseen talon loukkoon, kehoittanut
häntä lepäämään, ja kun hän oli riisunut aseensa, surmannut hänet.
Mustasukkaisuuden puuskassa, jota hän nyt myönsi katuvansa, hän oli
myöskin surmannut Kassandran. Nyt hän sanoi selvästi ymmärtävänsä, että
tuo toinen murha oli tarpeeton, mutta silmänräpäyksessä oli vaikea
harkita kaikkea. Hän toivoi ensiksikin heidän kaikkien tietävän, että
hän oli tehnyt kaikki yksin ilman kenenkään apua, ja toiseksi, että hän
oli ylpeä siitä ja ettei hänen tarvinnut millään puolustella itseään.
Nyt hän aikoi ottaa Aigisthoksen lailliseksi puolisokseen. Hän ei ollut
Agamemnonia surmatessaan ollenkaan turvautunut Aigisthoksen apuun,
sillä riitahan ei suoraan sanoen koskenut hänen rakkausasioitaan, vaan
hänen tytärtään. Aigisthos oli täysin syytön. Jos joku oli rikollinen,
niin vain hän, Klytaimnestra, mutta hän oli taipuvainen uskomaan, että
tämä viimeinen vaihe pyyhki rikollisuuden pois sen sijaan, että se itse
olisi merkinnyt rikosta. Sanansaattajan mielestä se oli hyvä puhe»,
sanoi Eteoneus, »ja ensin se otettiinkin hyvin vastaan, mutta ihmiset
alkoivat sitten lähemmin ajatellessaan huomata, että Klytaimnestran
todellisena tarkoituksena oli suojella Aigisthosta ja suunnata
rikoksen varjo sille taholle, jossa ei kosto ollut mahdollinen.
Sanansaattajan tietämän mukaan saa Orestes ihmiset puolelleen, jos
hänen onnistuu surmata Aigisthos, mutta jos hän epäonnistuu, asettuvat
kaikki luultavasti Klytaimnestran puolelle — hän on nyt siellä lujasti
tilanteen valtiaana.»
»Tietysti hän on», sanoi Helena. »Hän on epäilemättä suunnitellut sen
kokonaan jo aikoja sitten, puheenkin. Hän ei jätä mitään sattuman
varaan. Hän murhasi Agamemnonin. Minua ilahduttaa, että hän edes
tunnusti tekonsa.»
»En voi sitä uskoa vieläkään», sanoi Menelaos. »Sehän on paljoa
kauheampaa kuin olisin voinut kuvitellakaan!»
»Toivoisinpa voivani sanoa samaa», sanoi Helena, »mutta
Klytaimnestralta voi sentään odottaa mitä tahansa. Minua surettaa,
Menelaos, sekä sinun että itseni vuoksi. Minusta tuntuu siltä kuin
minun sukuni pahaintekojen varjon pitäisi langeta minuun... Jos
Klytaimnestra vain halusi elää Aigisthoksen kanssa, niin olisihan hän
voinut karata hänen kerallaan ja jättää Agamemnonin rauhaan. Mutta
istua kotona, syödä Agamemnonin ruokaa ja kuluttaa hänen omaisuuttaan
tuon mihinkään kelpaamattoman Aigisthoksen kanssa — ja sitten kun
Agamemnon palaa takaisin teeskennellä hellää tervetuliaistoivotusta,
saada hänet turvalliselle mielelle ja sitten pistää hänet kuoliaaksi —
kas se on juuri Klytaimnestran kaltaista.»
»Minua hämmästyttää, että voit olla noin kova sisartasi kohtaan», sanoi
Menelaos. »Minä olen tietenkin samaa mieltä, mutta olisin odottanut
sinun puolustavan häntä.
»Minulla on omat syyni», sanoi Helena.
»Eteoneus», sanoi Hermione, »luuletko, että Orestes selviää yksin
Aigisthoksesta?»
»Kysyin samaa sanansaattajalta», sanoi Eteoneus, »mutta hänellä ei
ollut asiasta minkäänlaista mielipidettä. Aigisthoksesta ei tiedetä
paljonkaan. Hän voi olla heikko mies, niinkuin näyttää, Klytaimnestran
nöyrä varjo, tai sitten hän voi olla koko jutun alkusyy ja aiheuttaja.
Sitä on hyvin vaikea sanoa.»
»Eikö sinun pitäisi mielestäsi lähteä häntä auttamaan, isä?» sanoi
Hermione.
»Lähden paikalla — päätin sen tässä meidän puhellessamme», sanoi
Menelaos.
»Minne sinä lähdet?» sanoi Helena.
»Menen auttamaan Orestesta, kun hän kostaa Aigisthokselle.»
»Ja Klytaimnestralle?»
»Varjelkoon! En!» sanoi Menelaos. »Klytaimnestran jätämme
tunnonvaivojen rangaistavaksi. Mutta Aigisthos on minun käsitykseni
mukaan pahan aiheuttaja sitäkin varmemmin, koska Klytaimnestra puolusti
häntä niin pontevasti. Meidän on huolehdittava siitä, että hän saa
vastata yllytyksestään. Tulen heti takaisin, niin että olen ajoissa
vastaanottamassa Pyrrhosta.»
»Tuo Orestes tullessasi», sanoi Helena, »niin voidaan häät viettää
viipymättä. Avioliitto sinun tyttäresi kanssa kohottaa taas
alennustilasta tuon suvunhaaran, yhteiskunnallisesti nimittäin, ja
haihduttaa tuon nuorukaisraukan mielestä hänen kauheat surunsa.»
»Sillä avioliitolla ei ole kiirettä», sanoi Menelaos.
»Ei tietenkään», sanoi Helena. »Mutta mitä aiot tehdä, jos nyt
satut tapaamaan Klytaimnestran? Eiköhän se vain tunnu jokseenkin
epämiellyttävältä, kun mielessäsi suunnittelet hänen rakastajansa
surmaamista? Ja eiköhän tilanne ole vieläkin hankalampi sitten,
kun olet toteuttanut aikeesi? Sinun pitäisi harkita asiaa joka
puolelta, Menelaos. Tällä kerralla en pyydä sinua välttämään vaaraa
tai naurunalaisuutta. Ajattelen vain sitä, että koska Agamemnon on
poissa, täytyy sinun järjestäessäsi Hermionen avioliiton yksityiskohtia
neuvotella asioista Klytaimnestran kanssa, joka nyt edustaa perhettä,
ja sen vuoksi olisi ehkä viisainta pysytellä syrjässä koko jutusta —
varsinkin koska Orestes näyttää voivan sietää äitinsä raivon.»
»Sitä minä en laisinkaan ymmärrä», sanoi Hermione. »Isä ei voi pysyä
syrjässä tästä jutusta, äiti. Hän ei voi puhua Klytaimnestralle minusta
tai mistään muustakaan muistamatta kuka surmasi Agamemnonin. Hän
voi aivan hyvin lähteä nyt auttamaan Orestesta, ja minä voin mennä
naimisiin ilman Klytaimnestran hyväksymistä — mitään ei tarvitse hänen
kanssaan järjestää. Minä suorastaan en haluakaan hänen hyväksymistään.
En aio ruveta hänen kanssaan minkäänlaiseen suhteeseen.»
»Et voi jättää anoppiasi huomioon ottamatta», sanoi Menelaos. »Iloitsen
siitä, että ajattelet hänestä tuolla tavoin, mutta sinun on varmasti
vaikea pysyä kannallasi sitten kun olet mennyt naimisiin hänen poikansa
kanssa. Tiedätkö, Hermione, varmaankin olisi viisainta harkita vielä
tilannetta. Pidän Oresteesta entistä enemmän ja niin edespäin, mutta
avioliitossa on otettava sukulaisetkin huomioon. Avioliitto on
peloittavan yhteiskunnallinen järjestelmä. Minä en tunne suorastaan
minkäänlaista yhteiskunnallista vetovoimaa Klytaimnestraa kohtaan.»
»Isä, etkö sinä enää olekaan Oresteen ja minun puolellani?» sanoi
Hermione.
»En tietenkään», sanoi Menelaos, »mutta voithan sinä itsekin nähdä
millä kannalla asiat ovat. Olisin voinut neuvotella avioliittoasi
koskevista asioista Agamemnonin kanssa ja salata vastenmielisyyteni
hänen vaimoaan kohtaan, mutta nyt on vaimo perheen päämies. Se muuttaa
aika lailla asiaa. En voi ryhtyä neuvotteluihin naittaakseni tyttäreni
veljeni murhaajan pojalle!»
»Veljesi pojalle!» sanoi Hermione.
»Kaikki tuo on aivan oikein», sanoi Menelaos, »mutta minä näen asian
toiseltakin puolen. Mitähän jos antaisimme asian levätä jonkin aikaa.
Oresteella on nyt joka tapauksissa muuta tekemistä, eikä asialla ole
kiirettä.»
»Minä en voi hylätä Orestesta, jos se on tarkoituksesi», sanoi
Hermione. »Minä olen sidottu häneen — olen vapaaehtoisesti lupautunut
hänelle. En ole missään suhteessa muuttanut mieltäni. Kun hän on
valmis ottamaan minut, olen hänen. Luulin sinun ymmärtävän sen, isä.
Mieluummin menisin naimisiin, jos sinä antaisit siunauksesi, mutta joka
tapauksessa menen naimisiin Oresteen kanssa. Soisin sinun auttavan
häntä Aigisthosta vastaan — mutta luultavasti hän kyllä selviää
yksinkin.»
»Tuo ei ole mielestäni oikein sopivaa tyttären puhetta isälle», sanoi
Menelaos. »Sinun pitäisi kuunnella vanhempaisi neuvoa. Mekin olemme
aikanamme totelleet vanhempiamme.»
»Minäkin kunnioitan sinun vanhempiasi», sanoi Hermione, »mutta sinä
rikot minulle antamasi sanan vain siitä syystä, että Klytaimnestra
surmasi Agamemnonin. Äiti on saanut sinut puolelleen, vaikka et
itsekään sitä ymmärrä. Hän ja hänen sukunsa turmelisivat kyllä minun
elämäni, jos vain sallisin.»
»Hermione», sanoi Helena, »tuo ei ole sopiva keskustelun sävy
isäsi kanssa puhellessasi. Hän on aivan oikeassa — sinun pitäisi
kunnioittaa vanhempiasi. Kysymys ei ole siitä, ansaitsevatko he sen
huomaavaisuuden — kukaan ei ole antanut sinulle oikeutta arvostella
sellaista asiaa. Siitä vain on kysymys, onko oma luonteesi kyllin
hieno, jotta mieluummin puhut kohteliaalla tavalla... Ja minun tekee
mieleni muistuttaa sinulle, että olen antanut täyden suostumukseni
sinulle mennä avioliittoon Oresteen kanssa. Enhän pyytänyt sinulta
muuta kuin että taipuisit vain näkemään Pyrrhoksen. Sekin on minusta
nyt yhdentekevää. Mene vain naimisiin Oresteen kanssa, jos haluat, en
minä siitä välitä. Sinä ja isäsi saatte järjestää sen asian.»
»Ainoa toimenpide, johon minä ryhdyn tässä jutussa», sanoi Menelaos,
»on se, että lykkään kaikki tuonnemmaksi. Nyt lähden tekemään mitä voin
auttaakseni poikaa. Katsokaamme sitten mitä voimme tehdä.»
»Voimme odottaa, niinkuin sanoit», virkkoi Hermione, »mutta minun
täytyy toistaa, etten minä hyödy mitään odottamisesta. Olen tehnyt
lopullisen päätökseni ja tunnen kuuluvani Oresteelle yhä varmemmin
hänen onnettomuuksiensa vuoksi.»
»Voi, Hermione, miksi et voi suhtautua asiaan järkevästi?» sanoi
Helena. »Isäsi auttaa nyt Orestesta, ja sen jälkeen, juuri tuon avun
vuoksi, seuraa avioliitto aivan itsestään. Jos vain odotat, saat nähdä.»
»Hän ei saa nähdä mitään sen tapaista!» sanoi Menelaos, »ei ainakaan
varmasti. Noilla kahdella asialla ei ole mitään yhteyttä keskenään.
Jos luulisin niillä olevan, niin antaisin Oresteen hoitaa koko asian
yksin! Hänen on parasta olla siinä käsityksessä, etten pidä itseäni
ikipäiviksi häneen sidottuna, niinkuin Hermione väittää, vain siitä
syystä, että autan häntä nyt kostamaan veljeni murhan!»