»Etkö sinä siis luule hänen tekevän sitä?» sanoi Hermione. »Olen varma
siitä, ettei hän tee sitä», sanoi Eteoneus. »Minusta on ikävä ajatella,
että isäni on pelkuri», sanoi Hermione, »mutta vaikea on selittää miksi
hän nyt jää kotiin. Eihän ainoastaan hänen veljenpoikansa tarvitse
häntä. Murhattu mieshän on hänen oma veljensä, ja soveliaisuus jo
vaatii häntä huolehtimaan siitä, että rikos kostetaan.»
»Ei hän ole pelkuri sanan tavallisessa merkityksessä», sanoi Eteoneus.
»Äitisi neuvoi häntä luopumaan alkuperäisestä aikomuksestaan.
Kuulithan heidän keskustelunsa. Kun Helena alkoi kehoittaa häntä
lähtemään Oresteen avuksi, jotta hän voisi sitä pikemmin järjestää
sinun avioliittosi, ja kun hän muistutti Menelaokselle, että tämän
oli neuvoteltava Klytaimnestran kanssa yksityiskohtaisemmin asioista,
ymmärsin, ettei Oresteen auttamisesta tulisi mitään eikä avioliitosta.
Minä en kuulu äitisi sokeisiin ihailijoihin — ensi ja viime sijassa
olen isäsi palvelija — mutta myöntää täytyy, että äitisi on aika
taitava.»
»Se ei ole mikään riittävä syy isälle. Hän tietää, että voin järjestää
avioliiton ilman hänen apuaankin.»
»Epäilen tokko hän voi jättää Klytaimnestran kokonaan huomioon
ottamatta kostokysymyksessä», sanoi Eteoneus. »Eivätkö isäsi ja
äitisi sinun mielestäsi väitelleet sitä puolta asiaa? He mainitsivat
sen ohimennen, mutta eivät jatkaneet sen pitemmälle. Oikeuden mukaan
pitäisi Klytaimnestran saada rangaistus miehensä murhaamisesta. Äitisi
ei tahdo puolustaa sisartaan tai edes näyttää puolustavan, mutta sehän
on selvä, ettei hän toivo miehensä tappavan hänen sisartaan. Se on
kerrassaan hankala pulma. Orestes ei varmastikaan surmaa omaa äitiänsä,
niin että jos jonkun on kostettava, joutuu se tehtävä Menelaoksen
osalle. Millainen sekaannus siitä syntyisikään, jos hän palaisi kotiin
ja kertoisi meille, että Agamemnonin haamu on asiaankuuluvalla tavalla
rauhoitettu hänen murhaajainsa Klytaimnestran ja Aigisthoksen verellä?
Luulisitko hänen ja Helenan voivan istuutua sen jälkeen rauhallisesti
päivällispöytään ja ruveta keskustelemaan siitä, mitä talossa on
tapahtunut isäsi poissa ollessa? Helena arvostelee sisartaan ankarasti,
mutta Menelaos tietää kyllä, että hänen on paras olla kohottamatta
kättään Klytaimnestraa vastaan.»
»Eteoneus, luuletko sinä, että Orestes on tarpeeksi vahva pitääkseen
puoliaan Aigisthosta vastaan?»
»Yksin Aigisthosta vastaan kyllä, mutta jos Klytaimnestra auttaa
rakastajaansa, saa Orestes olla varuillaan. Se yhdistelmä vei voiton
Agamemnonistakin. Sitten on luullakseni toinen syy, jonka vuoksi
Menelaos jää tänne kotiin. Vaikkapa he antaisivat Klytaimnestran olla
aivan rauhassa, ei hän todennäköisesti palkitsisi sitä pysyttelemällä
syrjässä tappelusta. Epäilemättä hän ilomielin pistäisi veitsen isäsi
rintaan, jos tämä saapuisi epäystävällisissä aikeissa Aigisthoksen
luokse. Heidän pitäisi ensin katkaista Klytaimnestran kaula ja sitten
vasta alkaa käsitellä Aigisthosta.»
»Kuinka verenhimoinen sinä oletkaan, Eteoneus!» sanoi Hermione. »Sinä
olisit voinut olla toinen Pyrrhos, jos vain olisit tahtonut.»
»Epäilen, että et tarkoita tuota kohteliaisuudeksi», sanoi Eteoneus.
»Mikä vika Pyrrhoksessa on?»
»Hän on raakalainen», sanoi Hermione. »Hän ei tunne pienintäkään
tunnonvaivaa surmatessaan naisia. Olen suoraan sanoen sitä mieltä, että
jos hän olisi Oresteen sijassa, tappaisi hän mieluummin Klytaimnestran
ja antaisi Aigisthoksen jäädä vapaaksi.»
»Tuollaista käsityskantaa voi kyllä puolustaa», sanoi Eteoneus.
»Klytaimnestra on syyllinen ja nainen.»
»Senhän vuoksi hänet juuri pitäisikin säästää», sanoi Hermione.
»Tiedän kyllä, että tuo on hienoa uusimpain hyväin tapain mukaan»,
sanoi Eteoneus, »mutta minä en siihen usko. Naiset saavat aikaan eniten
kommelluksia maailmassa, ja on totisesti heikkoutta säästää heidät
rangaistuksesta. Muutenhan he tekevät aina mitä vain mieleen juolahtaa.»
»Sinä puhut tyhmyyksiä, Eteoneus, vaikka ymmärrät kyllä asian paremmin.
Naisen elämähän on täynnä huolia ja suruja. On jo tarpeeksi kova
kohtalo joutua naiseksi, mutta miehet tekevät heidän kohtalonsa vielä
paljon kurjemmaksi.»
»Sitä minä en ollenkaan ymmärrä», sanoi Eteoneus. »Mikäli minä olen
voinut tehdä huomioita, pitävät naiset miehistä ja kaikista heidän
tavoistaan. Heitä miellyttää se, mikä miehissä on eläimellistä, ja he
koettavat vielä yllyttääkin sitä puolta heissä. Kun joku nainen väittää
minulle, että heidän kohtalonsa on kova, sanon minä vain: 'Vai niin',
tai jotakin muuta sen tapaista, ja me olemme kumpikin tyytyväisiä. Se
on kaikki vain keksittyä.»
»Et suinkaan väitä senkin olevan keksittyä, että Pyrrhos kohteli
Polyksenaa huonosti uhratessaan hänet isänsä haudalla?»
»Ei sen huonommin kuin niitä miehiä, jotka hän tappoi Troijan
hävityksessä.»
»Mutta hehän voivat puolustautua!»
»Niinhän Polyksenakin voi.»
»Naiset eivät voi puolustautua miehiä vastaan», sanoi Hermione.
»Eivätkö!» sanoi Eteoneus. »Entä Klytaimnestra?»
»Se on erikoistapaus, enkä minä puhu sellaisista», sanoi Hermione.
»Se on kaikkein viimeisin tapaus», sanoi Eteoneus, »eikä se ole ainoa
laatuaan. Kaikki naiset saavat aikaan huolta ja vaivaa ja sekaannusta.»
»En oikein usko Andromakhen olevan yhtä mieltä kanssasi», sanoi
Hermione. »Pyrrhos vei hänet sotasaaliina kotiinsa, orjanaan, ja
sen naisen, joka oli ollut Hektorin vaimo, oli pakko mukautua tuon
murhaajan raakoihin hyväilyihin. Andromakhe kuuluu saavan lapsen.»
»Onko Andromakhe väittänyt hänen hyväilyitään raaoiksi?» kysyi
Eteoneus. »Jos tuo asia on sinusta tärkeä, niin sinun pitäisi kysyä
häneltä. Sinun ei pitäisi tosiaankaan puhua Pyrrhoksesta ennen kuin
olet ottanut hänestä paremmin selvää. Kuinka sinä tiedät, ettei
Andromakhe pidä hänestä? Sinä sanot, ettet tahdo mennä naimisiin
Pyrrhoksen kanssa, koska hän on kohdellut Andromakhea huonosti. Sinä
et näytä tietävän naisista paljonkaan, Hermione, ja varmastikin tiedät
yhtä vähän miehistä. Todellinen syy siihen, minkä vuoksi sinun ei
pitäisi mennä naimisiin Pyrrhoksen kanssa, on se, että Andromakhe olisi
mustasukkainen sinulle. Hän kohtelisi sinua varmasti samalla lailla
kuin Klytaimnestra Kassandraa.»
»Sinä et tiedä Andromakhesta sen enempää kuin minäkään», sanoi
Hermione, »mutta vaikka olettaisimme sinun olevan oikeassakin, toistan
vielä mitä olen sanonut, että naisilla ylimalkaan on hyvin kova kohtalo
ja että miehet käyttäytyvät meitä kohtaan niin huonosti, että me
menetämme kunnioituksemme heitä kohtaan.»
»Se on mahdotonta», sanoi Eteoneus. »Naista ei voi kohdella niin
huonosti, että menettäisi hänen kunnioituksensa — jos nimittäin yhä
osoittaa häntä kohtaan jonkinlaista mielenkiintoa.»
»Minusta näyttää siltä kuin sinä siis otaksuisit, että nainen on
onnellinen, ehkäpä erittäin imarreltukin, jos joku sinun oivallisesta
sukupuolestasi hakkailee häntä, pettää häntä ja hylkää hänet.
Tuollaisista asioista kertyy monen naisen traagillinen historia,
yhdentekevää, vaikka te miehet miten koetatte sulkea silmänne niiltä.»
»Minun ymmärtääkseni he eivät tavallisesti mielellään joudu
hyljätyiksi», sanoi Eteoneus, »nimittäin niin kauan kun he pitävät
miehestä. Kun he väsyvät häneen, ei hän voi hyljätä heitä liian
nopeasti. Mutta tavallisesti, niinkuin sanoin, miellyttää teitä naisia
huomaavaisuus. Mitä tulee sinun hahmottelemasi murhenäytelmän toisiin
kohtiin, on se pelkkää harhakuvittelua. Naisia ei vietellä. Minä
tiedän, mistä puhun. He kaipaavat miehiä, ja miehet kaipaavat heitä.
Molemmat saavat mitä haluavat, ja minun ymmärtääkseni joutuvat miehet
huonommalle puolelle.»
»Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että sinä olet tuollainen
naisvihaaja», sanoi Hermione. »Olet niin kiihkeätunteinen! Olisin
luullut kokemuksen kasvattavan lempeyttä.»
»En minä ole naisvihaaja», sanoi Eteoneus. »Minulla on vain sattumalta
jonkin verran kokemusta siitä asiasta, josta puhut. Et voi kertoa
minulle paljonkaan uutta naisista.»
»Minun tietääkseni et ole koskaan ollut naimisissa», sanoi Hermione.
»Tarkoitatko sillä, että minä en muka tiedä mitään naisista?» sanoi
Eteoneus. »Se vain todistaa minun viisauttani.»
»Pilaksi tuo kaikki sopii oikein hyvin, Eteoneus, mutta se tosiasia,
että sinä olet välttänyt minun sukupuoltani, ei todista sitä, että
ymmärtäisit meidän tunteitamme ja niitä kärsimyksiä, joita kohtelu
miesten taholta meille aiheuttaa.»
»Nähtävästi minun on puhuttava peittelemättä, jotta tässä keskustelussa
päästäisiin johonkin tulokseen», sanoi Eteoneus, »enkä juuri usko
sinun rupeavan pitämään minusta enemmän senjälkeen kun olen puhunut,
mutta niin on asia, Hermione, että minä kuulun siihen vanhempaan ja
karskimpaan sukupolveen, jota sinä halveksit. Ennenkuin ikä pakotti
minut rupeamaan portinvartijaksi, oli minun käytökseni aikamme
käsityskannan mukaan täysin moitteetonta, mutta sinusta se varmaankin
tuntuisi — mitä sanaa nyt taas käytitkään sellaisesta — raakamaiselta.
En ole välttänyt naisia. Ymmärsit minut väärin. Vältin vain
avioliittoa.»
»Voi!» sanoi Hermione... »Minun täytyy valitettavasti myöntää, että
monet miehet vieläkin viettävät sellaista elämää.»
»Niin, monet miehet», sanoi Eteoneus, »ja jotkut sinun sukuusi kuuluvat
naisetkin».
»Eikö se ole sinun mielestäsi väärin?» sanoi Hermione. »Minulla on aina
ollut se käsitys, että sinä et ole hyväksynyt äitini käytöstä.»
»En tosiaankaan ole», sanoi Eteoneus. »Kaikki syrjähypyt ansaitsevat
rangaistuksen, jos yhteiskunnan on pysyttävä pystyssä, mutta ne ovat
joka tapauksessa kuitenkin aivan luonnollisia. Usko minua, Hermione, en
hämmästynyt vähääkään, kun äitisi karkasi. Naisilta voi odottaa mitä
tahansa. Se minua vain ihmetytti, että isäsi antoi hänelle anteeksi.»
»Ajattelitko samoin hurjina nuoruudenpäivinäsi?» sanoi Hermione.
»Silloin kun opetit tyttöjä tekemään väärin?»
»Lorupuhetta», sanoi Eteoneus, »naisille ei voi opettaa mitään. Niin,
aina olen ollut samalla kannalla. Väärä on väärää, mutta osa siitä on
luonnollista. Minua olisi tietysti pitänyt rangaista, mutta minua ei
rangaistu. Sen olisin kyllä ansainnut.»
»Minun ei sopisi kuunnella tuollaista puhetta», sanoi Hermione. »Olen
kyllä tietänyt, että on olemassa miehiä, jotka ajattelevat tuolla
tavoin, mutta en ole koskaan ennen tavannut niitä. Kylmät väreet käyvät
pitkin ruumistani. Olen tuntenut sinut täällä syntymästäni alkaen, ja
sinä olet huolehtinut niin hyvin meistä kaikista, ja kuitenkin sinulla
on noin epäsiveellinen ajatustapa! En osannut aavistaakaan sitä.»
»Kun olen tarkannut tämän perheen elämää viime vuosina, olen tullut
ajatelleeksi aika paljon siveellisyysasioita», sanoi Eteoneus.
»Aikaisemmin suhtauduin maailmaan sellaisena kuin se oli ja tein
mitä muutkin miehet tekivät — nimittäin ne, joita ihailin. Minun
täytyy tunnustaa, etten ymmärrä uudenaikaisten tapain poikkeavan
paljonkaan entisistä tai johtavan tyydyttävämpiin tuloksiin. Pysyn
siinä käsityksessäni, että naiset ovat samanlaisia nyt kuin minunkin
aikanani — ja miehet myöskin. Minua surettaa, että ihmiset koettavat
ymmärtää heitä uusien periaatteitten mukaan. Sinä väität nyt, että
minä olen epäsiveellinen, ja tunnet kylmänväreitä koko ruumiissasi.
Ehkäpä. Mutta oikeastaan luulen sinun tuntevan suurta mielenkiintoa
asiaa kohtaan, sillä muuten et olisi jäänyt kuuntelemaan. Sellaisia
juuri olivat naiset ennenkin. Tiedätkö mitä me aina teimme taistelun
jälkeen vallattuamme jonkin kaupungin? Sinun sukupolvesi pitää
sellaista sivistymättömänä, mutta se oli täysin moitteetonta minun
nuoruudessani, eikä kukaan valittanut. Me surmasimme miehet ja
otimme naiset itsellemme. Useimmat tuntemistani naisista olen
tavannut sellaisissa tilanteissa. Sinun mielestäsi tuonlaatuiset
seikkailut ovat julmia naisille, vai kuinka? Mutta minä en joutunut
koskaan tuollaisessa tilanteessa tapaamaan ainoaakaan tyttöä, joka
olisi näyttänyt mainittavasti loukkaantuvan. Vastarinta oli aivan
muodollista. Tavallisesti he juoksivat pakoon ja joutuivat uudelleen
kiinni, jolloin heidät vietiin johonkin syrjäiseen paikkaan, ja — no
niin, siinä kaikki. Minun mielestäni ei avioliitto poikkea sellaisesta
paljonkaan muuten kuin hakkailun pitkäaikaisuudessa. Ja se oli täysin
sallittua sodassa, sellaisena kuin sitä minun nuoruudessani käytiin.
Naiset tiesivät etukäteen mitä heille tapahtuisi, jos heidän puolensa
joutuisi tappiolle — he joutuisivat naimisiin vieraitten kanssa, mutta
nämä olisivat voimakkaampia miehiä kuin entiset. Minulle on kerrottu,
että Akhilleus ja jotkut nuorukaiset käyttäytyvät eri tavalla. Khryseis
joutui vangiksi, mutta Akhilleus ei lähestynytkään häntä. Hänellä
oli tietysti oikeus menetellä kuinka tahtoi, mutta minä en ymmärrä
tuollaista käytöstä suinkaan entistä paremmaksi. Pyrrhoksella ja
Agamemnonilla on vanhanaikuinen käsitys asiasta. Agamemnon oli suuri
mies. Hän teki vain yhden erehdyksen.»
»Siis sinun mielestäsi, Eteoneus, oli Pariskin oikeassa?»
»En tahdo väittää hänen olleen väärässä», sanoi Eteoneus, »jos hän
kerran halusi antautua niin suureen vaaraan. Muistathan, että he
tappoivat hänet. Koko juttu olisi järjestynyt minun aikanani muuten
samoin, paitsi että äitisi ei olisi palannut.»
»Et suinkaan tarkoita, että isän olisi pitänyt surmata hänet?»
»Onhan sellaista tapahtunut», sanoi Eteoneus. »Tietysti on vaikeaa
keskustella tuosta periaatteesta tarkemmin, kun äitisi on täällä.
En suinkaan keinottele nyt hänen henkeään vastaan, vaikka joudunkin
ymmälle joka kerta hänet nähdessäni — tuntuu aivan kuin eläisi samassa
talossa kuolleen henkilön kanssa.»
»Sanoppas minulle, Eteoneus — et suinkaan toivoisi, että Orestes tai
isäni surmaisi Klytaimnestran?»
»Ei ainakaan Orestes. Olisi jumalatonta tappaa oma äitinsä. Asia olisi
toisin, jos olisi kysymys hänen vaimostaan. Agamemnonin olisi pitänyt
surmata Klytaimnestra. Se oli hänen erehdyksensä. Klytaimnestra oli
uskoton.»
»Mutta mitä sanot sitten uskottomista miehistä?» sanoi Hermione.
»Tunnustat eläneesi — minun arvosteluni mukaan — huonoa ja julmaa
elämää, etkä ole koskaan yrittänytkään muuttua paremmaksi. Olet vain
tullut liian vanhaksi kyetäksesi jatkamaan huonoa elämääsi. Miksei
jollakin sinun hylkäämälläsi naisella olisi ollut oikeutta surmata
sinua? Uskollisuutta ei pitäisi varata yksinomaan toiselle puolelle.»
»Sehän oli Klytaimnestran mielipide», sanoi Eteoneus. »Se nainen on
merkillisen uudenaikainen ikäänsä nähden.»
»Ikäänsä nähden!» sanoi Hermione. »Sinä alat jo hoippua... hautaasi
kohti, Eteoneus, noine eläimellisine mielipiteinesi, joiden vertaista
en ole koskaan kuullut. Jos sinä olet samanlainen kuin Pyrrhos, ovat
pahimmat epäilykseni hänen suhteensa saaneet vahvistuksen. Olen
iloinen, että kuulun toiseen sukupolveen!»
V
»Olen tullut tervehtimään Helenaa», sanoi Kharitas.
»Hän ei ole kotona», sanoi Eteoneus. »Voinko minä toimittaa perille
sinun asiasi?»
»Eikö ole kotona!» sanoi Kharitas. »Onko hän koskaan kotona? Tahtoisin
tavata hänet henkilökohtaisesti. Oletko varma siitä, että hän on mennyt
ulos? Hän ei ole ollut kotona kertaakaan minun käydessäni. Minun täytyy
sanoa, että tämä näyttää jokseenkin merkilliseltä.»
»Varmasti hän on nyt poissa kotoa. Hän tulee pahoilleen, kun ei saanut
tavata sinua.»
»Jos olisin siitä varma, tuntisin tyytyväisyyttä», sanoi Kharitas.
»Emäntäsi ei kohtele hyvin vanhoja ystäviään.»
»Hän on varmasti pahoillaan, kun kuulee sinun ajattelevan noin», sanoi
Eteoneus. »Sanon hänelle nämä sinun terveisesi heti, kun hän palaa.»
»Älä yritäkään mitään sellaista! Kunnioitan häntä hyvin suuresti.
Muutenhan en olisikaan täällä. Mutta minusta on ikävää, että aikani
menee hukkaan, kun en tavannut häntä kotona. Sain juuri kuulla
Agamemnon raukkaa kohdanneesta rikoksesta ja halusin näyttää Helenalle,
ettei suhteeni häneen muutu laisinkaan, vaikka hänen suvussaan
tapahtuisi mitä tahansa. Tällaisena aikana hänen pitäisi minun
mielestäni pysyä kotona. Nähtävästi hänelle on tullut oikein tavaksi
olla poissa kotoa.»
»Sattui kovin ikävästi, että sait tehdä turhan kävelyretken», sanoi
Eteoneus. »Helena panee varmasti arvoa sinun huomaavaisuuteesi. Hänellä
on ollut viime aikoina paljon hommaa.»
»Kellä sitä ei olisi ollut, kun niin kauheita asioita tapahtuu toinen
toisensa perästä! Suku on varmaankin asettunut Agamemnonin puolelle?»
»Mutta Agamemnonhan on kuollut», sanoi Eteoneus; »en ymmärrä mitä
tarkoitat hänen puolelleen asettumisella.»
»Mutta eivätkö hän ja Klytaimnestra olleet riidassa?»
»En ole koskaan kuullut heidän vaihtaneen yhtään ainoata kovaa sanaa»,
virkkoi Eteoneus. »Voihan mies kuolla, vaikka ei olisikaan riidassa
vaimonsa kanssa.»
»Tiedät kyllä mitä tarkoitan — Klytaimnestra oli uskoton hänelle.»
»Vai sitä sinä tarkoitat!» sanoi Eteoneus. »Niin, olen kuullut siitä,
mutta epäilen lieneekö siinä perää. Agamemnonin kuolema tapahtui niin
äkkiä, Klytaimnestra ei luultavastikaan ennättänyt avata hänelle
sydäntään.»
»Agamemnonin täytyi tietää se!» sanoi Kharitas. »Minä olen kuullut,
että hän yritti surmata vaimonsa, mikä olisi ollutkin aivan oikein,
mutta Klytaimnestra huusi niin kovaa, että Aigisthos tuli apuun, ja
yhdessä he tappoivat Agamemnonin.»
»Onhan tuo hyvä juttu, kun se vain olisi tosi», sanoi Eteoneus. »Kuka
sen kertoi sinulle?»
»Se tuli välillisesti tästä talosta — eräs teidän palvelijanne kertoi
sen minun palvelijalleni», sanoi Kharitas. »Toivoin saavani kuulla
Helenalta kuinka asia todella oli.»
»Niin pian kun hän tulee kotiin», sanoi Eteoneus, »kerron hänelle,
että sinä halusit saada tietää koettiko Agamemnon ensin tappaa hänen
sisarensa vai hänen sisarensako surmasi Agamemnonin ilman muuta.»
»Voi, niinkö se tapahtuikin? En ollut kuullutkaan jutusta tuollaista
muunnosta. Kuka sen kertoi, Eteoneus?»
»Muistaakseni täällä pistäytyi joitakin toisia ystäviä ennen sinua
tänään. Me emme tiedä muuta kuin että Agamemnon kuoli vähän sen jälkeen
kun oli palannut kotiin.»
»Hänen on varmasti täytynyt tietää kuinka Klytaimnestra oli
käyttäytynyt, ja eikö Agamemnonilla ollutkin kiivas luonne, jos häntä
suututettiin?»
»En tiedä», sanoi Eteoneus. »En koettanut koskaan päästä siitä selville
hänen käydessään täällä. Olen aina pitänyt häntä hyvin huomattavana
miehenä. Hänen vaimonsa oli myös merkillinen muutenkin kuin kauneutensa
vuoksi.»
»Niin», sanoi Kharitas, »monet pitivät häntä paljon Helenaa
kauniimpana. Se ero, jonka voi nähdä heidän elämässään ja
kohtaloissaan, todistaa vain kuinka sattuman varassa maine ja
menestys on. Jokainen on kuullut Helenan kauneudesta, harvat tiesivät
Klytaimnestrasta. Helena vietti häpeällistä elämää toisen miehen
kanssa, ja hänen puolisonsa on ottanut hänet takaisin luokseen — eikö
se ole merkillistä? — ja Klytaimnestran sopimaton käytös on johtanut
murhaan...»
»Sinä olet siis sitä mieltä, ettei hän surmannut Agamemnonia
itsepuolustukseksi?»
»Moni seikka tukee sitä käsitystä, että murha tapahtui
itsepuolustuksessa», sanoi Eteoneus, »mutta minä en vain tiedä
kenenkään hyökänneen hänen kimppuunsa, enkä väitä sitäkään, että hän
surmasi Agamemnonin. Sanon vain, että Agamemnon on kuollut. Halusitko
jättää Helenalle vielä jotkin muut terveiset?»
»En ole vielä lähettänyt hänelle mitään terveisiä», sanoi Kharitas.
»Sano hänelle vain, että kävin täällä tapaamassa häntä... Eteoneus,
eikö sinun mielestäsi Menelaoksella ja hänen veljellään ole kummallinen
käsitys vaimoistaan?»
»Heillä on ollut poikkeukselliset vaimot», sanoi Eteoneus, mutta en
tiedä mitä heidän käsitystään oikein tarkoitat».
»Tarkoitan sitä, että he ovat merkillisen herkkäuskoisia. Sinä näytät
arvelevan — ja varmaankaan ei kukaan tunne asiaa paremmin kuin sinä —
ettei Agamemnon kotiin tullessaan epäillyt mitään. Kuinka kummallista!»
»Eihän siinä ole mitään ihmettelemistä. Vaimot ja miehet tietävät
tosiaankin hyvin vähän toisistaan kotona ollessaan, ja he joutuvat
kokonaan pois jäljiltä toisen ollessa matkalla. Sinä, esimerkiksi, et
voi tietää onko miehesi uskollinen sinulle.»
»Kuinka uskallat puhua tuollaista, Eteoneus! Kerron tämän Menelaokselle
— olet unohtanut asemasi. Mieheni on ehdottomasti uskollinen.»
»Olen valmis uskomaan sen», sanoi Eteoneus. »En tosiaankaan halua, että
lähtisit kotiin ja surmaisit hänet minun huomautukseni vuoksi. Tietysti
hän on uskollinen. Tahdon vain saada sanotuksi, että sinä et tiedä onko
hän uskollinen vai ei. Sinun pitäisi ymmärtää kuinka Agamemnonin juttu
oli. Hän luuli vaimoaan paremmaksi kuin tämä todella oli. Se on yleinen
erehdys.»
»En ymmärrä miksi viitsin jutella kanssasi, Eteoneus — sinähän olet
epäkohtelias ja julkea. Tulin tänne vain —»
»Helena on varmasti pahoillaan, kun ei ollut kotona nyt», sanoi
Eteoneus. »Saanko lähettää yhden palvelijattaren saattamaan sinua
päivänvarjon kanssa? Tänään on kuuma kävellä.»
»Kuuleppas, Eteoneus, ehkä sinä voit sanoa minulle — millainen ihminen
tuo Adraste on, joka on aina Helenan seurassa?»
»Hän on Helenan lähin palvelijatar ja kerrassaan kaunis nainen. Helena
tahtoo pitää vain kauniita palvelijattaria.»
»Minä tarkoitan tietysti hänen luonnettaan. Jokainenhan kyllä huomaa,
että lapsi on hauskan näköinen. Onko hän luotettava ja vaaraton —
suhteessaan miehiin?»
»Vaaratonko?» sanoi Eteoneus. »Ei missään tapauksessa. Varmasti hän
tulee murskaamaan useampia sydämiä kuin kukaan ennen tuntemistasi
naisista — Helenaa lukuunottamatta. Pidän hänestä paljon. Hän on
yleisessä suosiossa, meidän vanhainkin keskuudessa. Pojallasi
on hänestä myös hyvä käsitys — hän voisi kuvailla tytön sinulle
luotettavammin kuin minä.»
»Sinä annat tukea pahimmille epäilyksilleni! Sitähän juuri pelkäsinkin,
Eteoneus. En salli poikani rakastua tuohon tyttöön! En voi!»
»Se on nyt kumminkin jo tapahtunut ilman sinuakin», sanoi Eteoneus.
»Poikasi on rakastunut häneen ja hän poikaasi. Se onkin suuri onni
Damastorille, sillä hän ei voisi löytää toista niin kaunista tyttöä,
joka huolisi hänestä.»
»Mutta tyttöhän on vain palvelijatar!» sanoi Kharitas.
»Poikasihan ei ole edes sitäkään», sanoi Eteoneus. »Hän on kiltti
poika, mutta toistaiseksi aivan hyödytön, ja parasta mitä hänestä
tiedän on että Adraste on rakastunut häneen. Mitä sinä suret? Anna
heidän olla onnellisia.»
»Varmasti saa tyttö hänet hankaluuksiin», sanoi Kharitas. »Pojallani
ei ole minkäänlaista kokemusta ja tyttö ei ole suotta elänyt Helenan
seurassa. Hänellä on varmasti joitakin tarkoituksia poikani suhteen.»
»Olen nähnyt aikoinani melko paljon turmelusta», sanoi Eteoneus, »ja
jotkut ovat sitä mieltä, että minäkin olen sitä osaltani lisännyt,
mutta en ole tarpeeksi selvillä pirullisuudesta ymmärtääkseni kuinka
tuo tyttö voisi johtaa poikasi hankaluuksiin. Jos minä olisin vastuussa
tytöstä, pelkäisin poikasi vuoksi, mutta Adraste ei voi tehdä hänelle
mitään pahaa.»
»Kyllä hän voi», sanoi Kharitas; »hän voi turmella poikani uran
menemällä naimisiin hänen kanssaan».
»Tuossa on jonkin verran ajatusta», sanoi Eteoneus, »mutta eihän
avioliitto aina ole ehdottomasti onnettomuudeksi. Poikasi noudattaa
varmasti isänsä esimerkkiä ja rupeaa kuuliaiseksi aviomieheksi, ja
siihen hänellä onkin täysi syy sellaisen vaimon saadessaan.»
»Sinä puhut aivan kuin asia olisi jo sovittu.»
»Se pitäisikin järjestää pian», sanoi Eteoneus. »Talossa huhuillaan,
että he pitävät itseään miehenä ja vaimona, ja kun kaksi nuorta
rakastavaista alkaa olla sitä mieltä, on asia jokseenkin selvä.»
»Tarkoitatko sinä, että he elävät yhdessä?»
»Sitä en voi todistaa», sanoi Eteoneus, »mutta niin arvelen, ja me
kaikki hyväksymme sen — toisin sanoen olemme sitä mieltä, että Damastor
on saanut kauniin vaimon.»
»Jopa nyt jotakin! Vai olette te tosiaankin sitä mieltä! Tyttö ei saa
ikipäivinä enää nähdä häntä! Minä huolehdin siitä, ennen kuin tämä
päivä on illaksi muuttunut. Lähetän poikani johonkin turvalliseen
paikkaan, kunnes hän paranee. Arvasin alun pitäen mitä tapahtuisi, jos
Helena saisi menetellä oman mielensä mukaan! Menelaoksella on paljon
vastuullaan! Yksi monien sopimattomuuksien joukossa on, että sellainen
poika houkutellaan tällaiseen taloon!»
»Kas vaan, nuo ovat kovia sanoja, jos todella itsekään ymmärrät
mitä puhut!» sanoi Eteoneus. »Ei kukaan ole houkutellut poikaasi
tänne. En saanut pidetyksi häntä poissa täältä, vaikka Helena kielsi
päästämästä häntä tänne. Ja minun mielestäni sinä menettelet kerrassaan
halpamaisesti, jos erotat heidät nyt. Poikasi hakkaili Adrastea ja sai
hänet taipumaan itseensä, ja ehkäpä nyt on juuri sellainen ajankohta,
jolloin Damastorin ei pitäisi hylätä häntä. Se ei olisi kunniallista
menettelyä.»
»Millaisessa äänensävyssä te tämän talon ihmiset puhuttekaan minulle
— tekö muka opetatte kunniallisuutta!» sanoi Kharitas. »Menettelikö
Helena kunniallisesti tuodessaan tuon tytön minun kotiini ja
lähettäessään hänet puutarhan toiseen päähän puhelemaan Damastorin
kanssa? Niin hän teki, ja siitä kaikki alkoi, ihan minun silmäini
edessä! Oliko se kunniallista —»
»Jos sinä näit heidän rakkautensa alkavan omalla alueellasi ja omain
silmäisi edessä», sanoi Eteoneus, »niin sinun on täytynyt tietää siitä
kaiken aikaa ja sen vuoksi olet poikasi kanssa vastuussa kaikesta
mitä hän on tehnyt. Tämä talo on aivan sellainen kuin pitääkin —
nyt. Olen aivan liian vanhanaikainen hyväksymään sitä, mitä täällä
tapahtui jonkun aikaa sitten, mutta kaikessa pääasiassa olen tämän
talon kannalla nyt. Nuoret rakastuvat nykyään aivan samoin kuin
ennenkin, ja muutamat vanhat ovat unohtaneet millaista se on. Jos nyt
toimitat poikasi pois, niin olet totisesti halpamaisin nainen, mitä
olen tavannut pitkän elämäni aikana, ja minä olen nähnyt kaikenlaisia
naisia!»
»Nyt olet mennyt liian pitkälle», sanoi Kharitas. »Kun mieheni
kuulee kuinka olet puhunut minulle, on hänellä jotakin sanomista
Menelaokselle.»
»Se riippuu siitä, päästänkö minä hänet sisään», sanoi Eteoneus, »mutta
voihan hänen poikansa neuvoa hänelle kuinka päästään taloon takatietä —
palvelijain huoneitten kautta!»