Troijan sodan loppuessa kaupungin hävitykseen lähti Menelaos miekka
kädessä tapaamaan Helenaa. Hän ei ollut vielä päättänyt työntäisikö
säilänsä Helenan houkuttelevan rinnan lävitse vai katkaisisiko
hänen joutsenkaulansa. Hän ei ollut nähnyt vaimoaan kotvaan aikaan.
Tämä odotti miestään ikäänkuin he olisivat sopineet kohtauksen
määrähetkeksi. Koruttomin elein hän paljasti rintansa Menelaoksen
kostolle ja loi katseensa häneen. Mies katsoi vaimoonsa ja tuli
hämilleen miekan vuoksi.
»Helena», virkkoi hän, »meidän on aika lähteä kotiin».
Toisellakin tavoin kerrotaan tämä kohtaus. Kerrotaan, ettei Menelaos
ollut yksin tullessaan Helenan luokse tuohon sisempään huoneeseen.
Saapuvilla oli sekä Agamemnon että toisia, jotka halusivat omin silmin
nähdä pitkän sodan loppukohtauksen. Muutamat, jotka eivät olleet
koskaan nähneet Helenaa, tunkeutuivat sisään katsellakseen ensimmäistä
ja viimeistä kertaa sitä kaunotarta, jonka vuoksi olivat taistelleet.
Nähdessään Helenan edessään huomasi Menelaos vasta, etteivät he
olleetkaan kahden kesken. Viha ja tarmo haihtuivat hänestä, mutta
nuo myötätuntoiset ystävät olivat saapuvilla voidakseen omin silmin
todeta millä tavoin aviomies suoritti velvollisuutensa. Menelaos nosti
miekkansa — hitaasti — mutta ei kyllin hitaasti. Silloin hän kuuli
Agamemnonin äänen.
»Raivosi saisi aivan hyvin tyyntyä nyt, Menelaos. Olet saanut vaimosi
takaisin — miksi siis tappaisit hänet? Priamoksen kaupunki on vallattu,
Paris on kuollut, olet saanut kostetuksi. Jos surmaisit Helenan,
joutuisivat ne ymmälle, jotka kyselisivät sodan syytä. Sparta ei ollut
lainkaan vikapää rikokseen. Syy oli kokonaan Pariksen. Hänhän tuli
käymään kotiisi ja loukkasi vieraanvaraisuuttasi.»
Menelaos ymmärsi miksi hänen veljeään sanottiin miesten kuninkaaksi.
Mutta myöhemmin illalla hänen kuultiin selittävän, että hän olisi
surmannut Helenan, ellei Agamemnon olisi tullut väliin.
Hänen oli vietävä vaimonsa laivaan yöksi toisten vankien kanssa, mutta
hän ei saanut oikein selville mielessään missä järjestyksessä heidän
olisi lähdettävä. Ei ainakaan vieretysten. Ehkäpä hän itse kulkisi
edellä. Mutta tästä aikomuksesta hän luopui jo ennen kuin he tulivat
kadullekaan. Tuommoinen mahtipontisuus ei ollut sittenkään paikallaan.
Niinpä hän lähettikin Helenan etukäteen ottamaan kenenkään suojelematta
vastaan ne solvaukset, joita utelias sotajoukko mahdollisesti
sinkauttelisi hänelle. Mutta miehet tuijottivat Helenaan ääneti,
melkein hiiskahtamatta. He eivät huomanneetkaan Menelaosta. Hän kuuli
jonkun sanovan, että Helena oli kuin Aphrodite, joka oli tavattu
alastomana Areksen sylistä, jolloin Hephaistos, hänen naurettava
miehensä, heitti verkon rakastavain päälle ja kutsui paikalle toiset
jumalat näkemään Aphroditen häpeää. Toinen mies huomautti, että hänestä
tuntui nyt samalta kuin aikanaan noista jumalista, jotka selittivät
olevansa valmiit millä hetkellä tahansa vaihtamaan paikkaa Areksen
kanssa verkkoineen kaikkineen.