I
Asianlaita on todellisuudessa niin, että Paris antoi Aphroditelle
ensi palkinnon hänen kauneutensa vuoksi eikä suinkaan siitä syystä,
että tämä olisi lahjonut hänet. Kilpailuhan koski joka tapauksessa
kauneutta, vaikka Athene ja Hera panivat vireille väittelyn viisaudesta
ja vallasta. Hehän juuri koettivatkin houkutella Parista. Tosin
heillä oli omat ansionsa ja todisteluperusteensa, mutta Aphrodite oli
yksinkertaisesti kaunein.
Kun Aphrodite mainitsi, että Paris ottaisi jonakin päivänä Helenan
puolisokseen, ei se herättänyt Pariksessa muita tunteita kuin
jonkinlaista uteliaisuutta ja halua nähdä toteutuisiko jumalattaren
ennustus. Kenties tapahtuisi niin, kenties ei. Todennäköisesti ei
jumalatar ollut tarkoittanut asiaa sillä tavoin kuin Paris oli
ymmärtänyt, mutta vaikka viisas mies uskookin oraakkeliin, odottaa hän
aina nähdäkseen täyttymyksen.
Hän tuumi kuitenkin mielessään minkä näköinen Helena oikein oli. Hänen
oli tarvis päästä matkustamaan. Yhtä hyvin hän voisi käydä Spartassa
kuin jossakin muussa maassa. Kassandra kielsi häntä lähtemästä, mutta
niinhän hän aina teki. Oinone varoitti, mutta hänhän olikin Pariksen
vaimo.
Pariksen saapuessa Menelaoksen taloon päästi portinvartija hänet
sisään, ja koska hän oli ulkomaalainen, ei hänen nimeään eikä
asiaansa kysytty ennen kuin hän oli syönyt ja levännyt. Menelaos
lykkäsi tuonnemmaksi erään matkan, jota oli suunnitellut, ja rupesi
kestitsemään muukalaista vieraanvaraisena isäntänä. Mutta saadessaan
selville kuka matkalainen oli hän kehoitti Parista olemaan kuin
kotonaan ja pyydellen kohteliaasti lähtöään anteeksi matkusti Kretaan
niinkuin oli aikonutkin.
Näin oli kaikilla hyvä tarkoitus. Mutta Paris näki nyt Helenan
kasvoista kasvoihin.