* * * * *
Laiva, kevyt purjealus (höyrylaivat kulkivat ainoastaan kesäisin) lähti
kahdentoista aikaan. Jo neljännestuntia aikaisemmin olivat Effi ja
Innstetten laivalla, samoin Roswitha ja Anni.
Matkatavaroita oli enemmän kuin muutamaksi päiväksi suunniteltu matka
näytti voivan vaatia. Innstetten keskusteli kapteenin kanssa. Effi,
jolla oli yllään sadeviitta ja vaaleanharmaa matkahattu, seisoi
peräkannella, lähellä ruoria, ja tarkasteli sieltä laituria ja sitä
somaa rakennusriviä, joka seurasi laituririviä. Maihinnousupaikkaa
vastapäätä oli Hoppensackin hotelli, kolmikerroksinen rakennus, jonka
päädystä riippui keltainen lippu risteineen ja kruunuineen velttona
tyynessä, hieman sumuisessa ilmassa. Effi katseli hetkisen lippua,
mutta antoi sitten katseensa painua alemmaksi ja viivähtää vihdoin
muutamissa ihmisissä, jotka uteliaina seisoskelivat laiturilla. Samassa
soitettiin kelloa. Effin mielessä oli omituinen tunne; laiva lähti
hitaasti liikkumaan, ja vielä kerran tarkastellessaan laivaporrasta
Effi näki Crampasin seisovan etumaisten joukossa. Hän säikähti,
mutta oli samalla iloinenkin. Crampas puolestaan, koko ryhdiltään
toisenlaisena kuin ennen, oli ilmeisen liikutuksen vallassa ja tervehti
häntä vakavasti. Effi vastasi tervehdykseen samoin, mutta samalla
erittäin ystävällisesti; hänen katseessaan oli jotakin anelevaa. Sitten
hän meni hyttiin, jonne Roswitha oli jo sijoittunut Annin keralla.
Siellä, hieman ummehtuneessa suojassa, hän viipyi, kunnes oli joelta
saavuttu Breitlingin avaraan poukamaan; silloin tuli Innstetten
kutsumaan häntä kannelle ihailemaan juuri tässä kohden erikoisen ihanaa
maisemaa. Hän lähtikin ylös. Vedenpinnan yläpuolella riippui harmaita
pilviä, ja vain silloin tällöin välkähti pilvistä auringon puolittain
harsoutuva katse. Effi ajatteli sitä päivää, jona hän tasan viisi
neljännesvuotta sitten oli ajanut avoimissa vaunuissa tämän saman
Breitlingin rantaa. Lyhyt ajanjakso, ja elämä oli usein ollut hiljaista
ja yksinäistä. Mutta sittenkin: mitä kaikkea olikaan siitä lähtien
ehtinyt tapahtua!
Niin kuljettiin vesireittiä ylöspäin ja oltiin kello kahden tienoissa
asemalla tai ainakin sen välittömässä läheisyydessä. Kun kohta
senjälkeen kuljettiin »Ruhtinas Bismarckin» majatalon ohi, seisoi
Golchowski jälleen ovellaan ja saatteli herra piirineuvoksen ja
armollisen rouvan aina pysäkin portaille saakka. Junaa ei ollut vielä
ilmoitettu tulevaksi, ja Effi ja Innstetten astelivat asemasillalla
edestakaisin. Heidän keskustelunsa koski asuntokysymystä; mitä
kaupunginosaan tulee, vallitsi yksimielisyys: sen tuli sijaita
Eläintarhan ja Eläintieteellisen tarhan välillä. »Minä tahdon kuulla
peippojen viserrystä, mutta myöskin papukaijojen kirkunaa», sanoi
Innstetten, ja Effi oli samaa mieltä.
Mutta nyt kuului vihellys, ja juna saapui asemalle; asemapäällikkö oli
erinomaisen aulis, ja Effi sai kokonaisen vaunuosaston.
Vielä kädenpuristus, liinanheilutus, ja juna lähti jälleen liikkeelle.