Seuraavana aamuna he nauttivat toistensa seurassa hieman myöhästynyttä
aamiaistansa. Innstetten oli voittanut mielenapeutensa ja kaiken
pahemmankin, ja Effi eli vapautumisensa tunnossa siinä määrin,
että kykeni teeskentelemään eräänlaista hyvätuulisuutta, olipa
yhtä luonnollinenkin kuin ennen. Hän oli vielä Kessinissä, mutta
siitä huolimatta hänestä tuntui kuin ne ajat olisivat jo kaukana
menneisyydessä.
»Minä olen asiaa harkinnut, Effi», sanoi Innstetten; »sinä et ole
niinkään väärässä moittiessasi täkäläistä asuntoamme. Kapteeni
Thomsenille se hyvinkin kelpasi, mutta ei nuorelle, hemmotellulle
rouvalle; kaikki on vanhanaikaista ja ahdasta. Berlinissä tulee olo
mukavammaksi, saat salinkin, mutta toisenlaisen kuin, täällä, ja
eteisessä ja porraskäytävässä on korkeat, värilliset lasi-ikkunat,
niissä keisari Wilhelm valtikkoineen ja kruunuineen tai jotakin
kirkollista, pyhä Elisabeth tai Neitsyt Maria. Sanokaamme Neitsyt
Maria, sillä sen olemme Roswithalle velkaa.»
Effi nauroi. »Olkoonpa niin. Mutta kuka etsii meille asunnon? Enhän
voi lähettää serkku Briestiä sitä haeskelemaan. Tätejä vielä vähemmän!
Heidän mielestään on kaikki kyllä hyvää.»
»Niin, asunnon etsintä! Sitä ei suorita kenellekään kukaan pelkästä
kiitoksesta. Luulenpa, että sinun itse täytyy lähteä.»
»Milloin ajattelet?»
»Maaliskuun keskivaiheilla.»
»Silloin on aivan liian myöhäistä, Geert, silloinhan ovat kaikki hyvät
huoneistot jo mennyttä. Ne eivät varmaankaan huoli meitä odottaa.»
»Voipa niin olla. Mutta minä olen palannut tänne vasta eilen, joten
en voi sanoa: 'matkusta huomenna'. Se olisi sopimatonta eikä vastaisi
mieltäni; olen iloinen, että olet jälleen luonani.»
»Ei», virkkoi Effi, kiihtyvää hämminkiään salatakseen verrattain
meluisasti kooten kahvikuppeja, »ei saa käydä niinkään, ei tänään
eikä huomenna, mutta kuitenkin lähipäivinä. Ja jos löydän jotakin
sopivaa, palaan aivan pian. Mutta vielä eräs seikka: Roswithan ja
Annin pitää tulla mukaan. Parasta olisi, kun voisit tulla sinäkin.
Mutta ymmärrän hyvin, ettei se käy päinsä. Ja luulenpa, ettei ero tule
pitkäaikaiseksi. Minä tiedänkin jo, mistä vuokraan...»
»Mistä?»
»Se jää salaisuudekseni. Minäkin tahdon omistaa salaisuuden. Asia tulee
sitten sinulle yllätyksenä.»
Samassa astui huoneeseen Friedrich tuoden saapunutta postia. Siinä
oli enimmälti virallisia kirjelmiä ja sanomalehtiä. »Kas, tuossahan
on kirje sinullekin», sanoi Innstetten. »Ja ellen erehdy, on käsiala
äitisi.»
Effi otti kirjeen »Niin, se on äidiltä. Mutta siinähän ei ole
Friesackin postileimaa; katsohan, siinä on selvästi Berlin.»
»Epäilemättä», nauroi Innstetten. »Sinusta se näyttää ilmeiseltä
ihmeeltä. Äiti on varmaan Berlinissä ja on kirjoittanut lemmikilleen
kirjeen hotellista.»
»Niin», sanoi Effi, »niin asia lienee. Mutta minä olen sittenkin
melkein peloissani enkä voi saada oikeata lohdutusta siitä, mitä Hulda
Niemeyer aina sanoi; parempi on pelätä kuin toivoa. Mitä sinä siitä
arvelet?»
»Papintyttären sanomaksi se ei liene aivan paikallaan. Mutta luehan nyt
kirje. Tässä on paperiveitsi.»
Effi leikkasi kirjeenkuoren auki ja luki: »Rakas Effi. Olen ollut
vuorokauden täällä Berlinissä, kysymässä neuvoa Schweiggeriltä. Minut
nähdessään hän onnittelee minua, ja kun ihmeissäni kysyn, minkä
johdosta, saan kuulla ministeristönjohtajan Wüllersdorfin vastikään
käyneen hänen luonansa ja kertoneen, että Innstetten on kutsuttu
ministeristöön. Olen hieman, suutuksissani siitä, että täytyy kuulla
sellaisia asioita sivullisilta. Mutta ylpeydessäni ja ilossani annan
teille anteeksi. Olen muuten aina tietänyt (jo silloin, kun I. oli
vielä Rathenowin rykmentissä), että hänestä tulee jotakin. Nyt asia
koituu _sinun_ hyväksesi. Teidän täytyy tietenkin hankkia huoneistot
ja uusi kalusto. Jos sinä, rakas Effini, luulet tarvitsevasi siinä
suhteessa neuvojani, niin tule niin pian kuin aikasi suinkin sallii.
Minä jään tänne viikoksi parannuksille, ja ellei siitä ole apua,
kenties hieman pitemmäksikin aikaa; Schweigger ei ole sanonut mitään
ehdottoman varmaa. Olen vuokrannut yksityisasunnon Schadow-kadun
varrelta; huoneeni vieressä on vielä huoneita vapaina. Siitä, mikä
silmääni vaivaa, kerron lähemmin suullisesti; toistaiseksi askarruttaa
mieltäni teidän tulevaisuutenne. Briest tulee olemaan erinomaisen
iloinen; hän on aina olevinaan välinpitämätön sellaisiin seikkoihin
nähden, mutta on oikeastaan kiintynyt niihin enemmän kuin minä.
Tervehdi Innstetteniä, suutele Annia, jonka kenties tuot mukanasi.
Sinua aina hellästi rakastava äitisi Luise von B.»
Effi laski kirjeen kädestään mitään virkkamatta. Hän tiesi hyvinkin
mitä oli tehtävä, mutta ei tahtonut sitä itse lausua; Innstettenin piti
sitä ehdottaa, jotta hän voi sitten epäröiden suostua.
Innstetten tosiaankin meni satimeen. »Mitä arvelet, Effi, olet kovin
rauhallinen!»
»Ah, Geert, kaikissa asioissa on kaksi puolta. Toisaalta olisin iloinen
saadessani nähdä äidin, vieläpä kenties muutaman päivän kuluttua. Mutta
paljon on sellaisiakin seikkoja, jotka puhuvat sitä vastaan.»
»Mitä sitten?»
»Kuten tiedät, on äiti erittäin jyrkkä ja tunnustaa ainoastaan oman
tahtonsa. Isän kanssa hän on voinut menetellä mielensä mukaan. Mutta
minä tahtoisin mielelläni saada asunnon, joka on oman makuni mukainen,
ja uuden kaluston, joka miellyttää minua itseäni.»