Innstetten, joka oli Effiä reestä auttaessaan terävästi häntä
tarkastellut kuitenkaan virkkamatta mitään omituisesta kahden matkasta,
oli seuraavana aamuna varhain valveilla ja koki hillitä yhä tuntuvaa
mielenapeutta niin hyvin kuin voi.
»Oletko nukkunut hyvin?» kysyi hän Effin tullessa aamiaiselle.
»Olen.»
»Hyvä sinulle. Minä puolestani en voi sanoa samaa. Minä näin unta,
että sinä olit rekinesi vajonnut Schlooniin ja että Crampas yritti
sinua pelastaa; minun on sitä niin nimitettävä, mutta hän vaipui sinun
kerallasi.»
»Sinä lausut tuon niin omituisesti, Geert. Siinä piilee moite, ja minä
arvaan mistä syystä.»
»Varsin merkillistä.»
»Sinua ei miellytä, että Crampas tuli tarjoamaan meille apuansa.»
»Meille?»
»Niin, meille. Sidonielle ja minulle. Sinä lienet kerrassaan unohtanut,
että majuri tuli sinun lähettämänäsi. Ja kun hän siinä istui, aluksi
kurjan kapealla pienalla, pitikö minun ajaa hänet pois, kun Grasenabbit
tulivat ja matka yhtäkkiä jatkui? Olisin tehnyt itseni naurettavaksi,
ja siinä suhteessa sinä olet kovin arkatuntoinen. Muista, että olemme
sinun suostumuksesi mukaisesti monet kerrat olleet ratsastusretkillä,
ja nytkö minun olisi pitänyt olla lähtemättä hänen kanssaan? On
väärin, sanottiin kotonani, osoittaa jaloon mieheen kohdistuvaa
epäluuloisuutta.»
»Jaloon mieheen», toisti Innstetten korostaen.
»Eikö hän se ole? Olethan itse nimittänyt häntä kavaljeeriksi, vieläpä
moitteettomaksi kavaljeeriksi.»
»Niin», jatkoi Innstetten, ja hänen äänensä muuttui ystävällisemmäksi,
vaikka siinä kuuluikin yhä hieno iva. »Kavaljeeri hän on ja moitteeton
kavaljeeri aivan varmaan. Mutta jalo mies! Effi kulta, jalo mies on
toisennäköinen. Oletko jo havainnut hänessä jo takin jaloa? Minä en ole
havainnut.»
Effi katseli eteensä ja oli vaiti.
»Näyttää siltä, että olemme samaa mieltä. Muuten kuten jo sanoit,
on syy minun; en tahdo käyttää sanaa _faux pas_, koska se ei tunnu
tässä yhteydessä hyvältä. Olen siis itse syypää, ja mikäli voin asian
estää, se ei tule enää tapahtumaan. Mutta jos sallit minun neuvovan,
ole sinäkin varuillasi. Hän on häikäilemätön mies, ja hänellä on omat
nuoria rouvia koskevat käsityksensä. Minä tunnen hänet jo entisiltä
ajoilta.»
»Minä otan huomioon sanasi. Mutta sinä luullakseni tuomitset häntä
väärin.»
»Minä en tuomitse häntä väärin.»
»Tai minua», virkkoi Effi voimiaan ponnistaen ja yrittäen kohdata
miehensä katsetta.
»En _sinuakaan_, rakas Effini. Sinä olet viehättävä pikku rouva, mutta
lujuus ei ole erikoisia ominaisuuksiasi.»
Hän nousi lähteäkseen. Kun hän oli ehtinyt ovelle, astui sisään
Friedrich tuoden Gieshüblerin lähettämän kirjeen, joka oli tietenkin
osoitettu armolliselle rouvalle.
Effi otti sen. »Salainen kirjeenvaihto Gieshüblerin kanssa», sanoi hän;
»uuden mustasukkaisuuden aihetta ankaralle herralleni. Vai eikö?»
»Ei, ei ihan niin, rakas Effi. Minä olen kyllin typerä erottaakseni
toisistaan Crampasin ja Gieshüblerin. He eivät niin sanoakseni ole
samaa karaattia; karaatin mukaan näet lasketaan puhdas kulta-arvo, kun
sattuu, myöskin silloin, kun on puhe ihmisistä. Minulle puolestani,
sanoakseni vielä senkin, Gieshüblerin valkoinen poimukaulus on
melkoista mieluisampi kuin Crampasin punerva vallinkaivajanparta,
huolimatta siitä, ettei kukaan ihminen enää poimukaulusta käytä. Mutta
hyvin luultavaa on, että naisten maku on siinä suhteessa toisenlainen.»
»Sinä pidät meitä heikompina kuin olemme.»
»Siinä lohdutus, jonka käytännöllinen arvo on erinomaisen vähäpätöinen.
Mutta jätetään se asia. Luehan mieluummin.»
Effi luki: »Saanko tiedustella armollisen rouvan vointia? Tiedän vain,
että olette pelastunut Schloonista, mutta metsän läpi ajettaessa
oli vielä vaaroja aivan riittävästi. Vastikään palasi Uvaglasta tri
Hannemann, joka tyynnyttää mieltäni, mitä Miramboon tulee; eilen hän
oli pitänyt asiaa arveluttavampana kuin oli tahtonut meille sanoa,
tänään ei. Se oli viehättävä huvimatka. — Kolmen päivän kuluttua
vietämme uudenvuodenaattoa. Sellaista juhlatilaisuutta kuin viime
vuonna emme nyt saa toimeen, mutta tanssiaiset meillä tietenkin on,
ja teidän läsnäolonne onnellistuttaisi tanssimaailmaa eikä vähimmin
nöyrimmin kunnioittavaa palvelijaanne Alonzo G:ä.»