Effi ei virkkanut enempää.
Kahvi oli pian nautittu. Noustiin ja lähdettiin puoli tuntia kestävälle
kävelyretkelle ympäröivään metsään, lähinnä erään aitauksen luo, jossa
oli kesyä riistaa. Cora avasi ristikkoportin, ja oli tuskin astunut
sisään, kun jo tuli kauriita luo. Se oli oikeastaan viehättävää, ihan
kuin satua. Mutta itserakas nuori tyttö, joka oli tietoinen siitä, että
muodosti kauriittensa keralla ihailtavan elävän kuvan, ei kumminkaan
herättänyt puhdasta vaikutelmaa, kaikkein vähimmin Effissä. »Ei»,
ajatteli hän, »tuollainen en sentään ole ollut. Minulta on kenties
puuttunut kuria, kuten tuo kauhea Sidonie äsken huomautti, kentiespä
vielä muutakin. Minulle oltiin kotona liian hyviä, minua rakastettiin
liiaksi. Mutta sen saanen sanoa, etten ole milloinkaan teeskennellyt.
Se oli aina Huldan asiana. Senvuoksi hän ei minua miellyttänytkään, kun
hänet tänä kesänä näin jälleen.»
Metsänhoitajan asunnolle palattaessa alkoi sataa? lunta. Crampas
lyöttäytyi Effin seuraan ja lausui hänelle valittelunsa sen johdosta,
ettei ollut saanut aikaisemmin tilaisuutta tervehtiä häntä. Samalla hän
osoitti putoavia suuria lumihiuteita ja sanoi: »Jos tätä jatkuu, niin
lumisade tukkii meiltä paluutien.»
»Se ei olisi pahinta. Sellaiseen tapahtumaan liittyy mielessäni
vanhoista ajoista mieluisa suojan ja avun mielikuva.»
»Tuo on minulle uutta, armollinen rouva.»
»Niin», jatkoi Effi yrittäen nauraa, »mielikuvat ovat omituisia
asioita; me emme muodosta niitä itsellemme vain sen nojalla, mitä
olemme henkilökohtaisesti kokeneet, vaan myöskin sen varassa, mitä
olemme joskus kuulleet tai sattumalta saaneet tietoomme. Te olette
paljon lukenut, majuri, mutta näyttääpä siitä, että minä tunnen erään
teille vieraan runon — tosin ei Heinen sepittämää, en mitään 'Meren
aavetta' enkä 'Vitzliputslia'. Runoni nimenä on 'Jumalan muuri', ja sen
opetti minulle Hohen-Cremmenin pastori monta vuotta sitten, kun olin
vielä aivan pieni.»
»'Jumalan muuri'», toisti Crampas. »Sievä nimi; ja millainen on
sisältö?»
»Pieni tarina, aivan lyhyt. Oli sota jossakin, talvisotaretki, ja
eräs vanha leski, joka ankarasti pelkäsi vihollista, rukoili Jumalaa
'rakentamaan muurin hänen ympärilleen varjelukseen häntä hyökkääjiltä,
ja Jumala antoi asumuksen peittyä lumeen, ja vihollinen kulki sen ohi.»
Crampas ilmeisesti hämmästyi ja vaihtoi puheenaihetta.
Hämärtyessä kaikki olivat ehtineet takaisin ylimetsänhoitajan asuntoon.