Runomuotoinen esitys, joka realistisena aikana oli ollut syrjäytetyssä
asemassa, pääsee uusromantisen hengen tuulahtaessa jälleen
oikeuksiinsa. Niinpä esiintyy 1890-luvulla peräkkäin seuraavat viisi
runoniekkaa:
1) Yrjö Veijola (Weilin), jonka kertovainen legenda _Haavoja_ (1895)
heti herättää suurta huomiota rohkealla vertausten käyttelyllään ja
realistisen ajan ihanteille oudolla, uneksivalla tunnesävyllään. Monta
kaunista tunnelmapalasta sisältää myös hänen lyyrillinen kokoelmansa
_Karsikko_. Veijolassa on skandinaavisen kirjallisuuden vaikutusta
huomattavissa, jonka tuotteista hän onkin suomentanut valikoiman Gustaf
Frödingin ja Oscar Levertinin runoudesta. Vielä hän on suomentanut
valikoiman Lars Stenbäckin runoudesta, kirjoittanut eräitä näytelmiä,
kuten _Nuori luotsi, Nuoruus ja hulluus_, julaissut osaksi leikillisen
runovihon _Sunnuntairatsastaja_ y.m.
2) Eino Leino (Lönnbohm) on ensimmäisessä runovihossaan _Maaliskuun
lauluja_ (1896) Runebergin ja Heinen kylläkin vastakkaisten vaikutusten
alla, vapautuu niistä kansallisen uusromantiikan kautta
näytelmärunossaan _Tuonelan joutsen_ (1899) sekä yleensä
Kalevala-aiheisessa laulurunoudessaan. Sen huippuna on pidettävä hänen
v. 1903 julkaisemiaan _Helkavirsiä_, legenda- ja ballaadikokoelmaa,
joka muinaissuomalaisen muotonsa alla kätkee paljon nykyaikaista,
luonnontieteellistä maailmankatsomusta. Yhteensä hän on julaissut noin
kymmenkunnan runovihkoa, joista _Kangastuksia, Talvi-yö_ ja _Halla_
ovat mainittavimmat, kertomarunon _Kivesjärveläiset_, viisi sarjaa
_Naamioita_, joissa hän on tahtonut ajaa yksinkertaistutettua,
koristeellista näytelmän tekotapaa, kolme romaania routavuosien ajoilta
_Tuomas Vitikka, Jaana Rönty_ ja _Olli Suurpää_ y.m. Laulurunoutensa
parhaat tuotteet, joissa myöhemmin Goethen vaikutus lienee tuntuvin,
hän on koonnut valikoimaan _Runokirja_. Suomentajana hän on toimittanut
valikoiman laulurunoutta _Maailman kannel_ sekä julaissut käännöksiä
eräistä Topeliuksen, Runebergin, Goethen, Schillerin ja Racinen
teoksista. Hänen arvostelevan sanomalehtitoimintansa tuloksia taas ovat
_Suomalainen näyttämötaide 9/4 1902_ sekä _Suomalaisia kirjailijoita_,
pikakuvia (1909).
3) Larin Kyösti (Larson), samoin kuin Yrjö Veijola skandinaavisen
kirjallisen vaikutuksen alla kehittynyt, _Tän Pojan kevätrallatuksien_
(1897) ja _Kylän laulujen_ hilpeä tekijä, joka pian laajentaa
runoutensa myös kansan-elämän ja ihmis-elämän vakaisia puolia
käsittäväksi. Suurimmat voittonsa hän viettää kuitenkin kansanomaisen
runokuvauksen alalla. Hänen muita teoksiaan ovat runokokoelmat
_Kulkurin lauluja_ ja _Unta ja totta_, näytelmät _Juhannustulilla_ sekä
_Tuhkimo ja kuninkaan tytär_, kertomarunot _Kuisma ja Helinä, Musta
hepo_ ja _Aslak Hetta_ y.m. Eräät hänen lauluistaan, kuten Merikannon
säveltämä _Tuulan tei_, ovat mitä laajimman kansansuosion saavuttaneet.
4) Otto Manninen, julaissut runovihon _Säkeitä_, jossa taiturillinen
tyylitaide yhtyy syvään, surunvoittoiseen mielialaan, sekä suomennoksia
Topeliuksen, Runebergin, Molièren, Heinen y.m. runoudesta. Hänen
yksityisistä runoelmistaan ovat _Pellavankitkijä, Mennyt päivä, Veet
viihtyy, Metsien mies_ ehkä huomattavimmat.
5) Ilmari Kianto (Calamnius), jonka raskas, uneksiva sielun-elämä
aluksi pukeutuu runokokoelmiin _Soutajan lauluja, Hiljaisina hetkinä,
Margareeta_ y.m. Myöhemmin hän innokkaasti yhtyy ajanhengen hehkuvaan,
radikaaliseen vapausvaatimukseen, kirjoittaa laajan, kirkollisvastaisen
romaanin _Pyhä viha_ ja viettää suurimman taiteellisen voittonsa
ensimmäisten yleisen ääni-oikeuden mukaan toimitettujen
eduskuntavaalien kuvauksella _Punainen viiva_ (1909). Kiantoon ovat
Arvid Järnefelt ja venäläiset kirjailijat jonkun verran vaikuttaneet.
Heitä nuoremman laulajaparven, jossa jo osaksi on parin edellisen
vaikutusta havaittavissa, muodostavat jälleen seuraavat viisi
runoniekkaa:
1) L. Onerva (Lehtinen) joka heti ensimmäisellä runovihollaan
_Sekasointuja_ (1904) suurta huomiota herättää. Sen sensualistinen,
ajanmuodin mukainen tunnesävy syventyy ja itsenäistyy toisessa
kokoelmassa _Runoja_ herkäksi, impressionistiseksi mieliala- ja
mielikuva-runoudeksi. Vielä on hän julaissut laajan romaanin _Mirdja_,
huomattavalla taidolla suoritetun tutkimuksen erään omituisen,
yksinäisen naissielun traagillisesta kehityshistoriasta, ja
novellikokoelman _Murtoviivoja_ (1909), joiden nykyaikaiset, miehen ja
naisen välisen rakkaus-elämän erittelyt ovat taitehikkaasen ja
koristeelliseen muotoon pukeutuneet.
2) Aarni Kouta (Candolin), kenties tyypillisin ja johdonmukaisin
uusromantisen ajan elämän-iloisista ja kirkollisvastaisista laulajista,
julaissut väkevän, uhmaavan poljennon kannattamat runokokoelmat _Tuli
joutsen_ (1905) ja _Dityrambeja_ sekä Nietzsche-käännökset
_Antikristus, Näin puhui Zarathustra_ y.m. Lähinnä Nietzscheä lienee
Strindberg ulkomaisista kirjailijoista hänen oppi-isiään.
3) Rafael Engelberg, vienompi, uneksivampi taiteilijaluonne, julaissut
m.m. runokokoelman _Työpajan töminässä_, jonka eräät miltei
sosialistiset säveleet suurlakon henkistä ilmakehää muistuttavat.
4) Iivo Härkönen, vilkas, karjalainen virsiniekka, ennen
näytelmäkirjailijana mainitun Juhani Sjöströmin lyyrillinen
rinnakkais-ilmiö, julaissut kokoelman _Karjalan virsiä_ y.m.
5) V. A. Koskenniemi (Forsnäs), jonka kokoelmat _Runoja_ ja _Valkeat
kaupungit_ artistisen, hiukan teennäisen ja ranskalaisen laulurunouden
vaikuttaman muotonsa alla kätkevät paljon kaunista sisällistä näkemystä
ja vanhan romantiikan vienoa, taapäin katsovaa tunnesävyä.