Suometar tai n.s. »vanha Suometar» lakkasi varojen puutteessa
ilmestymästä v. 1866, jolloin se jo oli pienestä viikkolehdestä
jokapäiväiseksi valtiolliseksi äänenkannattajaksi kehittynyt. Sen
perustajia olivat, paitsi Oksasta, jo ennen kansanrunouden kerääjänä
mainittu Taneli Europaeus, tohtori Paavo Tikkanen ja kirkkoherra Antero
Varelius, kaikki silloin nuoria opiskelevaisia (Varelius tunnettu myös
huvinäytelmästään _Vekkulit ja Kekkulit_ (1847) ja kansaa valistavista
kirjasistaan, joista _Enon opetuksia luonnon asioista_ on mainittavin).
Heihin liittyivät myöhemmin maisterit Fredrik Poltin ja Eero
Salmelainen, dosentti Herman Kellgren, tohtori Oskar Blomstedt, tuomari
K. F. Forsström sekä maanmittari Pietari Hannikainen, kaikki tunnettuja
isänmaan ystäviä ja suomalaisen kirjallisuuden harrastajia. Heistä on
Hannikainen erikoisesti mainittava Viipurista pitäen toimittamansa
_Kanavan_ (1845) y.m. lehtien sekä huvinäytelmänsä _Silmänkääntäjän_
(1847) vuoksi, joka samana vuonna Kuopiossa seuranäytelmänä näyteltiin
ja tuli siis merkitsemään ensimmäistä alkuperäistä suomenkielistä
näyttämö-esitystä.
Vanhan Suomettaren jatko _Uusi Suometar_ alkoi ilmestyä v. 1869, aluksi
tunnetun Unkarin-ystävän Antti Almbergin (Jalavan) johdolla, sitten
vuodesta 1870 maisteri Viktor Löfgrenin (Lounasmaan), ja on jatkunut
näihin päiviin saakka. Vanhan ja Uuden Suomettaren välillä perustettiin
v. 1866 _Kirjallinen Kuukauslehti_.
Useat vanhan Suomettaren miehistä kirjoittivat Kirjalliseen
Kuukauslehteen ja päinvastoin taas Uuteen Suomettareen useat
Kirjallisen Kuukauslehden toimittajista ja avustajista. Nimitämme tässä
kuitenkin heitä kaikkia _Kirjallisen Kuukauslehden miehiksi_, koska
sen ympäri kertyi miltei kaikki, mitä silloisessa suomalaisessa
sivistys-elämässä oli parasta ja etevintä, ja koska se jo
yleissivistyksellisen leimansa vuoksi liittyy lähemmin suomalaisen
kansalliskirjallisuuden historiaan.
Kirjallisen Kuukauslehden miehiä olivat:
1) Yrjö Sakari Koskinen (Forsman), joka sittemmin aateloituna kirjoitti
nimensä G. Z. Yrjö-Koskinen, sen johtava sielu, samoin kuin
Suomettarenkin ja yleensä 1800-luvun jälkipuoliskon suomalaisuuden.
Varsinkin historiallisilla teoksillaan, joista _Nuijasota,
Oppikirja Suomen kansan historiassa_ ja _Johtavat aatteet
ihmiskunnan historiassa_ ovat mainittavimmat, hän on suomalaista
kansalliskirjallisuutta rikastuttanut. Mutta myöskin kaunokirjailijana
hän oli esiintynyt, nimittäin pienellä, sievällä historiallisella
novellillaan _Pohjan piltti_ (1859) ja parilla runoelmalla, joista
_Honkain keskellä_ elää ja on arvattavasti kauan elävä kaiken kansan
huulilla. Hänpä se myös _Kertomuksellaan Hämeenkyrön Pitäjästä_ (1852)
ensimmäisenä mursi tuon surullisesti kuuluisan 1850-vuoden kiellon,
vaatien ja saadenkin tutkimuksensa suomenkielellä julaistuksi. Koko
hänen elämäntyönsä kirjailijana, tiedemiehenä ja senaattorina tarkoitti
harvinaisella johdonmukaisuudella suomenkielen ja suomalaisen
kansallisuuden valtaan pääsemistä.
2) Jaakko Forsman, edellisen nuorempi veli, sittemmin lakitieteen
professori ja yliopiston rehtori, julkaisi ensimmäisen suomenkielisen
lain-opillisen väitöskirjan _Pakkotilasta kriminaali-oikeudessa_.
Hänenkin elämäntyönsä on vielä yksinomaisemmin tiedemiehen,
valtiomiehen ja sanomalehtimiehen.
3) Kaarlo Bergbom, Suomen Kansallisteatterin perustaja (1872), jota hän
väsymättömällä tarmolla neljättäkymmentä vuotta johti ja jossa työssä
hänen sisarensa Emelie Bergbom uskollisesti seisoi hänen sivullaan.
Hänen alkuperäinen kirjallinen toimintansa jäi mainitun suurtyön tähden
varsin vähäiseksi, vain muutamaan näytelmään, kuten _Paola Moroni_, ja
eräisiin novelleihin, joista _Julian_ on huomattavin. Sitä enemmän hän,
seisoen suomalaisen kirjallis-taiteellisen elämän keskipisteessä, tuli
teatterinjohtajana ja näytelmäkirjailijain työtoverina kirjallisuutemme
kehitykseen vaikuttamaan.
4) Paavo Cajander, jonka pääasialliseksi elämäntehtäväksi jäi
_Shakespearen Draamojen_ suomentaminen. Katkeamatta on tämä
suur-arvoinen ja yhtä suurella taidolla kuin hartaudella suoritettu työ
jatkunut vuodesta 1879 näihin päiviin saakka ja lähenee nyt onnellista
loppuaan. Hänen alkuperäisistä runoelmistaan, joiden tunnusmerkillisiä
ominaisuuksia ovat harras tunne ja yksinkertainen, koristelematon
kielenkäyttö, ovat _Vapautettu kuningatar_ ja eräät muut kautta maan
kulkeneet. Hänen muista suomennoksistaan ovat Wecksellin _Daniel
Hjorth_ sekä Runebergin _Hanna, Jouluilta ja Vänrikki Stoolin tarinat_
huomattavimmat.
5) Julius Krohn, tunnettu runoilijana nimellä Suonio, suomenkielen,
kirjallisuuden ja kansanrunouden tutkija ja suomenkielen ylimääräinen
professori Helsingin yliopistossa. Alkuperäisenä runoilijana hän on
vieno romantikko. Hänen suorasanaisista kaunokirjallisista tuotteistaan
ovat _Kuun tarinat_ huomattavimmat. Hänen sujuvalla, miellyttävällä
kynällä toimittamansa helppotajuiset, historialliset teokset sekä
kuvalehdet _Maiden ja merien takaa_ ja _Suomen Kuvalehti_ (1873-1880)
saavuttivat suurta suosiota kaikkien kansanrivien keskuudessa. Useat
hänen tieteellisistä tutkimuksistaan, kuten _Suomen suvun pakanallinen
jumalanpalvelus_ ja _Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet_, jäivät kesken
hänen kuollessaan (1888), mutta on ne sitten itsenäisesti jatkettuina
ja täydennettyinä julaissut hänen poikansa, prof. Kaarle Krohn,
kansanrunoutemme kriitillisen tutkimuksen etevin edustaja, jonka äsken
valmistunut monumentalinen teos _Kalevalan runojen historia_ on kenties
sopivimmin tässä yhteydessä mainittava.
6) Agathon Meurman, kunnallisneuvos, valtiopäivämies ja aikansa
suosituin _sanomalehtikirjailija_, joka sellaisena tuli kaikenlaatuisia
asioita käsittelemään, enin kuitenkin _valtiollisia, yhteiskunnallisia,
taloudellisia ja uskonnollisia_. Mielipiteiltään usein hyvinkin
vanhoillisena, mutta sielultaan aina pirteänä ja nuorekkaana, hän
myöhemmin Uuden Suomettaren palstoilla kävi monta kiivasta sanasotaa
kasvavan _vapaamielisen suunnan_ kanssa, jonka luonnontieteellinen
maailmankatsomus oli vieras hänen valtiokristilliselle käsitykselleen.
7) Otto Donner, vertailevan kielitieteen professori, Kalevala-tutkija,
_Suomalais-ugrilaisen seuran_ (1883) perustaja, senaattori ja
valtiopäivämies.
8) K. F. Ignatius, tilastotieteilijä, historiallinen kirjailija,
senaattori ja julkisen elämän mies.
9) Thiodolf Rein (Gabriel Reinin poika, jonka nimen olemme ennen Suom.
Kirjallisuuden Seuran perustajien joukossa tavanneet), ajattelija,
yliopiston rehtori ja sijaiskansleri, _Sielutieteen oppikirjan_ ja
_Snellmanin elämäkerran_ (ruotsinkielisen) kirjoittaja.
10) J. V. Calamnius, filosofian tohtori, Turun tuomiorovasti,
Aristoteleen _Runous-opin_ ja Platon _Faidonin_ suomentaja,
_Kreikkalaisten satujen_ toimittaja. Hänen kaunokirjallisista
tuotteistaan on novelli _Metelinkirkon haltia_ muistettava.
11) Frithiof Perander, kasvatus-opin professori ja Kalevalan
kaunotieteellinen tutkistelija.
12) B. F. Godenhjelm, Helsingin suomalaisen jatko-opiston perustaja
(1881). Kirjoittanut _Oppikirjan suomalaisen kirjallisuuden
historiassa_, julaissut teoksia _runous-opin_ alalta ja myöskin eräitä
alkuperäisiä runoelmia.
13) J. R. Aspelin, muinaistieteen professori, valtio-arkeologi, _Suomen
Muinaismuistoyhdistyksen_ perustaja (1870) ja lukuisien
muinaistieteellisten teosten kirjoittaja.
14) K. A. Castrén, maisteri, historiallinen kirjailija, julaissut
_Kertoelmia Kajaanin läänin vaiheista_ y.m.
15) A. J. Mela (Malmberg), maisteri, opettaja, ensimmäinen ja etevin
suomenkielinen _luonnontieteellinen kirjailija_, julaissut _Kasvion,
Suomen luurankoiset_ y.m.
Mille suomalaisen sivistys-elämän alalle katsommekin, kaikkialla me
tapaamme Kirjallisen Kuukauslehden miehiä, useimmin uran-uurtajina ja
pitkän, isänmaallisen elämäntyön täyttäjinä. Kuitenkin on vielä tämän
valtavan henkisen voimakeskustan suurin kirjallinen nimi mainitsematta.