Suomalaisuuden valtiollinen herätys toisella puolen, ruotsinkielinen
isänmaallinen runous toisella puolen, niiden välillä viriävä
suomalainen kansalliskirjallisuus: se oli Suomen henkinen läpileikkaus
1800-luvun keskivaiheilla. Taikka käyttääksemme niitä kolmea nimeä,
joiden ympäri ajan henkinen elämä keskittyy: Elias Lönnrot keskellä, J.
V. Snellman hänen toisella, J. L. Runeberg hänen toisella sivustallaan.
A. Oksanen--tai prof. August Ahlqvist (1826-1889), kuten hänen
kansalaisnimensä oli--ottaa vaikutuksia heistä jokaisesta. Hän on sen
sivistyneen nuorison luonteenomainen edustaja, joka astuu esille
1840-luvulla. Hänessä asuu hehkuva valtiollisen suomalaisuuden
harrastus, hän ihailee sydämensä pohjasta ruotsinkielistä
isänmaallista runouttamme ja hän tuntee povensa paisuvan ajatuksesta
rikastuttaa omalla alkuperäisellä runohengellään myös suomalaista
kansalliskirjallisuutta. Hänen pääasiallinen toimintansa tuli kuitenkin
olemaan kielimiehen ja kansanrunouden tutkijan. Ainoastaan yhden
runokokoelman, _Säkeniä_ (1:nen parvi 1860, 2:nen 1868) hän ehti
painosta toimittaa, mutta kokoelman, jonka merkitys on perustavaa
laatua varsinaiselle suomalaiselle _taiderunoudelle_.
Tässä astuu meidän eteemme ensi kerran suomalaisessa kirjallisuudessa
itsekohtainen, nykyaikainen _runoilija-yksilöllisyys_. Hänen tunteensa
on harras ja vakaa, hänen järkensä käsittää ja käsittelee ajan
ongelmia, hänellä on oma tapansa ajatella ja puhua, hän on
itsetietoinen omasta korkeasta asemastaan yhtenä suomenkielisen
sivistys-elämän henkisistä johtajista. Runoilijana hän on miehekäs,
ytimekäs, miltei karu, kuitenkin kykenevä myös monta vienoa ja
sydämellistä säveltä kaiuttamaan. Hänen isänmaalliset runoelmansa
_Suomen valta, Savolaisen laulu, Sotamarssi_ ovat kautta kansan
levinneet, samoin hänen kaunis ballaadinsa _Koskenlaskijan morsiamet_.
Vielä mainittakoot tässä hänen parhaista palasistaan _Kerran
viinikellarissa_ ja _Punkaharjun tytön laulu_. Juhlarunoissaan hän
lausui monta painavaa sanaa maamme kansallisuus- ja sivistys-oloista,
joihin nähden hän kyllä oli »yksi mieli yksi kieli»-kannalla, vaikka ei
tahtonut ruotsiakaan, idästä uhkaavan vaaran takia, aivan päätä pahkaa
ajaa pakosalle.
Oksanen oli _Suomettaren_ (1847) perustajia. Itse hän julkaisi
arvostelevaa kirjallista ja kielitieteellistä aikakauskirjaa
_Kieletärtä_, jota seitsemän numeroa vv. 1871-1875 ilmestyi. Hänen
tieteellisemmistä teoksistaan ovat _Suomenkielen rakennus, Suomalainen
murteiskirja_ ja saksaksi ilmestynyt _Länsi-suomalaisten kielten
kultuurisanat_ huomattavimmat. Vielä julkaisi hän _Muistelmia matkoilta
Venäjällä vuosina 1854-1858_, y.m.