Mikael Agricolan rakkain ajatus oli ollut saada koko raamattu
suomenkielelle. Kului kuitenkin ummelleen sata vuotta, ennen kuin tämä
ajatus toteutui. Kaksikin kertaa istuivat sitä varten komiteat.
Ensimmäisen, joka asetettiin v. 1602, esimiehenä oli piispa Erik
Sorolainen, ja muina jäseninä seitsemän suomalaista pappia ja
koulumiestä. Jälkimmäisen, joka asetettiin v. 1638 ja sai työnsä
julkisuuteen v. 1642, jäsenet olivat Eskil Petraeus, Turun koulun
opettaja, tuomiorovasti ja vihdoin Turun piispa, Martti Stodius,
heprean ja kreikan kielten professori Turun yliopistossa, Henrik
Hoffman, Maskun kirkkoherra ja Gregorius Favorinus, Piikkiön
kirkkoherra. Suomennosta pidetään yhtenä aikansa etevimmistä
raamatunkäännöksistä.
Lähinnä raamattua olivat katkismukset, virsikirjat ja postillat
tärkeimmät kansamme uskonnolliselle elämälle.
Vanhimman suomalaisen katkismuksen julkaisi v. 1574 Paavali Juusten,
Mikael Agricolan aikalainen ja vihdoin hänen jälkeläisensä Turun
piispan-istuimella. Vanhimman suomalaisen virsikirjan (1580) toimittaja
taas oli Turun koulun rehtori Jaakko Suomalainen eli Finno.
Uusia virsikirja-laitoksia toimittivat sitten 1600-luvulla Maskun
kirkkoherra Hemminki ja Uudenkirkon kappalainen Jonas Raumannus, sekä
vihdoin 1700-luvun taitteessa molemmat piispat Gezeliukset.
Jälkimmäinen heidän toimittamistaan virsikirjoista, joka ilmestyi
v. 1702 ja jonka lisäksi seuraavana vuonna ilmestyi myös ensimmäinen
suomenkielinen nuottikirja, pysyi käytännössä sitten aina vuoteen 1886.
Se oli meidän »vanha virsikirjamme», jota vieläkin rakkaudella
muistellaan. Useimmat sen virsistä ovat latinan, ruotsin ja saksan
kielistä käännettyjä tai mukailtuja. Tästä työstä on edellisten lisäksi
muistettava erittäinkin lääninrovasti Erik Cajanus (k. 1737), joka
siihen on alun toistasataa virttä muovaellut.
Tämän aikakauden kauneimman alkuperäisen suomalaisen virren _Etkös ole
ihmisparka_ tekijänä taas on mainittava hänen isänsä serkku Juhana
Cajanus (k. 1681), ylimääräinen filosofian professori Turun
yliopistossa.
Ensimmäisen suomalaisen Postillan julkaisi vv. 1621 ja 1625 jo ennen
raamatunkääntäjänä mainittu piispa Erik Sorolainen. Se oli 2-niteinen,
noin 2300-sivuinen teos ja pysyi käytännössä aina 1800-luvulle.
Aikakauden itsenäisin ja samalla merkillisin hengellisen kirjallisuuden
tuote on pappi Mattias Salamniuksen v. 1690 julkaisema raamatullinen
kertomarunoelma _Ilolaulu Jesuksesta_. Sen 29 laulua ovat vanhan
kansanrunoutemme mitalla kirjoitetut ja sisältävät monta tosirunollista
ja tuoreen mielikuvituksen siivittämää säettä.
Seuraavan sataluvun hengellistä runoutta hallitsevat Achreniukset:
Abraham, Simo ja Antti, kaikki papilliseen säätyyn kuuluvia. Abraham
Achreniuksen teoksista on muistettava hänen v. 1769 julkaisemansa
_Sionin juhlavirret_ (»Iso Sioni»), jotka samoin kuin hänen poikansa
Antin v. 1790 toimittamat _Hengelliset laulut_ (»Pikku Sioni»)
ovat meidän päiviimme saakka olleet kansamme suosituinta
laulukirjallisuutta.
Vielä mainittakoot 1700-luvun hengellisistä runoilijoista Frosterus
veljekset ja rahvaan mies Tuomas Ragvaldinpoika.