Vanhin tunnettu suomalainen lakiteksti on Herra Martin, Tukholman
suomalaisen seurakunnan kappalaisen, suorittama Ruotsin maanlain
suomennos (1548), jonka käsikirjoitusta säilytetään Tukholman
kuninkaallisessa kirjastossa. Hänen työnsä lähin jatkaja oli
Pohjois-Pohjanmaan rovasti ja lainlukija Ljungo Tuomaanpoika, joka
suomensi sekä Ruotsin maanlain (1601) että kaupunginlain (1609).
Molemmat nämä suomennokset jäivät, kuten Herra Martinkin,
painattamatta.
Vaikka kaikkien Ruotsin alammaisten oli Ruotsin lakia toteltava, ei
hallitus paljoakaan välittänyt lakiensa ja asetuksiensa suomenkielelle
toimittamisesta. Yksityiset miehet saivat sitä tehdä, vieläpä omalla
kustannuksellaan. Näistä on lainlukija Hartikka Speitz, joka v. 1642
julkaisi suomeksi Kustaa Aadolfin sota-artikkelit, erittäin
muistettava. Hänen ajoistaan asti ruvettiin kuitenkin myös esivallan
toimesta asetuksia suomennuttamaan. Ensimmäinen tällainen
kielenkääntäjä oli Erik Justander, runouden ja logiikan professori
Turun yliopistossa (perustettu v. 1640). Vihdoin v. 1759 saatiin koko
Ruotsin valtakunnan laki, lääninsihteeri Samuli Forseenin suomentamana,
painatetuksi.