Suomalainen kirjakieli on kansamme uskonnollisen tarpeen synnyttämä.
Katoolisena aikana oli kirkon, koulun ja kaiken korkeamman sivistyksen
kieli meillä niinkuin muuallakin maailmassa latina. Mutta Lutherin opin
mukaan oli kansalle kansan omalla kielellä jumalan puhdasta sanaa
saarnattava. Suomalaisen kirjakielen synty sattuu sentähden yhteen
uskonpuhdistuksen tulon kanssa Ruotsin valtakuntaan.
Suomen varsinainen uskonpuhdistaja ja ensimmäinen todella lutherilainen
piispa oli Mikael Agricola (1508-1557) kalastajan poika Pernajan
pitäjästä. Koulunsa hän oli käynyt Viipurissa ja Turussa ja suorittanut
maisterintutkinnon v. 1539 Wittenbergin yliopistossa, Martti Lutherin
ja Filip Melanchtonin omien silmäin alla. Jo täällä hän oli alkanut
kääntää suomeksi Uutta Testamenttia, joka kuitenkin ilmestyi painosta
vasta v. 1548. Sitä ennen hän oli ehtinyt toimittaa kansalleen
_Aapisen_ (»Abc-kiria») ja _Rukouskirjan_. Edellinen, joka ilmestyi
painosta v. 1542, on ensimmäinen suomenkielinen kirjateos.
Suomessa ei siihen aikaan ollut yhtään kirjapainoa. Kaikki täytyi
painattaa Tukholmassa. Useimmat Agricolan kirjat ilmestyivät vielä
tekijän kustannuksella. Harvat ostivat ja lukivat niitä. Kaikista
hankaluuksista huolimatta Mikael Agricola jatkoi kirjallista
toimintaansa, julkaisten vielä osia _Vanhasta Testamentista_ ynnä
kirkonmenojen uudistamista koskevia teoksia. Myöskin maallisia tietoja
hän teoksiinsa siroitteli. Näin tuli hänestä _suomalaisen kirjakielen
isä_. Hänen kauttaan vakiutui länsisuomen murre maamme kirjakieleksi.