Oli aikainen sunnuntaiaamu kesäkuun kuumimmillaan ja kukkeimmillaan
ollessa.
Jo tuntikauden, toistakin, runsaasti rusotellen nousuaan tehdä
touhunnut aamuaurinko pääsi lopultakin pujahtamaan piilostaan
metsäisenä ja mahtavana, mutta kyömyltään kallioisena kohoavan
Korpismäen tanakoiden hartioiden takaa. Punakkana ja pyöreänä se alkoi
samassa sinkautella säderyöppyjään eilisestä helteestä herpautuneena
lyhyttä suviöistä untaan nukkuvan luonnon syliin.
Vuoren takaisesta tyrmästä vapautuneet säteet lennähtivät vallattomina
joukkoina mäeltä sen harjakallion alla vielä äsken synkänsinertävänä
seisoa sojottaneeseen ja nyt äkkiä kirkastuvaan kuusikkoon. Kisailtuaan
pikaisen tuokion puiden runkojen ja juurien sokkeloissa ne solahtelivat
kuin yhteisestä sanattomasta sopimuksesta alempana leviävään komeaan
koivikkoon ja siitä märemmällä maalla laajana lehtona kasvavaan
lepikkoon. Ne hyppelivät hetken leppien harmaaheraisilla lehdillä
ja paiskautuivat sitten virmojen varsojen lailla yli sammaleisten
rantakivien ja kaljujen kallioiden Kaislalahden sileään, kuulastuvan
taivaan kantta ja hämyisiä lähimaisemia kuvastelevaan kalvoon.
Kylvettyään kylliksensä leppoisessa lehdossa säteet uivat, veden
peilipintaan väreileviä viiruja ja nopeasti vaihtuvia juovia
piirrellen, toisella rannalla raukean alakuloisena ja utuisena
uinailevan Muhosenmäen puolelle.
Siellä ne pistäytyivät pitkän poudan, ruskeaksi paahtamaan korkeaan
kaislikkoon, kiipesivät kaislikosta rantaäyräälle ja läksivät
liitämään pitkin loivaa luhtaniittyä. Keksittyään siellä vedenrajassa
yksinäisenä seisovan kookkaan kukkatuomen ne hyökkäsivät hyväilemään
sen tuoksuterttuja ja kurkistelemaan lehvien lomitse puun jykeville
juurille.
Tuomen juurella on Muhosenmäen vaatimaton venevalkama ja siinä
säteiden silmätessä kaksi puoleksi mätäspensaalle kokastettua venettä,
kookkaampi ja kömpelömpi nuottavene ja kapeampi ja kiikkerämpi onkivene.
Säteet heijastivat sekunniksi taivaan sineä veneiden pohjalla lojuvaan
veteen ja peilailivat pikaisesti laitalautojen kimaltelevassa
peitetervassa. Mutta heti ne jo taas, olivat edelleen ehättämässä ja
puikkelehtivat päin pihaa suorana joirona juoksevalla kaivopolulla.
Herätettyään vankan kasteen kostuttamina kaarelle koukistuneet ja
heleitä pisaria pitkin varttaan valuttavat polun reunusruohot,
pistäydyttyään päreillä paikatusta saunan ikkunasta sisään ja
avoimesta ovesta ulos ne punailivat jo samassa sekunnissa Muhosenmäen
pienoista pihaa.
Parvi hetki hetkeltä paahteisemmiksi paisuvia säteitä jäi
leikittelemään läävän seinälle ja katolle ja sai sen kotvan kuluttua
väreilemään tuskin huomattavia lämpöviriä. Toinen parvi lennähti aitan
luo ja alkoi paahtaa porotella sitä. Aitan räystäästä tippua nappasi
pian pisaroituva yökaste.
Seikkailuhaluisista säteistä ryöpsähti rohkein parvi pirtin ikkunasta
sisään, valaisi tuvan kuin loihtien ensin laimean kellanpunaiseksi ja
sitten häikäisevän valkoiseksi, havautti uinahtaneet kymmenet kärpäset
katosta hyrräävään hääkarkeloonsa ja alkoi kuumentaa yhä kimakammin
tuvan vuoteessa hartaasti kuorsata huruuttavaa yksinäistä nukkujaa,
Törökki-Topia.
Toiset säteet jatkoivat matkaansa pellolle, veräjälle, saloon,
Tetrisuon yllä haaleana ja leveänä lelluilevaan ja vähin erin
väistyvään yösumuun, kauemmas korpeen ja sen peninkulmaisiin, milloin
laakeina lehtomaina, milloin mäkisinä kuusikkoina ja hiekkaperäisinä
petäjikköinä pitäjän rajaperukoille ulottuviin, siellä täällä sylistään
kimaltelevia korpilampisilmäkkeitä vilautteleviin asumattomiin
erämaihin.
Alkaneeseen aamuun keräilevä luonto rupesi liikehtimään ja
äännähtelemään.
Korpismäen kuusikossa kukahteli ensin kuherruskuukauttaan käki ja
havautti pitkän petäjän laajassa latvassa pesässään kippurassa nukkuvan
oravan imehtimään luonnon ihanuutta. Katajapensaan suojaavassa juuressa
karvapallona nukkunut jänis kupsahti jaloilleen ja loikki läheiseen
haavikkoon aamuaterialleen. Se valveutti vuppasemisellaan ja risukon
rusahtelulla koivun oksalle tunniksi pariksi pää siiven suojaan
torkahtaneen peipposen laulaa livertämään ja perhettään ruokkimaan.
Jäniksen jäljessä lensi oksalta oksalle säikähtyneenä ja toraisena
riitelevä närhi — —
Kaislalahden ruohikkoon väsähtänyt sorsapoikue siristeli aamuauringossa
unisena silmiään ja läksi karauttavan emän vanavedessä kaislikosta
selvälle syvälle ja alkoi voidella siellä vilkkaasti sulkiaan ja
sukellella lahden ruohoiseen pohjamutaan. Toiselta rannalta läksi
liikkeelle taviparvi, ja selän ylitse saapui havittavin siivin lahdelle
laskeutuva kuikkapari.
Sieltä täältä rantaryteikköjen alta kuului hauen posahdus ja lahdella
salakka- ja särkiparvien hyppyjen sukkela supsahdus.
Muhosenmäen pihaveräjän takaisesta laajasta lepikosta kantautui,
päivänkehrän kyynärää viitisen, kuutisen kuusien latvojen ylle
kiivettyä, ensin kaukaisempi ja vaisumpi, sitten lähenevämpi ja
kuuluvampi karjankellojen kaihomielinen kalkahtelu. Erottipa lopuksi
eri kellotkin: kaksi yksitoikkoisesti laitaansa lyövää lehmänkelloa ja
yhden kirkkaasti kilkahtelevan tiukukellon.
Äkkiä heilahti lepikon tiheä laita, ja lehvien ja oksien lävitse
työntyi esiin Perhon karvainen turpa, sen jäljestä silmät, luimussa
olevat korvat ja vihdoin koko pää.
Perho pälyili hetken, tutkien pitkin lepikon kapeaa laita-aukeamaa ja
sen toisella puolella olevaa pisteaitaa. Tunnettuaan seudut tutuiksi se
hirnahtaa hörähti lyhyesti, käänteli ja väänteli takamustaan puoleen
kumpaankin ja raivasi näin lepikkoon aukon, josta se asteli hitaasti
lönksytellen aukeamalle. Sitä pitkin se lähti huojuen kävelemään
veräjälle.
Perhon perässä astuivat aukeamalle Kullankukka ja Hellantetta, pässi,
lampaat ja viimeisenä possu.
Kokoonnuttuaan veräjälle ne alkoivat hiljaa ynähdellä, hörhötellä,
määiskellä ja vingahdella ja katselivat odottavasti mökin pihalle.
Turhaan ne siinä kuitenkin katselivat. Pihamaalle ei ilmestynyt ihmistä
eikä mökin ikkunassakaan näkynyt palsamin ylitse näihin aikoihin
veräjälle pälyilevää tuttua katsojaa.
Kun pörräävä paarmaparvi alkoi ahdistella eläimiä, kävivät ne
levottomiksi. Lehmät kalistelivat kellojaan ja huiskivat hännillään,
ja Perho potkaista tömäytti takaisellaan veräjän pielessä kasvavaa
kelohonkaa. Hongan runko kumahti tyvestä latvaan asti.