Puolivälissä puuta oli palokärjellä tikan toissakesänä kavertamassa
kolossa pesänsä. Pelästynyt palokärki pyrähti sieltä kimeästi
kirkaisten ulos ja lensi läävän seinään. Sieltä se silmäili
säikähtyneenä häiritsijöitään, ja kun se ei ollut mielestään niistä
vieläkään täysin turvallisen matkan päässä, syöksähti se taas
siivilleen ja kiiti pitkässä kaaressa pirtin luo. Siellä se iskeytyi
terävine kynsineen ikkunanpieleen. Kuin pilkaten peloittelijoitaan se
päästi siinä pitkän pärinänsä ja huutonsa: