(Entiset. Kajava ja rouva tulevat epäluuloisina).
PÖLCKMAN: Tulkaa lähemmäksi vanhat ystävät; vahinko on palkittu ja
velka kuitattu; tässä on morsiameni, joka ehkä paremmin sopiikin
minulle, kuin teidän nuori tyttärenne. Mitäpäs minä niin nuorella
teenkään, on minulla rahoja, jotka pysyvät aina nuorena. Sovitaan pois
äskeinen suuttumuksemme ja ollaan ystävykset niinkuin ennenkin.
TRALLTUNGA: Niin, sovitaan pois; minäkin äsken vihapäissäni tulin vähä
pahasti sanoneeksi Aatun puolesta, mutta toivon, että se unhoitetaan.
KAJAVA ja ROUVA: No tämäpä kummallista! Saammeko todellakin toivottaa
onnea?
PÖLCKMAN: Työntäkää esiin vaan vahvasti; kyllä tässä on kihlattu pari.
(Kättelevät toisiaan ja jäävät juttelemaan).