(Iivari ja Aura tulevat vasemmalta, Leivo, Manninen, joukko nuorukaisia
ja neitoja, joista muutamat ovat olleet tornissa, tulevat tornin
puolelta).
LEIVO: (Iivarille): No terve mies! Täällähän se meidän hyönteisherra on
ja neiti Kajavan kanssa; mitäs tämä on?
IIVARI (Syleilee Leivoa): Niin, sanoinhan sinulle, että lähden Puijolle
metsäperhoja etsimään ja täällä tapasinkin perhosen, kalleimman
kaikista; minä olen kihloissa Auran kanssa!
LEIVO, MANNINEN ja toiset: Kihloissa!
MANNINEN: Minähän olen kuullut, että neiti Aura viettää ensi syksynä
häänsä herra Pölckmanin kanssa?
IIVARI: Ei tule häitä Pölckmanin kanssa; meillä on Auran vanhempain
siunaus ja nyt minä taas alan uudestaan elämään. Ystävät, ette voi
arvata minun onneni suuruutta!
LEIVO: Kyllä minä sitä arvelinkin, ettei neiti Kajava millään lailla
saata ottaa herra Pölckman'ia (huomaa Pölckmanin; itsekseen) mutta
täälläpä se vanha nilkuri onkin. Hyvää päivää setä Pölckman; olipa
hyvä, että teidät tapasin. Se vietävän vekseli taisi langeta viime
viikolla, mutta minä en ole millään lailla...
PÖLCKMAN: No vähät siitä, ei sellaisiin nyt ole aikaa. Minulle näette
lankesi nyt juuri tässä eräs vanha vekseli, jota jo noin parikymmentä
vuotta sitte vähä aksepteerattiin: tässä on niinkuin morsiameni.
LEIVO, MANNINEN: Mitä, tunnemmeko oikein? Vanha koulutantti Armida,
tosiaankin! (Pyörittävät Tralltungaa).
TRALLTUNGA: Päästättekö irti te veitikat; aina samallaiset hulivilit
kuin ennenkin. Voi kuinka te olette kasvaneet ja tulleet kauniiksi.
AURA: Saanko toivottaa onnea herra Pölckmanille ja teidän
morsiamellenne. Teillähän oli jo valittunne niinkuin minullakin;
välillämme ei siis pitäisi oleman mitään riitaa, ja voinemme olla
ystävät, niinkuin ennenkin.
PÖLCKMAN: Mielelläni minun puolestani. Mutta koska olen vaivannut
sinut tänne kaupunkiin, niin saanen tarjota sinulle pienen häälahjan
(Repäisee lehden taskukirjastaan ja kirjoittaa siihen; samassa
putoaa hänen taskustaan runo, jonka Tralltunga löytää ja silmäilee
utelijaana). Tässä on valtakirja, jolla saat nostaa 3000 markkaa
Pohjoispankista. Todistakaapa miehet se oikeaksi, koska ei satu olemaan
sinettiä muassani.
MANNINEN: No sellaiseen paperiin kirjoitan nimeni vaikka
sydänverelläni. (Kirjoittaa ja antaa sitte paperin Leivolle, joka myös
kirjoittaa ja sitte antaa paperinen Auralle).
LEIVO: Olkoon onneksi!
IIVARI: Kiitoksia tarjouksestanne herra Pölckman, jos se muuten tulee
ystävyydestä ja hyvästä sydämestä, mutta armolahjoja en soisi Auran
ottavan vastaan.
PÖLCKMAN: Usko minua nuori ystäväni, että lahja tulee hyvästä
sydämestä; se on kumminlahja Auralle, sillä minä olen näet hänen
kumminsa ja sillä perustuksella olet sinäkin nyt kummipoikani.
(Kättelevät toistaan).
TRALLTUNGA (Juoksee syleilemään Pöckmania): Aatu, Aatu, armas Aatu!
Sinäkö olet kirjoittanut tuon kauniin runon! Niin, sinä sen olet
kirjoittanut, minä tunnen käsialasi. Nyt olet minulle vielä tuhannen
kertaa rakkaampi, kun sinä olet runoilijakin. Voi kuinka kaunista!
"Ain' aamuin sekä illoin, Viettää suloisia häitä, Ah, ajatelkaa näitä!"
Sinä Aatuseni kirjoittanut runon!
PÖLCKMAN: Etkös sitä ole kuullut, että kanakin joskus laulaa, varsinkin
ukonilman edellä. Onko se sitte niin kumina, jos Aatami Pölckman pistää
pienen runon näin suurten mullistusten edellä.
MANNINEN: No täällä elämä on, tosiaankin. Laulua, runoja ja rakkautta
oikein housunkauluksia myöten, hih, hih, hih.
LEIVO: Todellakin siunattu päivä. Tässä olisi voinut tulla pahatkin
selkkaukset, ja minä oikein epäilen kuinka ystävämme Iivarin olisi
käynyt ilman tätä tapahtumaa, sillä hän on jo pitkät ajat kuleskellut
niin surullisena, että melkein kieli on maata viistänyt.
MANNINEN: No ei usein kummemmin käy: kaksi kihlausta kuumana
kesäpäivänä keskellä Puijonmäkeä. Kun nyt rouva Canth saa tämän
tapauksen kuulla, niin varmaankin hän tästä näytelmän kirjoittaa.
TRALLTUNGA: Niin, niin, ei tässä mailmassa auta hätäileminen;
kestäväisyys kaikki voittaa. (Tytöille.) Uskokaa minua, etten
minä vielä päivääkään ole ollut epätoivossa, vaikka monikin jo on
viittaillut sinne päin, että minä muka vanhaksipiiaksi jään.
PÖLCKMAN (Vähä ivallisesti): Kuka sellaista on uskaltanut ajatellakaan
sinusta. Vai vanhaksi piiaksi! Huomenna aamujunalla lähdemme täältä.
Haminalahden asemalta ajamme hevosella kotiin ja sitte pauhaavat häät.
Tulkaa häihin kenen haluaa; tulkaa häihin! Kyllä Pölkkylässä on pötyä
pöydässä, ei siitä pelkoa.
LEIVO: No eläköön, kihlatut, nuoret ja vanhat! (Kaikki: eläköön!) mutta
pannaampa lauluksi, onhan meitä tässä useampia laulajia.
KAJAVA: Niin, laulakaa nuoret ystäväni, laulakaa, laulakaa! Uskokaa
minua, että juuri laulun voima on tässä asiat saattanut sille
onnelliselle kannalle, millä ne nyt ovat. Antakaa meidän kuulla
siunattua laulua!
KÖÖRI [sävellys E. Kahra]:
Nyt luonto kaikki vihannoi
Ja lintuin raikas laulu soi,
Ken voipi vaan,
Alkakaan
Myös laulamaan!
Kuin tuuli pilvet hajottaa
Ja ilman puhdistaa:
Niin laulu armas
Huolet kauvas
Karkoittaa.