(Laulun kestäessä tulevat Kajava, rouva, Pölckman ja vähää myöhemmin
myöskin Tralltunga näkyviin ja kuuntelevat laulua. Kajava pyyhkii
kyyneleitään.)
AURA (Laulun lopulla painaa käsillään rintaansa): Ai, ai!
IIVARI (Ottaa Auran käsiin kiinni): Aura, en tiedä teenkö väärin ja
viekoittelenko sinua, mutta minä en voi olla kysymättä: rakastatko sinä
vielä minua, niinkuin luulen sinun tehneen jo monta, monta vuotta?
AURA (Vetää kätensä pois, peittää kasvonsa ja taistelee sielun
tuskissa, lähenee Iivaria): Mitäpä pahentaa minua tämä tunnustukseni,
joka kumminkin lähtee sydämen syvyydestä: aina, aina, ja ainoastaan
sinua! (Lankee rahille Iivarin viereen).
PÖLCKMAN (Hätäisenä): Ptruu, ptruu, stopp, pass! Katsokaa! katsokaa!
Ottakaa pois! Matti, Kajava, farbroor! vedä pois Aura!
ROUVA (Melkein samaan aikaan): Jes siunatkoon! hallitkoon! Tyttö,
oletko hurja! Ukko, mikä sinua vaivaa?
KAJAVA: Kenellä on sydäntä ja ken taitaa, niin menköön eroittamaan;
minä en sitä taida enkä tahdo. (Menee Iivarin ja Auran luo.) Lapseni,
teidän laulunne on minut lumonnut. Ottakaa minut kolmanneksi
liittoonne. Jumala teitä siunatkoon! Sen rakkauden valan, jonka
äsken vannoitte, sen kantoivat laulun sävelet korkeimman istuimen
luo vahvistettavaksi ja kukapa siis voisi sen purkaa. — Vaimoni,
onko sinulla sydäntä eroittaa näitä — ei; tule siis ja anna heille
siunauksesi!
ROUVA: Minä en taida...
PÖLCKMAN: No rukki ja rohtimet! Tämäpä vasta on kometiaa. Ihan silmäin
edessä otetaan mieheltä kihlattu morsian ja nakataan toisen miehen
syliin; mikä lieneekään tyhjätasku. Minä kysyn teiltä: oletteko te
tahallanne kutsuneet minut tänne pilkattavaksenne? Olette houkutelleet
minut tänne, ottamaan kylpypiletin neljäksi viikoksi, hyyräämään
huoneen ja tekemään kaikenlaisia muita kustannuksia. Rukki ja rohtimet!
Minä kysyn teiltä mitä tämä on?
KAJAVA: Ei ollut suinkaan aikomuksemme sinua pettää, mutta niinkun
nyt itse näet, tuossa he seisovat. Minä en ole niin jumalaton, että
voisin pakoittaa tyttöni sinulle vaimoksi, kun ei hän sitä itse tahdo.
Laulelkoot he, nuo kaksi, minun puolestani yhdessä, ja sen minä sanon,
että on tässä mailmassa vielä vähä muullakin arvoa, paitsi rikkaudella.
TRALLTUNGA (Tulee esiin): Siunatkoon! Mitä herskaappia tämä oikeastaan
on? Viekoittelevat toisen ottamaan kylpypiletin neljäksi viikoksi,
hyyräämään huoneen ja tekemään kaikenlaisia muita kustannuksia ja sitte
menettelevät tuolla tavalla! Ettekö te tiedä, että herra Pölckman on
kunniallinen mies? — Että sinä Aatami olisit huolinutkaan tuollaisesta
heikaleesta, joka heti juoksee toisen miehen kaulaan. — Ettekö te
tiedä, että herra Pölckman voisi vaikka kullalla punnita tuollaisen
tyttö-kutjaleen, ja te kehtaatte menetellä tuolla tavalla! Kaikella
lailla sitä lapsiaan kasvatetaan ja kaikille sitä annetaankin lapsia
kasvatettavaksi.
ROUVA: Mikä marakatti sinä olet ja mitä sinun tulee meidän asioihin?
Kyllä minä tiedän niin hyvin kuin sinäkin, kuinka lapsia kasvatetaan,
ja tiedän, ettei Aura ole huonommin kasvatettu kuin moni muukaan.
(Menee Kajavan luo.) Sanopas ukko, onko se oikein varma, että me olemme
voittaneet sen kahdeksantuhannen markan riidan?
KAJAVA: Kyllä se totta on; mutta vähät minä nyt niistä huolinkaan.
Käyköön meidän vanhain kuinka hyvänsä, pääasia on, että nuo kaksi
nuorta tulevat onnellisiksi. Älä eukkoseni sinäkään häiritse heidän
onneaan.
ROUVA (Menee Iiivarin ja Auran luo): Ei minullakaan ole mitään
teidän liittoanne vastaan, siunatkoon sen Jumala, jolta tämä käänne
epäilemättä tulee, siksi minä sen otan.
TRALLTUNGA: Mutta minä otan sen siksi, että te olette varta vasten
tahtoneet pettää ja pilkata kunniallista miestä, kentiesi saadaksenne
häneltä rahoja. Jaa — tällaista minä en ole milloinkaan nähnyt enkä
kuullut; ja minä, joka olen lukenut Göthet, Schillerit, Shakespearet,
Svedenborg'it ja monet muut suuret kirjailijat. Usko minua Aatami,
herra Pölckman, tällaista ei ole milloinkaan tapahtunut.
IIVARI: Mutta mitä me tässä seisomme ja kuuntelemme tuon naisen
ripityksiä; mennään tuonne siimekseen istumaan ja nauttimaan onneamme,
(Kajava, Iivari ja Aura menevät.)
TRALLTUNGA: Ei Shakespearessa, ei Schillerissä, ei Götheborg'issa, —
Göthessä piti sanomani — ei missään ole tällaista tapahtunut. — Vai
naiseksi tuo herra tyhjätasku minua sanoo: tiedätkö, että minä olen
sivistynyt ihminen. Kolme vuotta olin guvernanttina lanssihteeri
Lagströmin perheessä ja tiedän kyllä, kuinka hienossa mailmassa
eletään, ei siellä toisen morsianta ryöstetä.
PÖLCKMAN: Mitäs tässä oikeastaan onkaan tapahtunut? Joko se tyttö meni
ja minun jätti! Voi peijakas, ja tuo gihti, (pusertelee kylkeään.)
En tuosta muuten niin suuresti huolisi, mutta kun kotoa lähteissäni
sanoin, että menen kihlausretkelle ja nyt täytyy tyhjin käsin palata,
niin ne vietävän irvinaamat nauravat minua vasten silmiä. Uh, huh!
Saakelin harmittava seikka. — Jos olisin nuorempi mies, niin menisin
paikalla Afghanistan sotaan.
TRALLTUNGA: Kuules Aatami — sanonpa uhallakin sua sinuksi, niin moni
vuotiset tuttavat — ja vähä enemmänkin — kuin olimme; kuules Aatami:
kyllä sinun kaltaisellasi miehellä vielä täällä Suomessa on sotimista
ja taistelemista, minä tarkoitan elämistä, ettei tarvitse Lahkanitsaan
mennä, kuulepas...
PÖLCKMAN: Kyllä minä tiedän, että esimerkiksi sinun kanssasi, kyllä
saisi sotaa käydä: löitpä peijakas vieköön nytkin parissa minuutissa
paljaalla kielelläsi pakosalle koko tuon morsiusjoukon ja näytätpä
niinmuodoin olevankin minun liittolaiseni, no, kiitoksia siitä!
TRALLTUNGA (Suloisesti): Niin Aatu, luuletko että minä olen meidän
vanhan rakk.- ystävyyden unhoittanut, ja paitsi sitä, minä olen luotu
tähän mailinaan sorretuita ja kärsiviä lohduttelemaan.
PÖLCKMAN: Jos voisit tuota minun kirottua gihtiänikin vähä lohduttaa,
ettei se niin riivatusti repisi. — Mutta mitä sinä olet oikeastaan
toimiskellut nyt näinä viime vuosina?
TRALLTUNGA: Täällä Kuopiossa minä olin useita vuosia; pidin luonani
koululaisia ja olenkin jo monta uljasta herraa yliopistoon kyytinnyt;
nyt viime vuosina olen asunut Mikkelissä, mutta tulin taas täällä
käymään.
PÖLCKMAN (Itsekseen): Mutta ei hän taida ollakaan mikään paha ihminen
luonnoltaan, vaikka tulikiukkuinen, sen muistan jo ennaltaankin. — —
Minä en voi mennä kotiin ilman morsiametta, muuten minulle nauraa koko
mailma ja hevosetkin, sellaista puuhaa ja pauhua kun minä puolihullu
siitä naimis-asiasta tulin pitäneeksi. — — Mitähän jos...
TRALLTUNGA: Aatu, älä anna surulle niin suurta valtaa; tiedäthän,
että on ainakin yksi uskollinen sydän, joka auttaa sinua huoliasi
kantaessasi.
PÖLCKMAN: Hm. — Sananlasku sanoo, ettei vanha rakkaus ruostu, ja
totisesti minä rupean tällä hetkellä tuntemaan, että tuossa puheessa on
jotakin perää. — Mitäs pitkistä tuumailemisista ja puheista. Kuulepas,
minä kysyn sinulta Armida Antoinette, tahtoisitko sinä...
TRALLTUNGA: Aatu! Jesta kuinka sinä säikähdytät minun, kun noin äkkiä;
enhän minä voinut tätä aavistaakaan; täytyyhän minun saada vähä
miettimisen aikaa noin tärkeässä asiassa, vähä vaan; mutta älä huoli
langeta epätoivoon, minä luulen, että neuvostossa ollaan hyvinkin
suotuisalla tuulella. (Kävelee pois päin sormi nenällä.) Se on niin
vaikeaa näin nuorelle sydämelle. — (Palaa Pöckmanin luo.) Aatu, minä
olen päättänyt elämässä ja kuolemassa (aikoo langeta Pöckmanin syliin
ja ottaa häntä käsivarresta kiinni.)
PÖLCKMAN: Ai, ai, ai! perk. älä herran nimessä siihen käsivarteen,
jota gihti nylkee kuin lahtari teurastaan. — Istutaan tuonne penkille
juttelemaan. Sinä olet siis päättänyt, hyvä. — Hyvä näkyy olevan, että
ihmisellä on säästössä vanhaa tavaraa, oli se sitte mistä laadusta
hyvänsä, senpätähden olenkin koettanut säilytellä yhtä ja toista
takavarikkoon. Mutta minä en voi kumminkaan riidassa erota vanhoista
hyvistä ystävistäni. — Matti hoi, Kajava ja mosteri tulkaapa tänne, jos
joudatte!