André Vasling oli likempänä karhun ruumista. Louis Cornbutte, joka oli
ulompana, tunsi pedon kyntten uppoavan lihaksiinsa. Karhu piti heitä
kumpaakin tiukasti syliinsä suljettuina.
-- Auta, Herming! huusi Vasling.
-- Tänne, Penellan! huusi Louis Cornbutte.
Askelia kuului portailla. Penellan läheni, viritti pistoolinsa ja
laukaisi sen karhun korvaan. Se päästi hirvittävän ärjäyksen. Tuska sai
sen silmänräpäykseksi laukaisemaan käpälänsä, ja Louis Cornbutte kaatui
voimatonna kannelle; mutta karhu likisti kuoleman tuskissa vielä kerran
kämmenensä yhteen ja kaatui André Vasling sylissä, kaatuessaan
musertaen tämän onnettoman.
Penellan riensi Louis Cornbutten avuksi. Ei mikään vaarallinen haava
uhannut hänen henkeänsä; hän oli vaan silmänräpäykseksi mennyt
tainnuksiin.
-- Maria! sanoi hän, aukaisten silmänsä.
-- Pelastunut! vastasi Penellan. Herming makaa tuolla tikarihaava
rinnassa.
-- Entä karhut...?
-- Hengettöminä, Louis, niinkuin vihollisemmekin. Mutta ilman noitta
pedoitta olisimme hukassa. Niiden saatetaan tosiaankin sanoa tulleen
avuksemme. Kiittäkäämme siitä Jumalata!
Louis Cornbutte ja Penellan menivät ruomaan ja Maria vaipui heidän
syliinsä.