Jääkarhut.
Louis Cornbutten otuksen ajoon lähtiessä oli Penellan huolellisesti
sulkenut kannen luukun ja sitte asettunut kamiinin eteen, jolla aikaa
hauen toverinsa olivat turvautuneet vuoteisinsa, niissä vähänkään
lämmitäksensä.
Kello oli silloin kuusi illalla ja Penellan oli iltaista laittamaan
rupeamassa. Hän meni varastohuoneesen hakemaan joitakuita palasia
suolattua lihaa, joista aikoi liottaa suolan pois kiehuvassa vedessä.
Palattuansa näki hän André Vaslingin istuneen hänen paikalleen,
sianlihaa paistinpannussa paistamaan.
-- Minä istuin siinä ennen teitä, sanoi Penellan tuimasti. Miksi olette
istuneet minun paikalleni?
-- Samalla oikeudella kuin te vaaditte sitä takaisin, vastasi André
Vasling, minä tarvitsen paistaa iltaruokani.
-- Te otatte tuossa paikassa sen pois, muuten kyllä näemme!
-- Emme näe mitään, vastasi Vasling. Sianliha tulee paistetuksi
tahtonette tahi ei!
-- Ette ainakaan tule sitä maistamaan! karjasi Penellan, karaten André
Vaslingin päälle, joka sieppasi puukkonsa, huutaen:
-- Tänne, norjalaiset! tänne Aupic!
Nämä olivat silmänräpäyksessä jaloillaan, pistooleilla ja puukoilla
varustettuina. Tappeluun oltiin valmiit.
Penellan otteli André Vaslingin kanssa, joka uskottavasti jo
edeltäkäsin oli valinnut hänen vastustajakseen, koska kumppalit
hetikohta karkasivat Misonnen, Turquietten ja Pierre Nouquet'in
vuoteille. Tämä viimeksi mainittu, aseetonna ja taudin painuttama, oli
kokonaan jätettynä Hermingin julmuuden valtoihin. Misonne nousi
hetikohta vuoteeltaan, kaappasi piilukirveen ja hyökäsi Aupic'ia kohti.
Turquiette ja norjalainen Jocki painivat vihan vimmoissa. Gervique ja
Gradlin, kovissa tuskissaan, eivät edes tietäneetkään mitä ympärillä
tapahtui.
Pierre Nouquet sai puukonpiston kylkeensä ja vaipui lattiaan, ja
Herming kääntyi nyt Penellania kohti, joka oli hurjassa ottelussa André
Vaslingin kanssa, joka oli molemmin käsin kaapannut häntä vyötäisistä.
Jo tappelun alussa oli paistinpannu kaadettu tulelle, niin että rasva
valui hiilille ja ilma täyttyi väkevällä käryllä. Maria tuli hytistään
ja syöksi tuskallisella huudolla sen vuoteen luokse, jolla vanha Jean
Cornbutte makasi kuoleman kielissä.
André Vasling, joka ei ollut niin sukkela kuin Penellan, tunsi kohta,
kuinka tämä lipui hänen käsistään. He olivat toisiaan liian liketysten
voidaksensa käyttää aseitaan. Kun siis Vasling havaitsi Hermingin,
huusi hän:
-- Auta! Herming!
-- Auta! Misonne! huusi Penellan vuorollaan.
Mutta Misonne vyörähti maahan Aupic'in kanssa, joka koetti pistää
häntä puukollaan läpi. Timmermannin piilu ei juuri ollut sovelias
puollustus-ase, se kun oli vaikea käytellä, ja hänellä oli täysin
tekemistä niiden puukonpistojen väistelemisestä, joita Aupic häneen
tarkoitti.
Verta vuosi sillä välin, kiljunaa ja melua oli. Jocki, joka oli mies
tavallista vahvempi, oli paiskannut Turquietten maahan ja pistänyt
häntä puukolla olkaan. Turquiette koetti saada norjalaisen vyöhön
pistettyä pistoolia käsiinsä, mutta tämä piti häntä kuin ruuvipenkkiin
rutistettuna, niin ettei hän voinut vähintäkään liikkua.
Hermingin rientäessä André Vaslingin avuksi, oli Penellan häätänyt
Vaslingin eräälle laipiossa keulan puolella olevalle ovelle. Juuri kun
Herming aikoi sysätä puukon bretagnelaisen olkain väliin, paiskasi tämä
ripeällä liikahuksella hänen maahan. Ponnistus, minkä tämä vaati, teki,
eitä André Vasling sai oikean kätensä irti Penellanilta; mutta ovi,
jota vasten he kaikella painollaan nojasivat, antoi myöten ja André
Vasling kaatui selälleen.
Samassa kuului hirmuinen ärjähys, ja julman iso karhu näkyi portailla.
André Vasling oli ensimäinen, joka sen näki, ei neljää jalkaa edempänä
itsestään. Samassa silmänräpäyksessä kuului laukaus, ja karhu,
haavoitettuna tahi peljästyneenä, koetti päästä tiehensä. André
Vasling, joka taas oli päässyt jaloilleen, jätti nyt Penellanin ja
riensi petoa takaa ajamaan.
Penellan katsahti ympärilleen. Misonne ja Turquiette makasivat käsistä
ja jaloista sidottuna, turhaan koettaen murtaa kahleitaan. Penellan
riensi heitä auttamaan, mutta molemmat norjalaiset ja Aupic
ylivoimallaan voittivat hänen. Loppuneilla voimillaan ei hän voinut
vastustaa noita kolmea miestä, jotka jo alusta alkaen estivät hänen
mitenkään liikahtamasta. Vaslingin huudolla riensivät he toki kannelle,
luullen Vaslingin olevan ottelussa Louis Cornbutten kanssa.
Siellä olikin ottelu, mutta André Vaslingin ja jääkarhun välillä, jolle
hän jo oli antanut kaksi tikaripistoa. Peto pieksi ilmaa peljättävillä
kämmenillään, koettaen tavata André Vaslingia, joka nojasi pastinkia
vasten. Tämä näytti olevan auttamattomasti hukassa, kun samassa toinen
laukaus pamahti. Karhu tuupertui. André Vasling kohautti päätänsä ja
näki Louis Cornbutten keulamaston vantissa pyssy kädessä. Viha oli
kiitollisuutta väkevämpi André Vaslingin sydämessä; mutta ennenkuin
kävi sitä tyydyttämään, loi hän silmänsä ympärilleen. Aupic oli saanut
päänsä muserretuksi karhun kämmenellä ja makasi kannella hengettömänä.
Jocki nähtiin kirves kädessä töin tuskin väistelevän toisen karhun
puustia, saman karhun joka vastikään oli tappanut Aupic'in. Peto oli
saanut kaksi tikarihaavaa, mutta tappeli yhtähyvin vihaisesti. Kolmas
karhu riensi keulan puoleen.
André Vasling kiirehti Hermingin kanssa Jockia auttamaan. Mutta karhu
oli saanut sen kämmentensä väliin, ja kun eläin kaatui André Vaslingin
ja Hermingin iskuista sekä parista likeltä ammutusta laukauksesta,
piteli se vaan kuollutta ruumista kämmentensä välissä.
-- Meitä on nyt ainoastaan kaksi, sanoi André Vasling, synkeästi ja
hurjasti katsahdellen; mutta jos allepäin sorrumme, niin se tulee verta
maksamaan.
Herming latasi pistoolinsa, mitään vastaamatta. Ennen kaikkea oli
päästävä tuosta kolmannesta karhusta. André Vasling katsahti keulan
puoleen, mutta ensin ei voinutkaan keksiä sitä; vaan kohta havaitsi hän
pedon, joka nyt kapusi vantissa Louis Cornbuttea kiini saadakseen.
André Vasling laski karhua kohti tähtäämänsä kiväärin alas, ja hurja
ilahus kuvastui hänen silmiinsä.
-- Ah! huudahti hän, sinäpä kostat puolestani.
Louis Cornbutte oli sillä aikaa paennut märssysaalinkiin. Karhu oli
vaan kuuden jalan päässä Louisista, ja tämä tähtäsi kiväärillään pedon
sydämeen.
André Vasling kohdaltaan hankkiutui ampumaan Louis'ia, jos karhu
kaatuisi.
Louis Cornbutte ampui, mutta karhuun ei näyttänytkään käyneen, sillä se
kavahti yhdellä ainoalla hypyllä märssyyn. Koko masto tutisi.
André Vasling kiljahti ilosta.
-- Herming! huusi hän norjalaiselle matruusille. Mene Mariaa hakemaan!
Tuo tänne morsiameni!
Herming astui rappusia alas ruomaan.
Sillä aikaa oli tuo raivoinen peto karannut Louis Cornbuttea kohti,
joka etsi suojaa maston takana; mutta samassa silmänräpäyksessä kuin
karhu nosti suunnattoman kämmenensä hänen päätänsä murskatakseen,
tarttui Louis Cornbutte parluunaan ja laski itsensä kannelle, vaikka ei
ilman vaaratta, kun puolivälillä kuuli luodin vingahtavan juuri päänsä
ohite. André Vasling oli ampunut häntä, vaikka ei ollut osannut. Nämä
molemmat riitaveljet seisoivat nyt vastatusten, puukot valmiina.
Ottelu nähtävästi tuli olemaan ratkaiseva. Kostonsa täysin määrin
tyydyttääksensä oli André Vasling tahtonut antaa Marian nähdä
sulhaisensa kuoleman, mutta oli siten jäänyt ilman Hermingin avutta
eikä tainnut siis nyt luottaa keneenkään muuhun kuin itseensä.
Louis Cornbutte ja André Vasling tarttuivat toisiaan kauluksiin ja
pitivät kiini, ettei kumpikaan pakoon pääsisi. Jompikumpi oli henkensä
heittävä. He tähtäsivät toisilleen ankaroita iskuja, jotka vaan
puolittain väistettiin, ja kohta vuosi verta kummastakin
vastuspuolesta. André Vasling koki saada oikeata käsivarttaan
vastustajansa kaulan ympärille, saadaksensa hänet maahan kaadetuksi.
Louis Cornbutte tiesi, että joka vaan kaatui oli hukassa, ja ennätti
hänen sentähden, tarttumalla häneen molemmin käsin, mutta siinä
liikahuksessa kadotti hän puukkonsa.
Hirmuisia huutoja tunki samassa hänen korviinsa. Ne tulivat Marialta,
jota Herming parastaikaa laahasi kannelle. Louis Cornbutten sydän
täyttyi raivolla; hän ponnisti viimeiset voimansa koukistaaksensa
vastustajansa selän; mutta samassa silmänräpäyksessä tunsivat he
molemmat itsensä väkevään syliin suljetuiksi.