Sils-järven rannalla.
Sulasta ilosta ei Stineli päässyt tasapainoon koko viikkona; hänestä
tuntui aivan kuin tässä viikossa olisi ollut kymmenen päivää, sillä
sunnuntai vain ei ottanut tullakseen.
Mutta kun se vihdoinkin tuli ja kultainen päivänpaiste valaisi
syksyisiä vuoria, ja kun hän taas pääsi Rikon kanssa kukkulalle honkien
alle ja kimalteleva järvi oli heidän edessään, silloin oli hän niin
täynnä iloa, että hänen täytyi hyppiä sammalikossa ja huutaa riemusta.
Ja sitte hän istui jyrkänteen äärimäiselle reunalle voidakseen oikein
nähdä kaiken tämän ihanuuden: päivänpaisteiset kukkulat ja järven ja
avaran sinitaivaan.