Penelope nousi neitostensa kera palatsin aarrehuoneisiin kädessä
kultainen avain, jossa oli norsunluinen pää. Täällä aarrekammioissaan
säilytti Odysseus kerran nuorena spartalaiselta Ifitolta saamaansa
arvokasta jousta. Hän ei milloinkaan kuljettanut sitä muassaan, piti
vain tallessa nuoruudenaikuisen ystävyyden muistona. Täällä huoneissa
oli suuria arkkuja täpö täynnä kallisarvoisia vaatteita ja muita
rikkauksia. Penelope otti naulasta jousen ja silloin tulvehtivat
voimakkaina mieleen onnellisten vuosien muistot. Itkien hän katseli
Odysseun lempijousta. Sitten hän läksi alas, parin neitosen kantaessa
silmukkarenkaita, joiden läpi nuolen tuli lentää. Saavuttuaan alas
saliin hän pysähtyi ovelle virkkaen:
"Rohkeat kosijat! Te täällä mielin määrin majailette ja pakotatte minut
ratkaisuun. Kuulkaa, tänään pidämme kilpailut, silloin näemme, ken
teistä voittaa. Tässä on jalon puolisoni jousi. Ken sen jaksaa
jännittää ja yhdellä laukauksella nuolen kaikkien kahdentoista renkaan
läpi ampuu, häntä puolisona seuraan ja jätän ainiaaksi tämän minulle
niin rakkaan kodin."
Samalla hän ojensi jousen Eumaiolle kosijoille annettavaksi. Mutta
Eumaioskaan ei voinut kyyneleitään pidättää, niin selvästi muistui
rakas isäntä mieleen ja Filoitioskin ratkesi itkuun.
"Te tomppelit! Vai tässä te rupeatte vetistelemään ja lisäätte
kuningattaren surua. Ellette voi itseänne hillitä, menkää ulos
itkemään, niin ei kilpailumme häiriinny. Tässä on työtä tarpeeksi,
sillä harva pystyy Odysseun kanssa kilpailemaan."
Niin lausui Antinous, mutta sydämessään hän kuitenkin luuli jaksavansa
jousen jännittää ja voiton saada. Silloin virkkoi Telemakos:
"Miten mieletön olenkaan, kun riemuitsen kilpailusta! Miehet, koettakaa
onneanne, katsokaa, onhan palkkannekin verraton, nainen ihana,
jollaista toista ei etsimälläkään löydä! Tekeepä minunkin mieleni
yrittää. Jos voitan, silloin saan pitää äidin luonani."
Hän asetti renkaat pitkään riviin, heitti vaipan hartioiltaan, tarttui
jouseen ja yritti jännittää, mutta turhaan. Kolmesti hän koetti, mutta
aina yhtä huonolla menestyksellä. Silloin Odysseus viittasi häntä
luopumaan yrityksestä ja Telemakos kehoitti muita koettamaan onneaan.
Antinous ehdotti aloitettavaksi samassa järjestyksessä, jossa he
pöydässä istuvat. Nousi silloin Leiodes ja tarttui jouseen, mutta
turhaan yrittivät hänen hienot, töihin tottumattomat sormensa sitä
jännittää. Toivotonna hän jätti jousen virkkaen:
"Turhaa työtä taidatte tehdä. Viisainta lie ajoissa luopua
tavoittelemasta sitä, mitä ei kuitenkaan saa. Te kaikki luulette
onnistuvanne, mutta jouseen tartuttuanne huomaatte saavanne lähteä
etsimään itsellenne puolisoa muualta."
Harmistuneena virkkoi silloin Antinous: "Mitä puhetta se sellainen on!
Jollei sinun äitisi sinua jousenjännittäjäksi synnyttänytkään, ei sinun
tule ajatella kaikkia yhtä mahdottomiksi. Melanteus, tuo talia, lämmitä
sitä ja voitele sillä jousi, niin näette, miten käy."
Melanteus teki kuten käskettiin, kosijat koettivat vuoroitellen, mutta
ainoakaan ei onnistunut. Nyt olivat jäljellä ainoastaan Eurymakos ja
Antinous, joukon etevimmät urheilijat.
Kilpailujen kestäessä oli Odysseus Eumaion ja Filoition seuraamana
astunut ulos. Täällä hän kysyi heiltä, kenen puolta he pitäisivät, jos
Odysseus kerran palaisi. Empimättä vastasivat silloin molemmat henkensä
Odysseun puolesta antavansa ja rukoilivat, että Zeus kerran sallisi
rakastetun isännän palata.
"Toivonne on toteutunut", lausui nyt Odysseus. "Katsokaa, tässä hän
seisoo edessänne kahden pitkän vuosikymmenen kuluttua. Te olette
palvelijoista ainoat, jotka kotiatuloani olette odottaneet. Jos jumalat
minun voittaa suovat, maksan teille runsaan palkan. Puolison teille
hankin ja kodin läheltä omaani annan ja siitä lähtien teitä kohdellaan
Telemakon ystävinä ja veljinä. Osoittaakseni totta puhuvani, katsokaa
arpea polvessani, jonka kerran Antolykon vieraana ollessani sain."
Nähdessään suuren arven tunsivat uskolliset palvelijat heti isäntänsä
ja lankesivat itkien hänen kaulaansa.
"Ystävät, ei ole nyt itkuun aikaa", virkkoi Odysseus; "varovaisia on
meidän vielä oltava. Nyt käyn minä yksin sisään, seuratkaa te vasta
hetken päästä. Sinä, Eumaios, käy sulkemaan ovet naisten puolelle ja
varoita, ettei kenkään sieltä mihinkään liikahda, vaikka melua
alkaisikin täältä kuulua. Sulje sinä, Filoitios, lujasti linnan portit.
Tuolla sisällä pyydän minäkin saada jännittää jousta. Kukaan ei sitä
tietysti minulle anna, mutta ojenna sinä, Eumaios, se käteeni, kosijain
vastusteluista huolimatta."
Nyt hän astui jälleen sisään ja istuutui entiselle paikalleen.
Eurymakos oli parast'aikaa voimiaan ponnistaen koettamassa onneaan,
mutta vaikka hän kuinka rasvasi jousta, ei hän jaksanut sitä jännittää.
Sekä harmissaan että murheissaan hän luopui yrityksestä huoaisten:
"Tämäpä häpeä! En yksin Penelopen menettämistä sure, onhan sekä
Itakassa että muualla neitoja kyllin, mutta se on harmini syynä, että
me kaikki olemme niin paljoa huonompia kuin jumalainen Odysseus. Johan
jälkimaailmakin meitä siitä pilkkaa."
"Ei, Eurymakos, ei niin", lohdutti Antinous. "Etkö muista, että tänään
on Apollon juhlapäivä, tuon jousenampujan suojelijan. Onhan mahdotonta,
että kenkään nyt voisi onnistua. Mutta yrittäkäämme huomenna ja silloin
paremmalla onnella."
Toiset olivat samaa mieltä ja meluten he tarttuivat viinipikareihinsa,
kun Odysseus sanoi:
"Oikeassa olette. Huomenna jumalat varmasti antavat jonkun teistä
voittaa. Mutta antakaa jousi minulle, minäkin koettaisin, vieläkö on
jäsenissäni voimaa, vai joko vaivat ovat sen kokonaan vieneet."
Mutta silloinkos kosijat raivostuivat ja Antinous, joka tavallisesti
esiintyi heidän puhemiehenään, huudahti:
"Kaikkea sitä kuullakin saa! Olethan, mies, vallan järkeä vailla! Eikö
se jo riitä, että saat olla täällä sisällä, syödä kanssamme ja
kuunnella keskustelujamme. Jätä jousi rauhaan! Jos voittamaan
sattuisitkin, lähettäisimme sinut säälittä julman kuningas Eketon luo
ja siellä et vähällä selviäisi."
Mutta Penelope, pahastuneena Antinoun karkeista sanoista, nuhteli
puhujaa:
"On väärin puhua noin Telemakon vieraille. Jos hän pystyisikin
kokeeseen, eihän tarvitsisi pelätä, että hän minua puolisokseen
vaatisi."
"Oi, jalo Penelope", vastasi hälle kosijain puolesta Eurymakos.
"Sitähän emme pelkää, mutta ihmisten nauru ja pilkka on heti valmiina
ja kautta maitten sanotaan: jopa oli ylväällä kuningattarella
vähävoimaisia kosijoita, koska kuljeskeleva kerjäläinen heidät voitti."
"Teidän maineenne ei tähänkään asti liene suuri", virkkoi Penelope.
"Sallikaa vieraan voimiaan koettaa. Jos hän onnistuu, annan hälle
juhlavaatteet, miekan ja keihään."
Mutta Telemakos kääntyi kuningattaren puoleen, sanoen:
"Äitini, kenelläkään ei ole jouseen suurempaa oikeutta kuin minulla.
Joko sen sitten annan tai en. Käy sinä huoneisiisi, hoitele siellä
tehtäviäsi, miesten asia on aseista puhua."
Hämmästyneenä katsahti Penelope poikaansa ja huoneisiinsa käydessään
hän mietti Telemakon sanoja. Mutta samassa nousivat taas mieleen
muistot Odysseusta ja kyyneleet kohosivat kauniin kuningattaren
silmiin.
Salissa Eumaios tarttui jouseen aikoen jättää sen Odysseulle, mutta
kosijat nostivat silloin sellaisen melun, että paimen laski
säikähtyneenä jousen kädestään.
"Eumaios, ethän kaikkia voi totella", nuhteli Telemakos. "Ojenna heti
jousi vieraalle, jos vihaani välttää tahdot. Ellet tottele, karkoitan
sinut heti pois talostani."
Eumaios totteli silloin heti, ojensi Odysseulle jousen ja kiirehti
sitten Eurykleian luo, käskien sulkea naisten ovet Odysseun määräysten
mukaan. Filoitios niinikään pujahti ulos ja sulki lujasti palatsin
portit.
Odysseus otti jousen käteensä, käänteli ja katseli sitä joka taholta,
olisiko se hänen poissaollessaan päässyt pilaantumaan. Kosijat
naureskelivat hänen tarkastukselleen.
"Kas, kas, miten hän tarkastelee niinkuin olisi oikein asiantuntija.
Ehkäpä hänellä on kotonaan useitakin tuollaisia. Tai kenties hän aikoo
tehdä samanlaisen itselleen", ivailivat he.
Heidän puhettaan ei Odysseus edes kuunnellut, näpäytti vain jousen
jännettä, kuten taitava sitran soittaja uutta soitinta koetellessaan.
Jänne soinnahti kirkkaasti, ja silloin kalpenivat kosijat. Samassa
jyrähti Zeun ukkonen merkiksi sydämessään riemuitsevalle Odysseulle.
Hän otti pöydältä nuolen, asetti sen jouseen ja ampui. Nuoli lennähti
kaikkien kahdentoista renkaan läpi ja tarttui väristen vastakkaiseen
seinään.
"Telemakos, ei tarvitse sinun hävetä vieraasi vuoksi", lausui hän
jatkaen sitten levollisesti: "Yhä näkyvät voimani olevan jäljellä. En
kauan tähdännyt enkä kauan jännittänyt. Nyt on illallinen vielä
valmistamatta ja kun se on loppunut, seuraa voitto ja tanssi, kuten
ainakin."
Ja nyykäytettyään päätään merkiksi Telemakolle, tarttui tämä miekkaan
ja asettui seisomaan isänsä viereen.