Seuraavana aamuna herättyään virkkoi Telemakos paimenelle:
"Eumaios, aion nyt lähteä kaupunkiin, sillä äiti huolehtii liiaksi.
Vieraasi lähteköön kerjäilemään, se lienee selvintä. Minulla on surua
yllin kyllin, en enää jaksa vieraitten huolia ottaa kantaakseni. Sanon
sen suoraan, pahastukoon vieras tai älköön."
"Viipyä en aiokaan", vastasi Odysseus. "Kerjäten näin vanha mies
helpoimmalla leipänsä saa. Odottelen vain päivän lämpenemistä, näin
aamuviileällä on vähissä vaatteissa kylmä kulkea."
Telemakos asteli kohti kotia, sydän katkerana kosijoita kohtaan.
Ensimäisenä hän kohtasi palatsissa Eurykleian, joka levitteli vuotia
kivi-istuimille. Itkien riensi vanha hoitaja nuorta isäntäänsä vastaan.
Penelopekin astui huoneestaan ihanana kuin Artemis ja Afrodite ja
ilosta itkien hänkin syleili palaavaa poikaansa.
"Poikani, rakas poikani, sinä silmäini valo! En luullut sinua enää
koskaan näkeväni, lähdettyäsi tietämättäni. Mitä kuulit isästäsi, kerro
poikani?"
"Äiti, älä herätä ikäviä muistoja. Käy huoneeseesi ja uhraa jumalille.
Minä lähden torille kohtaamaan kanssani tullutta vierasta, jonka jätin
Peiraion huostaan", vastasi vain nuorukainen.
Ja uljaana kuin jumala asteli Telemakos torille. Täällä kosijat ottivat
hänet ystävällisesti vastaan, vaikka sydämessä kantoivatkin vihaa.
Telemakos ei heistä kuitenkaan välittänyt, vaan istuutui isänsä
vanhojen, uskollisten ystävien joukkoon. Pian saapui Peiraioskin,
mukanaan Teoklymenos, pakolainen. Peiraios huomautti silloin huostaansa
jääneistä Menelaon lahjoista, jotka olisi toimitettava palatsiin, mutta
Telemakos virkkoi:
"Ystävä, ei ole nyt aika niitä kotiini tuoda. Kosijat hankkivat
murhaani ja jos se heiltä onnistuu, saat sinä kaikki ne aarteet,
mieluimmin ne sinulle suon kuin heille. Jos taas heidän hetkensä on
lyönyt, otan ne ilolla vastaan."
Teoklymeneen hän johti kotiinsa, jossa Penelope istui kehräämässä
hienoa rihmaa. Ennen kosijain tuloa pyysi Penelope poikaansa kertomaan
matkoistaan.
Telemakos alkoikin kertoa. Hän kertoi tulonsa Nestorin luo, sekä mitä
hän Menelaon ja ihanan Helenan kodissa oli kokenut ja kuullut, mainiten
samalla Odysseun olosta Kalypson luona.
"Jalo Penelope, Odysseun kunnioitettu puoliso, poikasi ei tunne asiain
oikeaa laitaa", alkoi Teoklymenos-tietäjä. "Jumalat todistajani olkoot
ja itse saat tuta minun oikein ennustaneen: Odysseus on jo Itakassa,
mutta hän kiertelee täällä salaa tai sitten hän tarkkaa kosijain
rikollisia toimia. Näin laivalla tullessamme enne-merkin, joka ei
petä."
Iloisena, toivosta vavahtaen virkkoi Penelope: "Suokoot Jumalat
ennustuksesi toteutuvan. Runsaat ovat silloin lahjasi olevat."
Heidän näin kertoellessaan ja keskustellessaan olivat kosijat saapuneet
pihamaalle urheilemaan ja pian taas koko räyhäävä joukko täytti salit,
joissa ateria oli heille katettu.
Sillä aikaa valmistautui Eumaios opastamaan kerjäläisvierastaan
kaupunkiin. Kehnot olivat vieraan rääsyt, mutta huono oli vieras
itsekin. Siksipä hän pyysikin keppiä paimenelta, millä tukea horjuvaa
käyntiään kivikkopoluilla. Pian he saapuivat Itakan kirkkaan,
poppelivarjoisen lähteen luo, josta kaikki kaupunkilaiset vetensä
ammentavat. Täällä Eumaios ja kerjäläinen kohtasivat vuohipaimen
Melanteun, joka ajoi komeita vuohiaan palatsia kohti. Melanteus,
nähdessään Eumaion raihnaine vieraineen, alkoi pilkata:
"Kas tuossa jos missä on vakka kantensa valinnut! Vaan niinhän
sanotaankin, että jumalat yhdistävät aina samanlaiset. Mutta mihinkäs
sinä oikein raahaat tuota rääsyläistä? Joka portinpieleen tuollainen
horjuen kompastelee. Antaisit sen minulle tallimieheksi, niin saisi se
edes jotain suuhunsa palkakseen. Mutta tuskin se työtä viitsisikään
tehdä, mukavampaahan on kerjätä. Sen vain sanon, että jos mokoma
Odysseun palatsiin jalallaankin vaan astuu, saa hän kosijain jakkaroita
vasten naamatauluaan."
Samassa hän potkaisi Odysseuta, joka vaivoin sai vihansa hillityksi.
Mutta Eumaios huudahti:
"Oi, lähdenymfit, te Zeun tyttäret, kuulkaa rukoukseni! Jos Odysseus
kerran luoksenne uhrinsa kantaa, suokaa hänen kostaa Melanteun
röyhkeys!"
"Mitä tuo kurja höpiseekään", hymähti ivallisesti Melanteus. "Se päivä
ei nouse, jolloin Odysseus palaa ja pian häviää täältä hänen
poikansakin. Varo vaan, etten vie sinuakin laivoilla kauas ja myy
orjaksi."
Vihdoin Melanteus jätti heidät ja he jatkoivat matkaansa hiljaa
astellen. Itse hän riensi edellä palatsiin ja istuutui kosijain
pöytään, sillä hän oli heidän suuressa suosiossaan.
Lähetessään palatsia tarttui Odysseus Eumaion käteen, virkkaen:
"Ystävä, tämä on varmasti Odysseun ihana koti, sen arvaa jo näkemältä.
Siellä tunnutaan juhlittavan, paistin hajun tunnen, kuulenpa sitrankin
ääntä, joka juhla-aterioihin aina kuuluu."
"Oikein arvasit, tyhmä et näy olevankaan. Mutta nyt on päätettävä,
miten teemme: menetkö sinä edellä sisään kosijain luo, vai menenkö minä
ensin ja sinä jäät tänne odottamaan. Kauan ei sinun kuitenkaan auta
viipyä, muuten joudut kovan kohtelun alaiseksi", ehdotti Eumaios.
Mutta Odysseus lausui:
"Käy ensin sisään sinä, minusta älä huoli, olenhan tottunut sekä
potkuihin että kovuuteen."
Tallin edessä tunkiokasalla syöpäläisten vaivaamana makasi vanha,
takkuinen koira, joka kuultuaan Odysseun äänen, tunsi heti entisen
isäntänsä. Ei jaksanut kuitenkaan jalo eläin päätäänkään nostaa,
heilutti vain häntäänsä ja loi uskolliset, kosteat silmänsä Odysseuun.
Odysseus tunsi sen Argooksi, lempikoirakseen, jonka hän itse oli ennen
Trojaan lähtöään kasvattanut. Siitä oli sitten varttunut oiva
metsästyskoira, mutta nyt se oli vanha ja hoidotta jätetty. Salaa
pyyhkäisi Odysseus kuuman kyyneleen silmistään ja kysyi:
"Eumaios, katso, mikä koira tuolla tunkiolla noin huonossa kunnossa
makaa?"
"Se on isäntäni koira, isäntäni kasvattama ja hoitama. Mutta
palkolliset ovat huolimattomia kun ei isäntä ole käskemässä. Niinhän se
aina on", puhui Eumaios.
Mutta Argoon päivät olivat nyt päättyneet, se kuoli ilosta nähtyään
rakkaan isäntänsä.
Eumaios astui sisään ja istuutui Telemakon luo. Kohta näkyi raihnainen
kerjäläinenkin ovensuussa. Tutisten hän istahti kynnykselle nojautuen
oven kauniiseen kypressi-pieleen. Telemakos lähetti hänelle silloin
antipaloja ja kehoitti häntä pyytämään kultakin kosijalta lisää, sillä
"kerjäläisen ei sovi ujostella", kuten hän sanoi.
Kiittäen laski Odysseus Telemakon palat laukkuunsa ja alkoi syödä,
mutta juhlalaulajan lopetettua laulunsa, kehoitti Atene häntä kulkemaan
kosijan luota toisen luo almua anoen. Odysseus läheni kutakin kättään
ojentaen, kuten ainakin kerjäläinen. Ken hän on ja mistä tullut,
kyseltiin häneltä, mutta Melanteus riensi vastaamaan:
"Mistä lieneekään, Eumaion vaan näin äsken häntä tänne kuljettavan."
Antinous kääntyi silloin vihaisena Eumaion puoleen:
"Eikö mielestäsi meillä ole täällä kyllin kerjäläisiä, jotka isäntäsi
omaisuutta syövät, yhäkö sinä niitä tänne aiot raahata?"
"Jalosti et puhu, vaikka jalosukuinen oletkin", vastasi Eumaios.
"Kerjäläistä ei kenkään kutsu. Mutta sinä kohtelet aina niin
ylimielisesti meitä, Odysseun palvelijoita ja etenkin minua. Siitä en
kuitenkaan välitä niin kauan kuin Penelope ja Telemakos elävät."
"Vaikene, Eumaios", nuhteli Telemakos. "Älä häntä suotta ärsytä. Ja
sinusta vasta tulisi oiva isä minulle, Antinous, koska tuollaisia
opetuksia jaat. Anna kerjäläiselle, äläkä muitakaan antamasta kiellä,
sillä täällä ei kenkään ole pahoillaan, jos tarvitsevaista autetaan.
Mutta sinä, Antinous, et muista välitä, itsestäsi vain huolta pidät."
"Jopa puhut ylpeästi, Telemakos", virkkoi kosija. "Jos jokainen antaisi
yhtä runsaasti kuin minä annoin, riittäisi hänelle evästä vähintäin
kolmeksi kuukaudeksi."
Odysseus saikin runsaat palat ja aikoi jo palata kynnykselle
pusseineen, mutta kääntyi kuitenkin vielä Antinoun puoleen, sanoen:
"Sinun tulee antaa vielä oikein hyvä pala, sillä sinä näyt olevan muita
ylhäisempi. Kuninkaaksi sinua luulisi. Katsos, minäkin olen kerran
ollut rikas ja mahtava. Koti minulla oli kuulu ja palvelijoita paljon.
Kerjäläistä en koskaan antimetta pois ajanut." Ja sitten hän alkoi
kertoa laveasti kukistumisestaan, onnettomasta Egyptin retkestään,
miten hänet vietiin Kyproon orjaksi ja miten kovia hän joutui kokemaan.
Mutta nyt oli Antinoun kärsivällisyys lopussa.
"Mikähän jumala tuollaisen maanvaivan tänne onkaan lähettänyt. Ei edes
ruokarauhaa saa. Korjaa nyt luusi ihmisiä kiusaamasta, muuten toimitan
sinut sellaiseen paikkaan, jossa on pahempi olla kuin sekä Egyptissä
että Kyprossa. Kas, näin käy, kun on kerjäläiselle liian hyvä."
Mutta Odysseus vastasi:
"Eipä näy vastaavan luonteesi komeata muotoasi. Täällä syöt vieraan
ruokaa etkä niistä murustakaan kerjäläiselle soisi. Tuskinpa omalta
pöydältäsi suolanraekaan anovalle tipahtaisi."
Nyt raivostui Antinous:
"Vai aiot vielä pilkata! Ehjin nahoin et salia jätä." Ja samassa hän
heitti kohti Odysseuta jakkaran, joka oli ollut hänen jalkainsa alla.
Heitto oli kova, mutta Odysseus ei hievahtanutkaan, pudisti vain
päätään ja läksi astumaan kynnystä kohti. Täällä hän alkoi:
"Kuulkaa, jalon kuningattaren kosijat! Jos mies saa iskun omaisuuttaan
puolustaessaan, silloin sen kärsii, mutta kun häntä nälkäänsä
tyydyttäessä lyödään, silloin on eri asia. Jos koston jumalattaret
kerjäläistä kuulevat, silloin toivotan Antinoulle häitten asemesta
kuoloa."
"Istu hiljaa siellä nurkassasi syömässä, taikka raahaavat palvelijat
sinut ulos ja nylkevät elävältä", raivosi Antinous.
Toiset kosijat paheksuivat Antinoun röyhkeyttä ja sanoivat:
"Antinous, taisitpa tehdä pahasti jakkaralla vierasta heittäessäsi.
Jospa hän onkin joku jumala, tulevathan jumalatkin ihmismuodossa maan
päälle ihmisten elämää ja vaellusta tarkkaamaan."
Antinous ei kuitenkaan ollut siitä millänsäkään. Telemakon sydäntä
kirveli nähdessään isäänsä pideltävän pahoin, mutta lupauksensa mukaan
ei hän virkkanut mitään, nyökäytti vain hiljaa päätään kostoa hautoen.
Penelopenkin kuuluville oli tullut tieto Antinoun kovuudesta muudanta
ventovierasta kohtaan ja pahoillaan hän toivotti kostoa heittäjälle.
"Jospa meidän muittenkin toivotukset toteutuisivat", virkkoi siihen
joku palvelijattarista, "niin ei heistä kenkään aamunkoittoa näkisi."
Penelope, sydämessään kerjäläistä säälien, kutsutti Eumaion luokseen,
sanoen hänelle:
"Jalo Eumaios, johda vieras tänne luokseni, kenties hän, joka paljon on
maita kierrellyt, on sattunut näkemään tai jotain kuulemaan kaivatusta
Odysseusta."
"Oi, kuningatar, suuri kertomistaito sillä miehellä on", vastasi
paimen. "Kolme vuorokautta hän luonani viipyi enkä väsynyt häntä
kuulemaan. Paljon hän on nähnyt, paljon kokenut ja hän tietää kertoa
Odysseun olevan jo rikkaine aarteineen kotimatkalla."
"Tuo hänet heti tänne, Eumaios", lausui Penelope. "Kosijat tehkööt
sillä aikaa mitä haluavat. Jospa Odysseus kerran saapuisi, kostaisi hän
Telemakon avulla kaikki heidän julkeutensa."
Samassa aivasti Telemakos niin kovasti, että sali kaikui. Penelope
naurahti.
"Kuulitko", sanoi hän paimenelle. "Telemakos myönsi sanani tosiksi.
Mene nopeasti hakemaan vieras luokseni. Ja jos hän totta puhuu, saa hän
juhlavaatteet palkakseen."
Eumaios riensi täyttämään emäntänsä käskyä ja hän kuiskasi Odysseulle:
"Sinua kutsuu viisas Penelope, jalon Telemakon äiti. Hän tahtoo
kysellä, tiedätkö mitään hänen puolisostaan, ja jos tosia puhut, tulet
palkankin runsaan saamaan."
"Oi, Eumaios, totta puhun jalolle kuningattarelle. Mutta en uskalla
hänen luokseen ennen auringon laskua käydä. Ties mitä kosijat
tekisivätkään, jos nyt menisin. Enhän äskenkään mitään tehnyt ja
kuitenkin minua lyötiin."
Eumaios palasi odottavan Penelopen luo tuoden vieraan terveiset ja piti
hänkin puolestaan myöhäistä iltahetkeä sopivampana rauhalliselle
keskustelulle. Penelope myönsi myöskin kerjäläisen viisaasti
ajatelleen.
Paimen palasi nyt saliin ja kuiskasi Telemakolle lähtevänsä pois, mutta
kehoitti häntä varomaan kosijoita, joilla on paha mielessä.
"Oikein puhut, vanhus, mene kotiisi, mutta palaa tänne aamulla ja tuo
runsaat uhri-eläimet tullessasi", vastasi Telemakos.
Paimen läksi ja kosijat jäivät viettämään iltaa soittaen ja tanssien
tapansa mukaan.