Samoihin aikoihin kuin Telemakon alus laski rantaan, puuhaili Eumaios
majassaan aamuaskareillaan. Aamiainen oli juuri valmistettu ja hän
sekoitteli viiniä astioissaan, kun Odysseus kuuli askelten lähenevän ja
näki koirien häntäänsä heiluttaen juoksevan jotakuta vastaan. Tuskin
hän ennätti tästä isännälleen huomauttaa, kun ovelle astuikin nuori
Telemakos. Eumaion ilo oli niin suuri, että hän pudotti viiniastiat
käsistään ja itkien astahti kaivattua vastaan, suudellen kiihkeästi
hänen silmiään ja käsiään. "Oi, rakas Telemakos, miten tulostasi
riemuitsen", iloitsi paimen-vanhus. "Harvoin joudut luoksemme, sitä
tervetulleempi olet. Käy sisään, niin saan sinua katsella."
"Sinua tervehtimään tulin", vastasi Telemakos, "ja ääntäsi kuulemaan.
Miten voi äitini, onko hän jo toisen kanssa häänsä viettänyt ja joko
hämähäkki on Odysseun tyhjään vuoteeseen saanut verkkojaan kutoa?"
"Ei, Telemakos, yhä vielä hän isääsi suree", vastasi Eumaios.
Telemakos astui kivikynnyksen yli majaan paimenen kanssa puhellessaan.
Odysseus nousi heti jättäen tulijalle istuimensa, mutta ystävällisin
sanoin Telemakos kehoitti häntä istumaan, Eumaios hänelle kyllä
istuimen valmistaisi. Vieraalle tarjottiin, mitä talossa oli, ja
hyvällä ruokahalulla Telemakos kävikin tarjottuun käsiksi. Syötyään hän
kysyi Eumaiolta, ken vieras oli ja mistä hän oli Itakaan saapunut.
"Hän on kaukaisesta Kretasta kotoisin", kertoi Eumaios. "Monet vaiheet
on hän kokenut ja tänne hän tuli karaten Tesprotoin miesten aluksesta.
Jätän hänet nyt sinun huostaasi, tee miten mielit, sinun apuusi hän
turvaa."
"Oi, Eumaios, mitä sanot! Olenko minä isäntä omassa talossani? En ole.
Kosijat siellä isännöivät. Äidilläni on taas yllin kyllin miettimistä,
mitä tehdä, antaako kosijoille jyrkkä kielto vai mennäkö puolisoksi
parhaalle heistä. Tänne jääköön vieras luoksesi. Lähetän hänelle sekä
vaatteita että ruokaa. Jos hän kotiini tulisi, joutuisi hän vastoin
tahtoani korskean kohtelun alaiseksi."
"Sallittaneen minunkin ajatukseni lausua", puuttui Odysseus puheeseen.
"Miten voit, oi Telemakos, sellaista julkeutta suvaita vai vihaako
sinua kansa, koska he niin rohkeasti elävät? Olisinpa minä nuori, kuten
sinä ja lisäksi Odysseun poika tai Odysseus itse, kaatuisin ennen
kotiani puolustaessani kuin sallisin heidän noin käyttäytyä. Vai ovatko
kenties veljesi nousseet sinua vastaan kapinaan?"
"Ei ole kansa minuun vihastunut ja veljiä ei minulla olekaan. Yhden
ainoan pojan, Laerteen, soi Zeus Arkeisiolle, yhden ainoan samoin
Laerteelle, Odysseun, ja tämän Odysseun ainoa poika olen minä. Kotini
on täynnä sekä Itakan että lähisaarten ruhtinaita, jotka kaikki äitiäni
puolisokseen pyytävät. Hän ei kuitenkaan jyrkkää kieltoa voi antaa, ja
niin he omaisuuttani tuhlaavat ja kohta minullekin surman valmistavat.
Mutta, Eumaios, riennä sinä äitini luo ja ilmoita hänelle paluustani,
ja kun sen olet muitten huomaamatta tehnyt, palaa takaisin. Odotan
täällä tuloasi."
Eumaios, lähtöön valmistuen, kysyi: "Äitisi luokse käyn, mutta sano, oi
ruhtinas, enkö poikkea myöskin vanhan Laerteen luo tulostasi
ilmoittamaan? Ennen, vaikkakin Odysseuta surren, hän toki kävi töistä
huolehtimassa, söi ja jot muitten kanssa, mutta kuultuaan sinun
lähdöstäsi Pyloon, ei hän ole puuttunut mihinkään töihin, vaan
vaikeroiden suree kohtaloasi."
"Raskasta on kuulla vanhuksen surusta", vastasi Telemakos, "mutta
parasta lienee sinun heti Penelopelle asiasi toimitettuasi palata
takaisin. Lähettäköön äitini salaa jonkun neidoistaan Laerteelle
ilmoittamaan."
Eumaios lähti, mutta silloin läheni majaa Atene nuoren naisen muodossa.
Hän pysähtyi ovelle ja ainoastaan Odysseus hänet näki, sillä kaikille
ei ole suotu nähdä jumalia. Koiratkaan eivät haukkuneet, väistyivät
vain ääneti loitomma. Katseellaan hän kutsui Odysseun luokseen. Tämä
tottelikin ja poistui poikansa näkyviltä. Virkkoi nyt Atene:
"Odysseus, Laerteen poika, ilmoita itsesi pojallesi, äläkä enää peitä,
ken olet. Jo on aika teidän lähteä kaupunkiin kostoa täyttämään. Minä
en ole väistyvä vierestänne."
Samassa hän kosketti kultasauvallaan Odysseuta, joka heti muuttui
kookkaaksi, komeaksi mieheksi. Kun hän nyt tällaisena astui jälleen
majaan, ei Telemakon hämmästyksellä ollut rajoja. Jumalan hän näkevänsä
luuli ja sanoiksi sai:
"Oi, vieras, miten muuttunut muotosi on. Jumala olet, armahda meitä, me
lupaamme sinulle runsaat uhrit kantaa."
"Jumala en ole, olen isäsi Odysseus, jonka vuoksi niin monet surut olet
kärsinyt", virkkoi Odysseus syleillen poikaansa, ja jo kauan pidätetyt
kyynelvirrat silmistä tulvahtivat. Mutta Telemakos ei kuitenkaan voinut
vieläkään uskoa isänsä sanoja, vaan epäillen lausui:
"Isäni et voi olla, sillä ei kenkään kuolevainen noin muotoaan muuttaa
saata. Olet jumala ja vain kiusaat minua saadaksesi suruni yhä
polttavammaksi. Olithan äsken raihnainen ukko, nyt olet jumalain
kaltainen."
Odysseus vakuutti:
"Jumala en ole, vaan kovien kohtaloiden kolhima isäsi, jonka Atene
mielensä mukaan voi muuttaa milloin vanhaksi ukoksi, milloin taas
kukoistavaksi nuorukaiseksi."
Silloin vasta Telemakos uskoi isänsä sanat ja itkien hänet syliinsä
sulki. Ilo oli niin järkyttävä, että molemmat itkivät ääneensä. Vihdoin
kysyi Telemakos:
"Isä, oi rakas isä, kerro, miten tänne tulit ja keneksi sinua matkalla
luultiin."
"Kertoa tahdon sinulle tuloni: fajakit, nuo taitavat merimiehet, jotka
kaikki Skheriaan joutuneet kotirannoille opastavat, toivat minut
Itakaan. Nukkuvana he nostivat minut rannalle, antoivat runsaat
lahjatkin, jotka jumalien neuvosta kätkin luolaan, ja nyt olen Atenen
kehoituksesta täällä. Mutta, poikani, luetellos nimeltään nuo kosijat
korskat, niin mietin, voimmeko me kahden heille mitään, vai onko
haettava apua."
"Oi isä, suuria olen kuullut urhoudestasi sodassa ja ihmeellisestä
älystäsi, mutta nyt et arvanne vastuksen suuruutta. Miten kaksi
voisikaan moista joukkoa vastustaa! Katsos, kosijoita ei ole
kymmenen eikä parikymmentä, vaan paljon enemmän. Dulikiosta on
viisikymmentäkaksi miesten parasta, Samesta kaksikymmentäneljä oivaa
soturia, Zakyntosta kaksikymmentä ja Itakasta kaksitoista, heidän
palvelijoitaan lukuunottamatta. Huonosti kävisi meille ilman apua."
"Poikani, etkö luule Zeun ja Atenen olevan kyllin voimakkaita
apulaisia? He kyllä astuvat korkeudestaan tarvittaessa. Mutta nyt on
sinun lähdettävä kotiin ja jälleen käytävä kosijain joukkoon. Minä
tulen sinne myös kohta kerjäläisukkona. Ja vaikka kosijat kohtelisivat
minua miten pahoin tahansa, repisivät, löisivät, et sinä saa olla
tietävinäsikään, vaikkakin sydäntäsi kirveleisi. Voithan heille siitä
ystävällisesti huomauttaa, mutta he eivät tietysti välitä, sillä heidän
kostonhetkensä on lyönyt. Pari tärkeätä asiaa on sinun mielessäsi
pidettävä: ensiksi se, että kun sinulle annan merkin, kanna kaikki
saleissa olevat aseet pois. Jos joku jotain sanoo, vastaa vain niiden
mustuvan savussa ja sano olevasi peloissasi, että kosijat joskus
juovuspäissään vielä vahingoittavat toisiaan niillä. Kaksi miekkaa vain
jätä, toinen itseäsi, toinen minua varten. Ja toiseksi on sinun tarkoin
muistettava, ettet kenellekään mainitse Odysseun olevan kotona, et
Laerteelle, et Eumaiolle etkä edes Penelopellekaan. Koettakaamme sen
sijaan ottaa selkoa siitä, kutka palkollisista ovat meille uskollisia."
Isän ja pojan näin keskustellessa ja neuvotellessa oli Telemakon alus
saapunut Itakan satamaan, ja samalla kertaa kuin Eumaios ennätti
kuningattaren luo tuomaan nuorukaisen terveisiä, saapui laivastakin
lähetti. Kun tieto Telemakon tulosta levisi kosijain keskuuteen,
tulivat he levottomiksi. Samassa palasivat väijyjätkin retkeltään ja
Antinous, retken johtaja, kiukkuisena arveli Telemakon pelastuneen
ainoastaan Zeun avulla, sillä he olivat yötä päivää vartiot pitäneet
Itakan sataman lähettyvillä. Kosijain joukko asteli torille ja siellä
he, syrjäisten heitä kuulematta, ryhtyivät neuvotteluun. Antinous
lausui ensiksi ajatuksensa:
"Ystävät, nyt ovat Telemakon päivät luetut. Me emme enää voi antaa
hänen elää, sillä hän, vihoissaan surma-aikeistamme, kutsuu varmasti
kansankokouksen ja paljastaa hankkeemme, ja silloin meidät armotta
karkoitetaan täältä. Jos hänen surmaamistaan vastustatte, arvelen
olevan viisainta heti lähteä täältä ja jatkaa kosimista kunkin omalta
suunnaltaan. Ottakoon Penelope kenen haluaa."
Kaikki istuivat hetken vaiti, kunnes Amfinomos, jalosukuinen,
puhelahjoiltaan kuulu dulikiolainen, virkkoi:
"En ole milloinkaan voinut hyväksyä ajatusta ottaa Telemakos hengiltä.
On mielestäni kauheata murhata kuninkaallista sukua oleva. Kysykäämme,
mikä jumalain tahto on. Jos he määräävät hänet kuolemaan, otan minä
hänen henkensä."
Kaikki olivat ehdotukseen tyytyväisiä ja rauhoittuneena läksi joukko
takaisin palatsiin.
Mutta tieto Antinoon murhasuunnitelmista oli joutunut Penelopenkin
kuuluville. Kauhistuneena hän silloin päätti nuhdella kosijoita.
Neitosten saattamana astui ihana kuningatar palatsin suursaliin, laski
hohtavan hunnun kasvoilleen ja kääntyen Antinoon puoleen alkoi:
"Mitä mietitkään, Antinous, mitä hirveitä asioita aivosi hautovat?
Ennen sinua mainittiin Itakan nuorukaisjoukon etevimmäksi, mutta
sitähän tämä ei todista. Aiotko murhata Telemakon ja siten rikkoa Zeun
säätämiä vierasvaraisuuden lakeja? Et ole kenties kuullut, että isäsi
saapui tänne kerran pakolaisena, kansan vihaamana, koska hän Tesprotoin
maassa oli ryöstellen elellyt. Ehk'et tiedä, että raivostunut kansa oli
repiä hänet kappaleiksi, mutta Odysseus sai hänet pelastetuksi? Näinkö
sinä kiitollisuuttasi osoitat? Sinä tuhlaat hänen omaisuuttansa, hänen
puolisoaan kosiskelet ja hänen poikansa aiot ottaa hengiltä. Sydämeni
on tuskasta murtumaisillaan. Pyydän sinua luopumaan julmista aikeistasi
ja kehoittamaan muitakin tekemään samoin."
Silloin vastasi Eurymakos, Polyboon poika: "Rauhoitu, viisas Penelope!
Ei ole sitä miestä syntynytkään, joka uskaltaisi koskea poikaasi, niin
kauan kuin minä elän. Jalo Odysseus on minua lasna hoivannut,
polvellaan kiikutellut ja siksi on Telemakos minulle rakas. Huoleti
voit olla, ei tule häntä mikään paha kohtaamaan."
Näin puhui Eurymakos, vaikka sydämessään toisin mietti. Mutta Penelope
astui jälleen huoneisiinsa ja itki puolisoaan, kunnes Atene viihdytti
hänet uneen. --
-- Paimenmajassa olivat isä ja poika sillä aikaa keskustelleet.
Ennenkuin Eumaios palasi, kosketti Atene taikasauvallaan Odysseuta,
joka samalla muuttui jälleen kerjäläisukoksi. Paimenen palattua kyseli
Telemakos kaupungin kuulumisia.
"Mitäpä minä tietäisin, en mitään kysellyt, asiani vain toimitin ja
läksin. Mutta tullessani näin mustan aluksen laskevan rantaan. Paljon
siinä oli miehiä ja aseita ja luulen heidän olleen kosijain joukkoa,
mutta varma en ole."
Telemakos vilkaisi merkitsevästi hymyillen isäänsä, mutta niin, ettei
paimen huomannut.