Atene riensi Odysseusta erotessaan Spartaan muistuttamaan Telemakolle
kotimatkasta. Hän läheni Nestorin pojan Peisistraton vieressä lepäävää
Telemakoa ja puhui hänelle:
"Ei ole hyvä enää viivytellä, vaan sinun on riennettävä heti kotiisi,
jossa vieraat omaisuuttasi tuhlaavat. Pyydä Menelaolta heti lupa saada
lähteä. Kotona vaativat äitisi isä ja veljet äitiäsi heti menemään
Eurymakolle puolisoksi, hän näet voi suurimmat rikkaudet antaa. Ja sinä
hetkenä, jona hän toiselle puolisoksi menee, ei hän enää sinun
omaisuudestasi huolehdi, vaan pitää puolisonsa puolta. Mutta ole
matkalla varovainen, sillä kosijat väijyvät henkeäsi. Laske laivasi
Itakan uloimpaan niemeen ja sieltä riennä sikopaimen Eumaion luo. Vietä
yösi siellä ja lähetä hänet seuraavana päivänä äidillesi tulostasi
ilmoittamaan."
Heti herätti Telemakos nukkuvan Peisistraton:
"Herää, ystävä, ja riennä hevosesi valjastamaan, lähden kotiin."
"Ei vielä, Telemakos", vastasi nuorukainen. "Vielä on yö. Kunhan päivä
valkenee, voimme lähdöstä puhua. Ethän isäänikään hyvästelemättä jätä.
Hän sinulle vielä lahjatkin antaa."
Pian valkenikin aamu. Kun Telemakos kuuli Menelaon nousseen
yölevoltaan, riensi hän nopeasti hänen luokseen, sanoen:
"Menelaos, Atreun poika, salli minun jo kotimaalleni palata. Ikävöin
isäini saarelle."
Mahtava hallitsija vastasi silloin:
"Olkoon minusta kaukana halu sinua pidättää vastoin tahtoasi, se olisi
yhtä sopimatonta kuin lähettää pois vieras, joka mielellään viipyisi.
Mutta viivy vielä vähän aikaa, niin tuon sinulle lahjat."
"Kauan en enää viipyä voi", virkkoi Telemakos. "Kotini ja aarteeni
vartijatta jätin."
Sen kuultuaan kiirehti Menelaos juhla-aterian valmistajia. Itse hän
Helenan kanssa järjesteli lähtevälle annettavia lahjoja, hopeamaljoja
ja Helenan itsensä kutomia komeita, koristettuja vaippoja. Sitten
astuivat kuningas ja kuningatar Telemakon luo ja Menelaos virkkoi:
"Suokoon sinulle Zeus onnellisen kotimatkan toivosi mukaan! Tuon
sinulle kalleimman linnani kalleuksista, hopeisen, kultareunaisen
maljan, Hefaiston takoman. Sain sen kerran lahjaksi Sidonien
kuninkaalta Faidimolta."
Megapentes kantoi nyt Telemakolle tuon hohtavan hopeamaljakon ja
vihdoin läheni rusoposkinen Helena kantaen käsissään ihanaa vaippaa:
"Ottaos tämä, poikani", lausui hän, "ottaos Helenan lahjana vastaan.
Sitä häissäsi morsiosi kantakoon, siihen asti se olkoon äitisi
huostassa. Onnellisen matkan sinulle jumalat suokoot!"
Aterioituaan olivat nuorukaiset lähtövalmiina.
Menelaos asettui kultapikari kädessään hevosten eteen ja tyhjentäen
pikarin jumalien kunniaksi lausui:
"Onnellisina olkaa, nuorukaiset! Tervehtikää Nestoria, joka minua
Troiassa kuni omaa poikaansa holhosi."
Telemakos vastasi siihen:
"Terveisesi viemme, Zeun suosikki, ja jos kerran isäni Odysseun
kohtaan, kerron hälle sinun vieraanvaraisuudestasi ja näytän lahjojesi
runsauden."
Heidän siinä puhellessaan lensi kotka heidän päänsä päällä, kynsissä
kesy hanhi, jonka se oli tarhasta siepannut. Miehiä ja naisia juoksi
huutaen sen jäljessä. Peisistratos kysyi silloin Menelaolta:
"Ruhtinas, meillekö jumalat tämän merkin lähettivät, vai sinulleko se
oli tarkoitettu?"
Helena riensi silloin vastaamaan:
"Jumalat sydämeeni selityksen panivat ja sen tahdon teille nyt kertoa.
-- Kuten vuorilla syntynyt kotka ryösti kartanon hanhen, samoin palaa
Odysseus harharetkiltään -- ellei hän jo olekin palannut -- ja tuottaa
kosijoille turmion."
"Ennustuksesi toteutukoon, kuningatar", vastasi Telemakos.
"Jumalattarena silloin sinua palvon."
Nuorukaiset läksivät ajamaan täyttä ravia. Yön he viettivät Ferain
kuninkaan Diokleen luona ja aamulla varhain he taas jatkoivat matkaa ja
saapuivat pian Pylon muurien luo.
Mutta Telemakos ei Peisistraton pyynnöstä huolimatta enään poikennut
Pyloon, vaan riensi laivalleen.
Aluksella alkoi nyt kiire touhu ja pian olikin kaikki lähtövalmiina.
Telemakos ryhtyi vielä ennen lähtöään uhraamaan Atenelle ja hänen siinä
parastaikaa uhratessaan läheni laivaa kiireesti vieras, joka miehen
murhattuaan pakeni kostoa ja rukoili:
"Kuule minua, sinä uhraava muukalainen, sinua jumalien nimessä
rukoilen, sano, ken olet, mihin menet ja mikä kotikaupunkisi ja
vanhempaisi nimi on?"
Telemakos kertoi hänelle syntynsä ja matkansa syyn. Silloin kertoi
pakenija olevansa tietäjä Teoklymenos, argolaista ruhtinassukua, kuulun
Melampon jälkeläinen. Nyt hän pyysi Telemakoa ottamaan hänet mukaansa,
sillä häntä ajetaan takaa ja hänen henkensä on vaarassa.
"Tule, astu laivaani, en sinua luotamme työnnä. Itakassa sinulle
tarjoamme, mitä tarjottavaa meillä on."
Purjeet nostettiin ja Telemakon alus lähti myötätuulessa kotia
kohti. --
Sillä aikaa istui Odysseus Eumaion ja hänen toveriensa vieraana.
Koetellakseen isäntänsä mieltä Odysseus alkoi:
"Aionpa tästä huomispäivänä lähteä kaupunkia kohti kulkemaan ja siksi
nyt sinulta opastusta pyydän. Menen jalon Odysseun kotiin ja käännyn
ensin viisaan Penelopen puoleen, kerron hänelle mitä tiedän. Sitten
pyrin kosijoitten pariin. Sillä sen sanon sinulle, että olen jumalilta
saanut lahjan, jossa ani harva kanssani kilpailemaan pystyy, olen,
näet, erinomainen palvelija. Kannan puut uuniin, osaan tehdä tulen,
pienentää ja paistaa lihaa, kaataa pikariin viiniä ja toimitella
kaikenlaisia palvelijan askareita."
Hämmästyneenä virkkoi silloin Eumaios:
"Mistä moinen ajatus on päähäsi pälkähtänyt, miesparka? Surmaasi kohti
kuljet, jos kosijain pariin aiot, niin suuri on heidän röyhkeytensä. Ja
luuletko kelpaavasi heidän palvelijakseen? Ehei! Hienoja herroja
palvelijatkin siellä ovat, nuoria, punaposkisia, nuorteat hiukset
öljyttyinä he kulkevat. Pysy sinä vain täällä. Kenenkään tiellä sinä et
ole, mutta kun Odysseun poika palaa, suo hän sinulle uudet vaatteet ja
toimittaa, mihin haluat."
"Siunatkoon Zeus sinulle hyvyytesi, kun nyt lopetit kuljeskelemiseni!
Raskasta on aina vain kerjuulla kulkea, mutta nälkä pakottaa. Kun nyt
tänne jään, kertonet minulle Odysseun vanhemmista, vieläkö he elävät,
vai ovatko he jo Hadeeseen joutuneet."
"Mielelläni sen teen", virkkoi Eumaios. "Vielä elää Laertes, Odysseun
isä, mutta hänen päivittäinen rukouksensa on päästä pois tästä
maailmasta, sillä suuresti hän suree poikaansa ja etenkin puolisoaan,
nuoruutensa ihanaa morsianta, joka kuoli surusta. Muistan aina valoisan
lapsuuteni päiviä, jolloin kuningatar-vainaja minut yhdessä nuorimman
lapsensa, huntupään Ktimenen kanssa kasvatti. Ktimenesta varttui ihana
neito ja kun hän joutui Sameen naimisiin, sain minä runsaat lahjat
tänne muuttaessani. Ne olivat aikoja ne! Nykyiseltä emännältäni en ole
vuosikausiin kuullut ainoatakaan myötätunnon sanaa, ja sellaistakin
kaipaa palvelija."
"Kuinka pienenä jo jouduitkaan pois isiesi maasta? Löysivätkö sinut
vieraat ja toivat laivoillaan tänne kuninkaan linnaan?" kyseli
Odysseus.
"Mielelläni pyyntösi täytän, vastaelen kyselyysi", lausui Eumaios. "Yöt
ovat pitkiä, eikä ole terveellistä aina maata. Tässä viinin ääressä
istuessa puhe luistaa ja menneitten aikojen vaiheet vierivät muistoina
eteen. Jos teitä väsyttää", lisäsi hän kääntyen apulaistensa puoleen,
"käykää levolle, huomenna jaksatte sitten tavalliseen aikaan ajaa
karjat laitumelle."
Ja Eumaios alkoi kertomuksensa:
"Olet kenties joskus kuullut Syriasta puhuttavan? Se on Ortygian
takainen kaukainen saari, jossa aurinko kulkunsa kääntää. Siellä
lainehtivat viljavat pellot, siellä laitumet laajat avautuvat.
Onnellinen kansa Syriassa asuu. Ei koskaan nälänhätä, eivät kulkutaudit
sen keskuudessa raivoa. Kaksi kaupunkia siellä on ja molempia hallitsi
kerran isäni, jumalainen Ktesios.
"Eräänä päivänä saapui hänen hallituskaupunkiinsa foinikialaislaiva,
joka toi mukanaan kaikenlaista korua. Isäni palatsissa palveli silloin
kaunis, komea foinikialaisnainen, jonka hoitoon minut oli uskottu.
Nainen rakastui foinikialaiseen laivuriin ja kertoi olevansa Sidonista,
rikkaan Aryban tytär, joka oli ryöstetty kodistaan ja myyty Ktesiolle.
Foinikialainen lupasi silloin saattaa maansa tyttären laivallaan
jälleen kotiinsa ja nainen suostui siihen tietysti mielellään, kunhan
vain asia pidettäisiin salassa. Vielä lupasi hän tuoda laivan lähtiessä
mukanaan sekä kalleuksia että hoidettavanaan olevan kuninkaan pojan,
josta myydessä varmasti saisi suuret summat. Laiva viipyi vielä kauan
satamassa, mutta kun se vihdoin oli lähdössä ja foinikialaisnainen sai
siitä salaisen sanan, kätki hän kolme kultapikaria vaatteensa
liepeisiin ja läksi taluttamaan minua rantaan. Laivaan astuttuamme
läksi se heti liikkeelle. Kuusi päivää purjehdimme myötätuulessa, mutta
seitsemäntenä lähetti Artemis kuolettavan nuolen, joka iski hoitajani
kuoliaaksi laivan kannelle. Surin häntä suuresti, sillä olinhan
ymmärtämätön lapsi, ja niin jäin yksin ventovieraitten pariin laivaan.
Jouduimme Itakan rannoille, kuningas Laertes osti minut mieheltä, ja
niin jouduin tänne."
"Kovat ovat olleet kokemuksesi", virkkoi Odysseus toisen lopetettua.
"Olethan toki joutunut lempeän herran palvelukseen. Toista on minun,
näin saan kierrellä maita mantereita."