"Aluksemme joutui jälleen Kirken saarelle. Odotimme aamun koittoa ja
nähdessämme aamuruskon jumalattaren nousevan yölevoltaan täytimme
Elpenorin varjon pyynnön, poltimme ystävämme ruumiin, kohotimme
rannalle hautakummun ja sen päälle asetimme vainajan airon, kuten hän
Hadeessa oli määrännyt. Askartelimme vielä yhtä ja toista, kun näimme
Kirken neitosineen lähestyvän ja tuovan meille herkullisia ruokia. Hän
tiesi siis tulostamme.
"'Rohkeat! Elävinä olette Hadeessa käyneet. Muut ihmiset joutuvat sinne
vain yhden ainoan kerran ja vasta kuoltuaan. Mutta syökää ja juokaa
runsaasti, huomisaamun ruskottaissa on teidän lähdettävä matkaan.
Kerron, mitä matkallanne kohtaatte, ettei mikään tulisi teille
yllätyksenä.'
"Sen päivän vietimme Kirken saarella. Yön tultua toverini laskeutuivat
levolle, mutta Kirke vei minut syrjään ja alkoi:
"'Täältä lähdettyänne saavutte ensin seireenien lähelle. Siellä saa
loppunsa se, ken taitamattomasti ohitse pyrkii. Vaalenneitten luitten
keskellä istuvat seireenit rannalla ja laulavat ihania lumolaulujaan.
Kun heitä lähestyt, tuki vahalla miesten korvat, etteivät he lauluja
kuulisi. Jos itse haluat kuunnella, anna sitoa itsesi lujasti
laivanmastoon kiinni ja käske miesten yhä lujentamaan siteitä, mitä
innokkaammin heitä pyydät itseäsi vapauttamaan. Kun tämän vaarallisen
paikan ohi olet päässyt, tulee valittavaksesi kaksi tietä. Saat itse
päättää kumpi on parempi, kuvaan sinulle molemmat.
"'Tulette salmeen, sen toisella rannalla on pilviä pitelevä kallio,
jonka huipulta eivät usvat koskaan haihdu. Niin sileä se on, ettei
kenkään, vaikka hänellä olisi kaksikymmentä kättä ja yhtä monta jalkaa,
pääsisi kiipeämään sen huipulle. Keskellä vuorta on suuri luola niin
korkealla, ettei sinne koskaan nuoli saavu, ja luolassa asuu
kaksitoistajalkainen, kuusipäinen hirviö, joka päätänsä aina luolasta
ojentelee etsien nieltävää. Kolme hirveää hammasriviä on sen suussa ja
sinne se sieppaa meren eläimiä. Jos laiva sen ohi pyrkii, ojentautuvat
päät sitä kohti ja sieppaavat kukin yhden miehen. Se hirviö on Skylla.
"'Vastaisella rannalla näet toisen kallion, äskeistä paljon matalamman,
ja sillä kasvaa mahtava, tuuhea viikunapuu. Hirveä Karybdis siellä
asuu. Kolmasti se nielee vettä, kolmasti taas sylkee suustaan, ja varo,
ettet sillä hetkellä lähellä ole, kun se vettä nielee. Silloin ei itse
Zeuskaan sinua pelastaa voisi. Pysyttele siksi lähellä Skyllan
puoleista rantaa. On toki parempi kadottaa kuusi miestä kuin kaikki.'
"'Mutta enkö voi nousta vastustamaan Karybdista ja enkö voi Skyllan
valtaa voittaa?' kysyin.
"'Olet liian rohkea, Odysseus', kiirehti jumalatar vastaamaan.
'Luuletko, onneton, kuolemattomia voittavasi. Jos kauan Skyllan
juurella viivyt, sieppaa hän toiset kuusi. Parasta vain on paeta. Mutta
älä unohda rukoilla hirviön äitiä Krataita, hän vain voi hillitä
Skyllan uudestaan kimppuunne hyökkäämästä. Sieltä joudut Trinakian
saarelle, jossa auringon jumalan kaunis karja käy laitumella. Paimenina
on kaksi auringon jumalan ja Neairan tytärtä, Faetusa ja Lampetia. Jos
karjan koskematta jätätte, saavutte monien vaiheitten jälkeen kotiin,
mutta jos siihen käsiksi käytte, on tuhonne tullut. Miehesi kaikki
menetät ja itse saavut surkeassa kunnossa kotiisi.'
"Aamu valkeni. Jumalatar jätti minut ja minä palasin laivalle miehiäni
herättämään. Kohta olimmekin lähtövalmiina. Kirke lähetti myötätuulen,
ja aluksemme kiiti eteenpäin. Kerroin heille nyt seireeneistä ja miten
vaaran voisimme välttää. Pian tuuli tyyntyi kokonaan ja lähenimme nyt
lumoojatarten saarta. Vahalla tukin miesten korvat ja he, sidottuaan
minut mastoon, tarttuivat airoihin, sillä tuulen henkäystäkään ei enää
tuntunut. Samassa alkoi kuulua viehättävää laulua:
"'Tännepäin ohjaa, kuulu kuningas, akaialaisten ylpeys, tännepäin! Ei
koskaan alus ohitsemme kulje täällä poikkeamatta, ja tyytyväisenä
lähtevät vieraat luotamme, sillä paljon he ovat meiltä oppineet. Kaikki
me tiedämmekin, mitä avarassa maailmassa tapahtuu, tunnemme myös Troian
suuret tapahtumat.'
"Yhä ihanammin kaikui lumoojattarien laulu, ja minut valtasi kiihkeä
halu kuulla lisää. Koetin kaikin tavoin saada miehiä irroittamaan
siteeni, mutta turhaan. Päinvastoin nousi kaksi heistä sitomaan köydet
yhä lujemmin. Päästyämme niin kauas, ettei heidän äänensä enää
kuulunut, pääsin irti ja vaha otettiin pois toisten korvista. Mutta
samalla alkoi kuulua hirvittävä kohina ja edessämme kohosi suunnattomia
aaltoja ja savupilviä. Soutajat lakkasivat peljästyneinä soutamasta,
mutta minä koetin parhaani mukaan heitä rauhoittaa:
"'Ystävät, mehän olemme vaaroihin tottuneet, eikä meitä voi mikään
kyklopia pahempi uhata. Joka paikasta olemme pelastuneet, tottahan
nytkin keinon keksin. Ennen muita on perämiehen tarkoin varottava,
ettemme purjehdi kohti kuohuja, vaan pysyttelemme kallion juurella.'
"En kuitenkaan maininnut mitään Skyllasta. Unohdin kokonaan Kirken
varoitukset, etten saisi kantaa mitään aseita, vaan puin paraan
sotisopani ylleni. Katsoin katsomistani, kunnes silmät väsyivät, mutta
Skyllaa en nähnyt kalliolla. Samalla saavuimme kapeaan salmeen ja nyt
näimme Karybdiin, joka suustaan sylki vettä niin, että koko meri
raivosi, ja taas imi sitä niin, että maan kamara paljastui. Katselimme
sitä kauhistuneena, emmekä huomanneetkaan, miten Skylla sieppasi kuusi
parasta soutajaamme. Tuskissaan he raukat alkoivat huutaa, ja näimme
samalla, miten he korkealla ilmassa potkien ja nimeäni huutaen
koettivat taistella hirviötä vastaan. Paljon olen kokenut ja paljon
surkeutta nähnyt, mutta tämä näky koski kaikkein kipeimmin.
"Sivuutettuamme kalliot ja hirveän Karybdiin näinkin edessämme
auringonjumalan laidun-saaren ja kuulin sieltä mitä erilaisimpia karjan
ääniä. Muistin heti sekä Teiresiaan että Kirken varoitukset ja sanoin
tovereilleni:
"'Ystävät, kovia olemme kokeneet, mutta nyt voimme välttää turmion,
ellemme tuolle lähisaarelle laske. Se on auringon jumalan pyhä maa.'
"'Oi, Odysseus, suuri on kestävyytesi, et konsaan väsy', virkkoi
silloin eräs joukosta. 'Paljon meiltäkin vaadit, liikoja vaadit. Olemme
aivan nääntyä, etkö soisi meille edes yön lepoa. Yötuulet voivat
aluksemme tuhota. Laskekaamme rantaan lepäämään ja aamulla heti
nostamme purjeet.'
"Kaikki muutkin yhtyivät pyyntöön. Aavistin silloin, että joku
jumalista onnettomuuttamme toivoi, ja siksi sanoin:
"'Olen yksin teitä muita vastaan ja siis voimaton. No niin, nouskaamme
maihin, mutta ensin on teidän vannottava pyhä vala, ettette koske
ainoaankaan eläimeen, vaikka mielenne tekisikin. Onhan meillä toki
vielä Kirken ruokia jäljellä.'
"Miehet vannoivat heti ja niin laskimme maihin. Rannalla söimme oivia
eväitämme ja yhä varoitin heitä saaren karjaan koskemasta. Yö läheni.
Silloin nosti Zeus hirveän raju-ilman, joka pani maan vapisemaan ja
meren ärjymään. Aamulla vedimme aluksemme saaren luolaan suojaan ja
täällä saimmekin odottaa kokonaisen kuukauden, sillä myrsky ei laannut.
Nälkä pakotti etsimään sekä lintuja että kaloja, mitä vain käsiimme
saimme. Kuljeskelin saarta ristiin rastiin rukoillen jumalia
armahtamaan meitä. Kerran läksin taas loitos toisista, kohotin käteni
kohti korkeutta ja anoin Zeun apua. Jumalat vuodattivat silloin
silmiini unen ja vaivuin suloiseen lepoon.
"Silloin puhui Eurylokos toisille:
"'Kuulkaa, miehet, kovia kokeneet. Kuolema on tosin surkeaa ainakin,
mutta kehnointa on kuitenkin nälkään nääntyä. Ottakaamme auringon
jumalan karjasta ja uhratkaamme jumalille. Kun Itakaan saavumme,
uhraamme sitten runsaat uhrit auringon jumalalle lepyttääksemme hänet.
Jos jumalat henkemme ottavat, ottakoot. Sen toki paremmin kärsii kuin
nälkään kuolemisen.'
"Toiset suostuivat hänen ehdotukseensa ja kohta olivat karjan
kauneimmat teurastetut. Rukoillen he uhrit toimittivat, viinin
puutteessa vettä vuodattivat ja ohran puutteessa ottivat tammen nuoria
kerkkiä. Yhtäkkiä heräsin unestani ja läksin nopeasti astumaan rantaa
kohti. Jo kauas tunsin uhrituoksun ja silloin huusin kauhistuneena:
"'Oi, Zeus ja te muut kuolemattomat! Varmaankin te tuhokseni minut
uneen uuvutitte. Täällä ovat toverini sillä aikaa ryhtyneet onnettomiin
töihin.'
"Mutta Lampetia riensi kertomaan auringon jumalalle miesten tuhotöistä.
Tämä suuttui silloin kovin ja puhui vihastuneena:
"'Katso, Zeus, ja katsokaa te muut jumalat, mitä on tapahtunut! Kurjat
ihmiset ovat teurastaneet ihania härkiäni, jotka olivat silmäini ilona
taivaan kannella kulkiessani. Ellette nyt heitä rankaise, vaivun
Hadeeseen, siellä majaileville valoani levitän ja ihmiset pimeyteen
jätän.'
"'Ethän toki, valon valtias', virkkoi Zeus. 'Tietysti sinä inehmoille
valoasi ja'at. Salamalla murskaan aluksen, oletko silloin tyydytetty!'
"Kuulin tästä keskustelusta Kalypsolta, jolle Hermes oli asian uskonut.
"Rannalle saavuttuani nuhtelin ankarasti miehiä, ja sanojeni
synnyttämää kammoa vahvisti vielä se kauhea mylvinä, minkä kuolleitten
eläinten liha kiroten nosti. Mutta tuhotyö oli tehty.
"Viikon päivät söivät miehet luvatonta ravintoaan, kunnes Zeus
seitsemäntenä päivänä tyynnytti myrskyn. Läksimme silloin nopeasti
liikkeelle. Trinakian saaret häipyivät jo näkymättömiin ja aava meri
lainehti ympärillämme. Silloin lähetti Zeus äkkiä raju-ilman. Ilma
pimeni, purjeet repeytyivät riekaleiksi, ja hirveällä ryskeellä katkesi
masto iskien samalla perämiehen kuoliaaksi. Zeun salamat sinkoilivat
pilkkopimeässä ja taivaan kansi jyrisi kauheasti. Myrsky riisti
toverini aaltoihin ja vihdoin olin ainoa elävä olento koko
laivahylyllä. Sekin särkyi, ja niin jouduin aaltojen ajeltavaksi maston
kappaleen varassa. Samalla toki myrsky asettui, mutta tuuli kääntyi ja
niin huomasin kauhukseni matkaavani jälleen kohti Karybdista. Samalla
se nielikin meren suolaista vettä kitaansa ja maston kappale, jolla
ajelehdin, katosi käsistäni. Itse sain hädin tuskin kiinni viikunapuun
oksasta ja siinä riipuin kuni lepakko odottaen hirviön jälleen sylkevän
mastonkappaleeni. Hetken kuluttua se tekikin niin ja silloin tarrasin
siihen kiinni kynsin hampain. Jumalat sallivat minun pelastua Skyllan
käsistä ja niin ajauduin taas ulapalle. Kymmenentenä vuorokautena
sallivat jumalat alukseni saapua Ogygian rantaan, ja osuin silloin
ihanan jumalattaren Kalypson luo, joka minua hyvin hoivasi. Mutta
siitähän kerroin jo illalla, enkä ennen kertomaani mielelläni toista."