"Matkallamme jouduimme nyt jumalien suosikin Aiolon, Hippoteen pojan,
hallitsemalle saarelle, jota kuparimuurit ympäröivät. Aiolos asui
täällä onnellisena puolisonsa ja kuuden poikansa kanssa, joilla
kullakin oli oma sisar puolisona. Kokonainen kuukausi vierähti täällä
ystävällisen kodin piirissä, mutta kun sen kuluttua aloin valmistella
lähtöä, antoi kuningas hyödyllisiä neuvoja sekä yhdeksänvuotisen härän
nahasta tehdyn säkin, johon hän oli sulkenut kaikki muut tuulet, paitsi
länsituulen. Zeus oli näet tehnyt Aiolosta tuulien jumalan, jonka
vallassa oli pidättää tai päästää tuulia mielensä mukaan. Säkin suun
hän sitoi niin lujasti kiinni hopeahihnalla, ettei tuulen
hengähdystäkään sieltä tullut. Länsituulen tuli meidät kotiin saattaa.
Mutta eivät käyneet nytkään toteen isännän onnentoivotukset, turmioomme
oli oma hulluutemme syynä.
"Jo yhdeksän vuorokautta oli kulunut ja kun kymmenes valkeni, näimme
kotisaaremme merestä kohoavan ja sen rannoilta öisten vahtitulien
tuikkavan. Miten ollakaan, minut valtasi yht'äkkiä tavaton väsymys.
Olin koko ajan valvonut hoitaakseni itse alusta, mutta nyt vaivuin
uneen. Siinä nukkuessani katselivat toverini Aiololta saatua säkkiä ja
puhelivat keskenään:
"'Kas, sillä miehellä on aina onni myötä. Joka paikassa hän saa
osakseen vain kunniaa ja lahjoja. Toista on meidän. Samat tiet mekin
olemme kulkeneet, mutta kotiin palaamme tyhjin käsin. Troiasta hän sai
runsaat saaliit ja nyt taas lahjoittaa Aiolos hälle koko säkillisen
aarteita. Katsotaanpas, mitä siellä oikein on!'
"Kaikki suostuivat ehdotukseen, he avasivat säkin, mutta heidän
suureksi kauhistuksekseen hyökkäsivätkin sieltä kaikki ilman tuulet
ulos kovalla raivolla ja heittelivät aluksiamme aalloilla. Minut
valtasi herättyäni niin syvä epätoivo, että mietin heittäytyä
aaltoihin, silloinhan nämä tuskat päättyisivät. Päätin sentään vielä
alistua ja kantaa onnettomuuteni.
"Tuulet ajoivat laivamme takaisin Aiolon saaren rantaan. Valitsin kaksi
miestä toverikseni ja läksin astumaan kuninkaan komeata palatsia kohti.
Istahdimme ovensuuhun, mutta ihmeissään virkkoi Aiolos: 'Odysseusko
siellä? Minkä jumalan viha sinua noin seuraa? Mehän lähetimme sinut
hyvin varustettuna kotiasi kohti.'
"Syvän surun vallassa kerroin hänelle, miten meille oli käynyt, ja
koetin parhaani mukaan liikuttaa hänen sydäntään. Mutta vaiti istui
koko aterioimassa ollut perhe, kunnes isä vastasi:
"'Lähde nopeasti pois, onneton. En koskaan ole auttanut miestä, jota
jumalat vihaavat', ja niin hän karkoitti meidät saareltaan. Nyt alkoi
toivoton matkamme jälleen.
"Kuusi vuorokautta me harhailimme meriä, yötä päivää, kunnes
seitsemäntenä saavuimme laistrygonien satamaan, Lamoon. Tämän maan
asukkaat ovat kuuluisaa paimenkansaa, ja heidän maassaan päivän ja yön
rajaa tuskin huomaa.
"Saavuimme oivaan satamaan. Toiset laivat ohjasivat kulkunsa sataman
perälle, mutta minä jätin alukseni aivan sataman suulle ja nousin
rantakalliolle ympärilleni katselemaan. Mitään asumuksia en nähnyt,
savua vain kohosi jostain. Lähetin kolme miehistäni ottamaan selkoa,
mikä kansa täällä asuu, ja he kohtasivatkin pian nuoren neidon,
kuningas Antifateen miehekkään tyttären. Miesten kysyttyä, ken maassa
hallitsi, ohjasi neito nämä heti kuninkaan palatsiin. Täällä he
kohtasivat maan kuningattaren, suuren kuin vuori, ja hän kutsutti heti
kotiin puolisonsa kansankokouksesta. Tultuaan sieppasi tämä heti yhden
miehistämme ja söi. Toiset kaksi lähtivät silloin juoksemaan
laivoilleen, mutta Antifates kutsui huutamalla kansansa kokoon, ja
kohta oli rannalla tuhatlukuinen joukko. Kiviä heitellen he murskasivat
kaikki aluksemme ja sieppasivat miehemme kuin kalat merestä
saaliikseen. Ainoastaan oma laivani, jonka olin sataman suulle
jättänyt, pääsi pakoon miesten soutaessa henkensä edestä.
"Suuri oli tuskamme, mutta samalla olimme onnellisia pelastuksestamme.
Laivamme joutui nyt Aiaian saarelle, jossa asui ihana, mutta samalla
vaarallinen jumalatar Kirke, auringon jumalan ja Okeanon tyttären
Persen tytär. Saavuimme hyvään satamaan, mutta kahteen vuorokauteen
emme liikkuneet missään, surimme vain kohtaloamme. Kolmantena otin
keihään ja miekan ja läksin ympäristöä tarkastelemaan. Kiipesin
korkealle vuorelle ja näin silloin metsän keskeltä kohoavan
kiemurtelevan savupatsaan. Aioin lähteä sitä kohti, mutta maltoin
mieleni ja arvelin viisaammaksi lähettää sinne ensin urkkijat. Takaisin
vuorelta astuessani näin suurisarvisen hirven, jonka varmaan joku
jumala, onnettomuuttamme säälien, eteeni lähetti. Kaasin sen ja
kuljetin raskaan taakkani alukseen.
"'Ystävät, vaikka kohtalomme on kova, emme kuitenkaan Hadeeseen astu
ennenkuin hetkemme lyö', virkoin tovereilleni. 'Kas tässä, älkäämme
itseämme suotta nälkään näännyttäkö.'
"Miehet lähenivät saalistani ja pysähtyivät hämmästyneinä, sillä se oli
harvinaisen iso. Tarpeeksi ihmeteltyään ryhtyivät he valmistamaan
ateriaa; söimme tyytyväisinä ja joimme oivallista viiniämme. Seuraavana
aamuna sanoin:
"'Toverit, kovia olemme kokeneet, idän tai lännen suuntaa emme tiedä,
emme edes aavista, missä päinkään olemme. Mikä nyt neuvoksi? Ken teistä
avun keksii, puhukoon. Saari on asuttu, näin savun sen keskeltä
nousevan.'
"Mutta miesten mieleen johtui tovereittemme surullinen kohtalo ja he
alkoivat katkerasti itkeä. Itkulla ei mihinkään päästä, arvelin, ja
siksi jaoin laivaväkemme kahteen joukkoon, toisen johtoon asetuin itse,
toisen johtajaksi panin rohkean Eurylokon. Arpa määräsi Eurylokon
joukon lähtemään tutkimusretkelle saaren sisäosaan, me muut jäimme
rannalle.
"Joukko saapuikin pian Kirken komealle asunnolle. Ulkopuolella
käyskenteli joukko susia ja leijonia, joiden miehet pelkäsivät
kimppuunsa hyökkäävän, mutta nämä lähestyivät tulokkaita häntäänsä
ystävällisesti heiluttaen kuni isäntäänsä ikävöivät koirat. Kaikki ne
olivatkin Kirken loitsimia ihmisiä. Miehemme pysähtyivät ovelle ja
kuulivat silloin sisältä kangasta kutovan naisen ihanaa laulua. Tulijat
päättivät huutaa saadakseen laulajan houkutelluksi ulos. Heidän äänensä
kuultuaan avasikin Kirke komeat ovet pyytäen heitä käymään huoneeseen.
He, raukat, seurasivatkin pyyntöä, ainoastaan Eurylokos jäi ulos
petosta epäillen. Kirke tarjosi nyt vierailleen mitä parhaimpia
herkkuja, mutta niihin hän olikin sekoittanut omia taikaryytejään
ja -juomiaan. Samassa hän kosketti heitä taikasauvallaan, muuttaen
miehemme sioiksi. Sian pää ja ruumis, mutta ihmisen sielu heillä oli,
ja siellä sikopahnassa he ratkesivat kaikki haikeaan itkuun. Huomattuaan
tovereittensa onnettoman kohtalon riensi Eurylokos vaikerrellen
laivallemme. Vasta monien kyselyjen jälkeen sai hän sanotuksi, miten
heille oli käynyt. Sieppasin heti oivan miekkani ja käskin Eurylokon
johtamaan minut taikalinnalle. Mutta hän lankesi jalkojeni juureen ja
polviani syleillen rukoili, etten läksisi, vaan että nopeasti
pyrkisimme pakoon. Käskin hänen jäädä rannalle ja läksin yksin astumaan
kohti saaren keskustaa.
"Tiellä kohtasin kultasauvaisen Hermeen, joka minua läheni hennon
nuorukaisen muodossa.
"'Minne matkaat yksinäsi, onneton?' hän lausui.
"'Toverisi ovat suljetut Kirken sikalaan, ja varmasti päättyy sinunkin
matkasi sinne, ellet apua saa. Mutta neuvon sinulle pelastuksen. Kas
tässä, ota tämä yrtti; kun se on mukanasi, eivät Kirken keinot tehoa.
Hän aikoo sinullekin taikajuomiaan juottaa, mutta kun hän pitkällä
sauvalla sinuun koskee, tartu silloin miekkaasi ja syöksy häntä kohti
kuin aikoisit hänet surmata. Silloin hän peljästyen tarjoo sinulle
lempeään. Sitä et saa hyljätä, mutta ensin täytyy sinun vaatia häneltä
jumalallinen vala, ettei hän sinulle mitään pahaa tee.'
"Sen sanottuaan hän otti maasta yrtin, jota jumalat nimittävät mölyksi.
Sen juuri on aivan musta, mutta kukka valkea kuin maito. Hermes läksi
nyt Olympoa kohti, mutta minä lähenin sykkivin sydämin Kirken asuntoa.
Ovella pysähdyin ja kun jumalatar kuuli ääneni, avasi hän kultaovensa
kutsuen minut sisään. Hopeakoristeisen tuolin hän minulle tarjosi,
jakkaran jalkaini alle asetti ja sekoitti viinejä juodakseni.
Tyhjennettyäni pikarin hän kosketti minua sauvallaan, huutaen:
"'Sikojen pariin! Siellä toisetkin toverisi ovat.'
"Silloin vedin miekan huotrasta ja syöksyin häntä kohti, mutta Kirke
vaipui jalkoihini puhuen:
"'Ken olet ja mistä tulet? Mikä on sukusi ja missä on kotisi? Näen,
ettei taikajuomani sinuun tehoa, ja tähän asti ei kukaan ihminen ole
sitä turmiotta juonut. Olet Odysseus! Kerran hän saapuu luokseni
palatessaan mustalla aluksellaan Troiasta, niin on ennustettu. Pistä
miekkasi pois ja tule luokseni. Rakkauteni saat ja onnea sinulle
runsaasti ja'an.'
"'Ei, jumalatar, miten voit sellaista ehdottaakaan', vastasin hänelle.
'Luuletko minun rakkaudestasi huolivan, olethan toverini niin kurjaan
tilaan saattanut. Mutta jos vannot jumalaisen valasi, ettet minua
tuhoa, jään luoksesi.'
"Kirke vannoikin heti.
"Sillä aikaa järjestivät hänen neljä apulaistaan, lähteitten ja
lehtojen haltijattaret, juhla-aterian. Yksi heistä valmisti minulle
virkistävän kylvyn. Asetuimme aterioimaan ja eteeni tuotiin mitä
paraimpia herkkuja, mutta en koskenut niihin. Ihmetellen kysyi silloin
Kirke:
"'Mikset syö, Odysseus, miksi ruokiani halveksit? Vai mietitkö jotain
salajuonta?'
"'En, Kirke. Mutta luuletko kenenkään rehellisen, kunnon miehen
suupalaakaan maistavan niinkauan kuin hänen toverinsa ovat salpojen
takana. Jos tahdot, että herkkujasi nautin, laske heidät vapaaksi.'
"Heti läksikin Kirke sikalaansa kohti ja laski ulos sioiksi muuttamansa
miehet. Heidän keskellään seisten hän voiteli heitä vastavoiteilla,
ja heti putosivat harjakset heistä ja edessäni seisoi reipas joukko
entistään nuorempia, kookkaampia ja kauniimpia miehiä. Minut nähtyään
riensivät he itkien luokseni ja koko palatsi kaikui tervehdyshuudoista.
Kirke kehoitti minua vetämään aluksemme maihin ja kätkemään
matkatavaramme rantaluoliin. Sen tehtyäni odottaa hän koko
laivaväkeämme luokseen.
"Saavuttuani rantaan juoksivat toverini vastaan itkien aivan
hillittömästi. Minut nähtyään heidät nimittäin valtasi sellainen riemu
kuin jos he olisivat jo Itakaan päässeet, sanoivat he.
"'Mutta kerro, kerro, missä toverimme ovat!' kuului yhdestä suusta.
"En siihen kuitenkaan ryhtynyt, vaan kehoitin heitä nopeasti
tyhjentämään laivan ja seuraamaan minua Kirken luo, jossa toiset
toverimme parhaillaan juhlivat. He tottelivat heti, paitsi Eurylokos.
"'Hullut, sinnekö riennätte", nuhteli hän. "Kirke muuttaa teidätkin
sioiksi tai leijoniksi. Ettekö muista, miten kyklopin luona kävi?
Odysseun liikarohkeus sai sielläkin aikaan monen ystävän kuoleman.'
"Olin harmistuneena tarttumaisillani miekkaan, mutta toiset saivat
minut rauhoittumaan ehdottamalla, että Eurylokos jäisi laivaan sitä
vartioimaan. Sinne hän ei kuitenkaan jäänyt, vaan seurasi meitä.
"Kirken luona puhkesivat jälleen valitukset toverien kohdatessa
toisensa. Mutta Kirke sai ystävällisin sanoin kaikki rauhoittumaan. Ja
siitä hetkestä me jäimme Kirken luo kokonaiseksi vuodeksi. Sen kuluttua
virkkoivat toverini:
"'Etkö kotimaatasi enää muistakaan! Oi, lähtekäämme, muista kerran
ennustetun, että kotimaallesi pääset.'
"Heidän sanansa saivat sydämeni lämpiämään ja jäätyäni Kirken kanssa
kahden kesken rukoilin häntä: 'Hyvä jumalatar, ole armelias, täytä
lupauksesi ja lähetä meidät kotiimme. Jo kaipaamme sinne.'
"'En teitä vasten tahtoanne pidättää tahdo', virkkoi jumalatar. 'Mutta
vielä on teidän tehtävä matka Hadeeseen puhuttelemaan Teeban sokean
profeetan Teiresiaan haamua, hänen, jonka järki on Hadeessakin säilynyt
toisten siellä vain järjettöminä haamuina harhaillessa.'
"Silloin vaivuin epätoivoon ja tuskissani toivoen kuolemaa valitin:
"'Oi Kirke, Kirke, ken sen tien meille opastaa, eihän kukaan koskaan
ole vielä laivallaan varjojen valtakunnassa käynyt?'
"'Älä siitä huolehdi, Odysseus', vastasi Kirke valitukseeni. 'Nosta
vain purjeesi ja jättäydy tuulen valtaan, kyllä se sinut perille vie.
Saavuttuasi Okeanos virralle nouse rannalle ja lähde Pyriflegetos ja
Kokytos jokien yhtymäkohtaan, jossa kallio kohoaa. Siihen kaiva kuoppa,
jalan mittainen joka suuntaan ja sen reunalla uhraa kuolleille uhrit:
ensin hunajaa ja maitoa, sitten suloista viiniä ja vihdoin vettä, jolle
siroittelet hienointa viljaa. Vainajia huutaen lupaa pyhästi Itakaan
saavuttuasi uhrata parhaat uhrisi ja etenkin Teiresiaalle laumasi paras
lammas. Rukoiltuasi teurasta uhrieläimesi pitäen niitä Manalaan päin
käännettynä, mutta käänny itse poispäin. Silloin alkavat vainajien
varjot sinua joukottain lähestyä. Käske toveriesi rukoillen uhrata
lammasuhreja, mutta vedä itse miekkasi tupesta, äläkä laske varjoja
lähenemään uhriverta, ennenkuin Teiresiaan kanssa olet puhunut. Siellä,
suuri Odysseus, lähestyy tietäjä sinua ja ilmoittaa sekä tien että
suunnan, miten kotiisi pääset.'
"Aamun koittaessa riensin toverieni luo ilmoittaen, että Kirke salli
meidän lähteä.
"Heidän riemunsa oli rajaton, mutta kuultuaan, että tiemme kulki Hadeen
kautta, muuttui se suunnattomaksi epätoivoksi ja valitukseksi.
Kohtaloamme emme kuitenkaan voineet välttää, vaan lähdettävä meidän
oli. Yksi joukostamme joutui kuitenkin jo ennen meitä Hadeen varjona
kulkemaan, nimittäin Elpenor, seurueemme nuorin. Hän oli kiivennyt
katolle vilpoisempaan paikkaan nukkumaan, mutta herättyään tovereitten
lähtötouhuun ei hän muistanutkaan olevansa korkealla, vaan putosi suin
päin alas taittaen niskansa.
"Laivalle tultuamme näimme Kirken toimittaneen sinne kaksi lammasta,
jotka tarvitsimme Hadeessa uhratessamme."