Aamun ruskottaessa nousivat sekä Alkinoos että Odysseus vuoteiltaan ja
riensivät alas kaupungin rantatorille, jossa fajakien kokouspaikka oli.
Atene kulki toisen ruhtinaan luota toisen luo kuninkaan airuen
muodossa, kehoittaen kaikkia rientämään kokoukseen, jossa keskustellaan
eilen saapuneen oudon vieraan kotiinsaattamisesta.
Pian täyttyivätkin torin kivi-istuimet ja ihaillen silmäilivät fajakit
Odysseuta, jonka kasvoille ja koko olentoon Atene valoi ihastuttavan
kauneuden, teki hänet muita kookkaamman ja voimakkaamman näköiseksi,
saadakseen kaikki häneen ihastumaan ja tehdäkseen hänet voittajaksi
niissä leikeissä, joihin fajakit tulevat häntä vaatimaan.
Kun kaikki olivat kokoontuneet, alotti Alkinoos kokouksen sanoen:
"Miehet, fajakien ruhtinaat! Eilen saapui luoksemme muukalainen, josta
en vielä tiedä, ken hän on ja mistä hän tulee. Mutta hän pyytää opasta
kotiin päästäkseen. Ei vielä koskaan ole yksikään meiltä apua pyytänyt
vieras kieltävää vastausta saanut, siksipä olkaamme nytkin avuliaita.
Viisikymmentä kaksi parasta nuorukaista varustakoon nopean aluksen ja
saatuaan aironsa paikalleen tulkoot palatsiini aterioimaan. Ja nyt
pyydän teitä kaikkia seuraamaan minua, juhlat odottavat. Älköön kukaan
kieltäytykö, ja kutsuttakoon myös Demodokos, jolle jumalat ovat
ihmeellisen laulun lahjan suoneet."
Sen sanottuaan läksi kuningas toisten seuraamana. Viisikymmentä kaksi
nuorukaista riensi laittamaan alusta kuntoon. He nostivat purjeet ja
sitoivat airot paikoilleen nahkahihnoihinsa. Laskettuaan ankkurin he
astuivat kuninkaan luo, joka antoi heille kaksitoista lammasta,
kahdeksan sikaa ja kaksi härkää juhla-ateriaa varten.
Juhlan alkaessa talutti palvelija sisään taitavan laulajan, jolle
laulun jumalatar oli paljon antanut, mutta jolta hän sensijaan oli
kalliin lahjan, silmien valon, ottanut. Laulaja talutettiin korkean
pilarin juurelle istumaan. Hänen viereensä pantiin pöytä, jolla oli
sekä ruokia että viiniä, ja harppu ripustettiin lähelle naulaan, käden
ulottuville.
Jumalatar johti nyt Demodokoon mieleen sankarilaulut urostöistä, joita
taivaasta maahan ylistetään. Hän lauloi Odysseun ja Akilleun riidasta
ja Agamemnonista, joka iloitsi heidän epäsovustaan, sillä Pythia oli
kerran ennustanut sen riidan tietävän sodan loppua.
Laulu vaikutti syvästi Odysseuhun. Hän veti laajan vaippansa liepeen
kasvojensa peitteeksi, sillä hän ei tahtonut näyttää vieraille
kyyneleitään. Laulajan lopetettua tarttui Odysseus pikariinsa ja uhrasi
jumalille. Mutta kun ruhtinaat kehoittivat laulajaa jatkamaan, peitti
hän jälleen kasvonsa ja syvä huokaus kohosi hänen rinnastaan. Muut
eivät sitä huomanneet, mutta vieressä istuva Alkinoos piti vierastaan
silmällä. Laulun tauottua kuningas virkkoi:
"Nyt olemme saaneet kuulla paljon kaunista, käykäämme nyt leikkeihin,
jotta vieraamme saa kotonaankin kertoa kunnostamme nyrkkeilyssä,
painissa, hypyssä ja juoksussa."
Kaikki suostuivat mielellään ehdotukseen ja läksivät kilpakentälle,
jonne kohta kokoontui tuhatlukuinen katselijajoukko. Fajakien etevimmät
uroot ottivat kilpailuihin osaa. Heidän joukossaan oli myös Alkinoon
kolme poikaa: Laodamas, Halios ja Klytoneeos.
Kilpailujen päätyttyä virkkoi Laodamas:
"Ystävät, kysykäämme vieraaltamme, eikö hänkin haluaisi kilpailuihin
ottaa osaa. Koko hänen vartalonsa, kätensä, rintansa ja etenkin
voimakas niskansa todistavat hänen olevan voimakkaan, ellei raivoava
meri ole kaikkia hänen voimiaan heikontanut."
Toiset kehoittivat innostuneina puhujaa kääntymään vieraan puoleen ja
hän tekikin niin:
"Kunnioitettu vieraamme, etkö tahtoisi ottaa sankarileikkeihimme osaa?
Varmasti olet niihin perehtynyt, eikä mies voi muualla itselleen
suurempaa mainetta niittää kuin kilpakentällä käsin ja jaloin. Siis
tule! Heitä huolesi pois, kohta koittaa kotimatkasi, laiva jo valmiina
odottaa ja miehet ovat lähtöön varustautuneet."
Mutta Odysseus vastasi:
"Miksi sellaista minulta pyydät? Kärsimykseni ovat olleet liian suuret,
mieltäni murheet painavat ja kotiani kipeästi kaipaan."
Silloin ivasi häntä Euryalos, eräs fajakien etevimmistä:
"Niin, ethän ole edes kilpailijan näköinenkään, jotain rikkauksia
etsivää kauppiasta tai laivamiestä paremmin muistutat."
Harmistunein katsein silmäili Odysseus puhujaa ja vastasi hänelle:
"Puhut sopimattomasti, nuorukainen. Samalle ihmiselle eivät jumalat ole
kaikkia lahjojaan jakaneet. Ken on saanut voimaa, ken suuren
ymmärryksen, ken taas puhujalahjan. Monelle, jonka ulkomuoto on
vähäpätöinen, ovat jumalat antaneet kaunopuheisuuden suuren lahjan.
Missä tahansa hän kulkee, saa hän ihailua osakseen. Toinen taas on
saanut ulkonaisen kauneuden, mutta hänen puheestaan puuttuu viehätys.
Niin on sinunkin laitasi. Varreltasi olet komea kuin jumala, mutta
ymmärryksesi ei näy sille vertoja vetävän. -- Sanasi koskivat. Niin
tottumaton urheiluun en ole kuin luulet; olinpa miesten parhaita ennen,
mutta sodat ja meren valta ovat voimiani vähentäneet. Mutta sittenkään
en tahdo kilpailusta kieltäytyä. Koettakaamme!"
Samassa hän tarttui, vaippaansa riisumatta, suurimpaan diskoon ja
heitti sen kauas katselijoitten päitten yli. Diskon vinkuen kiitäessä
ilmassa kumartuivat katselijoitten päät alas, mutta se lensi kauas yli
maalin.
Atene itse fajakialais-miehen muodossa asetti merkin siihen, mihin
diskos putosi ja lausui:
"Kas niin, vieras, sepä vasta heitto! Rohkeutta vain, ei täällä kenkään
sinua voittamaan kykene!"
Odysseus, iloissaan tuntemattoman ystävällisistä sanoista, lausui:
"Nyt, nuorukaiset, tulkaa koettamaan, ken teistä heittää diskos-kiekon
yhtä pitkälle tai kenties pitemmälle. Tai jos muita leikkejä mielitte,
olen niihinkin valmis. Kaikkien muitten kanssa kilpailuun ryhdyn,
paitsi Laodamaan, joka on isäntäni, sillä huonosti tekee se, joka
isäntänsä kanssa kilpailuun käy. -- Aivan kykenemätön en urheilussa
lie, osaanpa joustakin jännittää. Taistellessamme Troian edustalla oli
Filokteetes ainoa, joka minut siinä voitti, ja keihästä heitän kuin
muut nuolta. Ainoastaan kilpajuoksussa epäilen voimiani. Ruuan puute ja
meren myrskyt ovat minua liiaksi heikontaneet."
Odysseun vaiettua vallitsi hetken ajan täydellinen hiljaisuus. Sen
katkaisi Alkinoos:
"Oikein, vieras! Tästä lähin ei sinua kenkään uskalla ivata eikä
pilkata. Mutta me emme ole nyrkkeilijä- emmekä painijakansaa.
Kilpajuoksussa ja soudussa on meidän taitomme. Mutta nyt tahdomme
näyttää mihin pystymme, jotta kerran kotonasi, puolisosi ja lastesi
parissa istuessasi, voit niistä heille kertoella. Olemme elämänhaluista
kansaa, rakastamme juhlia, soittoa ja tanssia. Paraat tanssijamme
käykööt taitoaan näyttämään!"
Yhdeksän kilpailujen järjestäjää riensi heti esiin, tasoitti kentän ja
valmisti siihen tilaa. Samassa tuotiin Demodokoon harppu ja sokea
soittaja talutettiin joukon keskelle. Heti kokoontui ympärille joukko
nuorukaisia, jotka alottivat tanssin, ja ihastuneena katseli Odysseus
heidän ihmeellistä notkeuttaan.
Nyt alkoi Demodokos uudelleen näppäillä harppuaan ja lauloi Afroditeen
ja Ares jumalan rakkaudesta:
Ares, sodan jumala, oli rakastunut ihanaan kauneuden ja rakkauden
jumalattareen Afroditeen, joka oli ruman ja ontuvan takomataiteen
valtiaan Hefaiston puoliso. Isännän poistuttua kotoaan riensi Ares
rakastettuaan tapaamaan. Auringon jumala Helios oli kuitenkin huomannut
Afroditen uskottomuuden ja ilmoitti siitä Hefaistolle. Tämä raivostui
sen kuullessaan ja päätti kostaa rakastuneille. Pajassaan hän takoi
verkkoja, hienoja kuin hämähäkin seitti, mutta niin sitkeitä, ettei
niitä poikki saanut. Taidokkaasti hän kiinnitti niitä huoneeseensa,
niin ettei niitä kenkään huomannut. Luvattuaan lähteä lempisaareensa
Lemnoon jätti hän kotinsa. Huomattuaan hänen lähtönsä riensi Ares
jälleen jumalattaren luo, mutta silloin kietoutuivat verkot niin
lujasti heidän ympärilleen, etteivät he voineet kättään liikuttaa.
Kuultuaan Heliolta Areen vierailusta, riensi Hefaistos kotiin ja huusi
raivoissaan, niin että kaikki jumalat sen kuulivat:
"Zeus ja te muut kuolemattomat, tulkaa katsomaan Zeun tyttären
uskottomuutta. Hän hylkää minut, koska olen raajarikkona syntynyt, ja
lahjoittaa rakkautensa kauniille Areelle. Nyt en heitä vapauta,
ennenkuin saan takaisin kaikki ne kauniit lahjat, mitkä annoin Zeulle
hänen kaunista, mutta kevytmielistä tytärtään kosiessani."
Jumalat saapuivatkin Hefaiston äänen kuullessaan ja puhkesivat
raikkaaseen nauruun nähdessään Hefaiston näppäryyden.
"Vääryys ei kauan menesty", arvelivat he, "ja näkyypä hidas Hefaistos
voittavan Areen, jumalista ketterimmän."
Suuttunut Hefaistos avasi vihdoin kahleet, kun Poseidon vakuuttamalla
vakuutti Areen suorittavan runsaat lunnaat. Nopeasti riensivät
kahleista päässeet pois. Afrodite kiirehti hänelle pyhitettyyn Pafon
lehtoon Kyproon, jossa kariitit, viehätyksen valtiattaret, voitelivat
hänet hienoilla öljyillä ja pukivat ihastuttavaan pukuun. Ares riensi
Trakiaan.
Laulajan vaiettua kehoitti Alkinoos poikiaan Haliosta ja Laodamasta
tanssimaan kahden, mainiten heitä saaren paraiksi tanssijoiksi.
Nuorukaiset ryhtyivät ensin ihmeelliseen palloleikkiin. Toinen heitti
pallon taidokkain liikkein ilmaan, toinen sieppasi sen notkeasti
hypäten. Toiset nuorukaiset seisoivat ympärillä lyöden käsillään
tahtia. Tanssien tauottua kääntyi Odysseus isäntänsä puoleen:
"Liikoja et kehunut, kuningas, mainitessasi poikiasi parhaiksi
tanssijoiksi. Hämmästyneenä olen katsellut heidän taitoaan."
Iloisena vieraansa huomaavaisista sanoista virkkoi Alkinoos:
"Miehet, fajakien ruhtinaat, kuulkaa ehdotustani. Meitä on yhteensä
kolmetoista. Tuokoon kukin vieraallemme puhtaan manttelin, liivit ja
kultatalentin. Euryalos, joka häntä sanoin loukkasi, korjatkoon sen
sekä puhein että lahjoin."
Kaikki suostuivat ehdotukseen ja lähettivät airuensa kotiin hakemaan
lahjoja, mutta Euryalos, tunnustaen Alkinoon oikein sanoneen, kääntyi
Odysseun puoleen ja ojentaen hänelle kallisarvoisen kuparimiekan, josta
osa oli hopeaa ja norsunluuta, sanoi:
"Terve sinulle, arvoisa vieras! Jos sinua sanoillani loukkasin, suo se
anteeksi ja tuuli ne kauas vieköön! Jumalat suokoot sinulle onnea
kotimatkallasi!"
Odysseus vastasi:
"Terve sinulle, rakas ystävä! Suokoot jumalat sinullekin onnea!
Toivottavasti et tule lahjoittamaasi miekkaa kaipaamaan."
Sanoi ja sitoi arvokkaan miekan vyölleen. Samalla alkoivat saapua
lahjojen tuojat. Alkinoon pojat ottivat arvokkaat tavarat vastaan ja
laskivat ne kunnioittaen äitinsä, Areten, viereen, jolle Alkinoos
lausui:
"Puolisoni, toimita tänne tilava arkku, johon vieraamme lahjat voimme
laskea. Toimita myös kylpy valmiiksi, jotta vieraamme valmistuisi
iloitsemaan lahjoista ja kuulemaan laulajan lauluja. Annan hälle vielä
muistoksi kultamaljan, josta juodessaan hän aina antajaa muistaa."
Arete teki kuten kuningas pyysi ja, järjestettyään lahjat arkkuun,
kehoitti hän Odysseuta sulkemaan sen niin, ettei matkan varrella kukaan
pääse sitä aukomaan. Odysseus oli oppinut Kirkeltä erikoisen hihnojen
solmiamiskeinon, jolla hän nyt sulki lujasti arkkunsa.
Virkistävästä kylvystä noustuaan hän kohtasi ovella kuninkaan tyttären
Nausikaan, joka ihaillen virkkoi:
"Terve sinulle, vieras! Kun kerran kotimaahasi saavut, älä siellä
pelastajaasi unohda!"
"Oi, Nausikaa, Alkinoon jalo tytär, Zeus suokoon minun kotiini kerran
päästä! Ei ole päivää kuluva, jolloin en muistaisi sinua. Rukouksin
puoleesi käännyn kuin jumalattaren puoleen."
Sisään vieraitten pariin astui nyt kookas Odysseus. Aterialle
käydessään leikkasi hän palan paististaan, käskien palvelijan viedä sen
Demodokolle, sillä, kuten hän sanoi:
"Laulaja ansaitsee kunnioituksemme. Runon jumalatar on suonut hälle
suuren lahjan."
Palvelija kantoi Odysseun antimen sokealle, joka iloitsi vieraan
ystävällisyydestä.
Syötyään kääntyi Odysseus uudelleen laulajan puoleen:
"Jumalaisen lahjan olet saanut, vaan sitä enemmän taidostasi maailmalle
kertoisin, jos vielä laulaisit Odysseun keksimästä puuhevosesta, jolla
kreikkalaiset Troian valloittivat. Olet niin paljon muuten heidän
töistään laulanut, kuin jos olisit itse siellä ollut tai kuullut siitä
joltain läsnäolleelta."
Niin hän virkkoi ja laulaja, jumalan innostamana, alkoi laulaa, miten
kreikkalaiset, sytytettyään leirinsä tuleen, astuivat laivaan ja
läksivät kotia kohti. Parhaat uroot olivat kuitenkin kätkeytyneet
suuren puuhevosen sisään. Pahaa aavistamatta kuljettivat troialaiset
hevosen kaupunkiinsa. Toiset kyllä ehdottivat sen särkemistä, toiset
taas halusivat syöstä sen kaupungin muureilta alas, mutta suurin osa
tahtoi säilyttää sen muistomerkkinä. Siten toteutui kohtalon säädös. --
Vielä lauloi Demodokos Troian hävityksestä, miten uroot yöllä tulivat
hevosesta ulos, levittivät ympärilleen tulta ja kuolemaa, ja miten
Odysseus, voimakkaana kuin itse Ares, ja jumalainen Menelaos riensivät
Deifobon taloon, jossa lopullisesti, Atenen avulla, voiton saavuttivat.
Laulua kuullessaan ratkesi Odysseus hillittömään itkuun. Hän itki kuin
itkee vaimo sodassa kaatuneen puolisonsa ruumiin ääressä. Silloin käski
Alkinoos laulajan lakata, sillä:
"Vieraan iloksi juhlia juodaan, mutta koskeivät laulut kaikkia
ilahuttaneet, lienee parasta lopettaa."
Ja Odysseun puoleen kääntyen hän virkkoi:
"Vieras, yhtä sinulta pyydän. Ällös enää meiltä nimeäsi salaa, sitä,
minkä isäsi ja äitisi sinulle kerran antoivat. Nimetöntä ei toki
maailmassa ole, ei kaikkien halvimpienkaan joukossa. Ja kerro, mikä
maasi ja kansasi on, tietääksemme minne sinut lähetämme, sillä laivamme
kulkevat peränpitäjättä ja luotsitta. Ne tietävät miesten mietteet,
tuntevat kaikki maat ja kansat, eivätkä sumutkaan voi niitä eksyttää.
Tosin kertoo ennustus Poseidonin uhanneen, vihastuneena siitä, että me
kaikki haaksirikkoiset koteihinsa johdamme, tuhota tällaiselta matkalta
palaavan laivamme ja kohottaa vuoret kaupunkimme ympärille.
Toteutuneeko ennustus, ei kenkään tiedä. Kerro myös, missä olet
harhaillut, minkä kansojen pariin joutunut ja miksi itket, kun
akaialaisista lauletaan ja Troian nimeä mainitaan? Kenties siellä
kaatui joku rakas omainen, ehkäpä veljen veroinen ystävä?"