Odysseun siten rukoillessa saapui Nausikaa kuninkaan palatsille. Hänen
uljaat veljensä riensivät häntä vastaan ja veivät muulit talliin sekä
kantoivat puhtaat vaatteet sisään. Vanha hoitajatar Eurymedusa valmisti
kuninkaan tyttärelle tulen takkaan ja asetti aterian pöydälle.
Rukoiltuaan läksi Odysseus astumaan kohti kaupunkia. Atene verhosi
hänet pilveen, jotteivät fajakit häntä huomaisi, ja kun hän saapui
kaupungin portille, läheni Atene häntä nuoren tytön muodossa.
"Lapseni, voitko minulle tien kuninkaan kartanoon neuvoa, olen täällä
vieras, enkä paikkoja tunne?" kysyi Odysseus.
Mielellään lupasi tyttönen opastaa muukalaista, jolle hän lausui:
"Kulkiessasi on sinun oltava aivan vaiti, sillä fajakit eivät ole
ystävällisiä vieraille. Tämä kansa on merenkulkija-kansaa, merenjumala
on antanut heille siihen erikoiset lahjat ja heidän laivansa kiitävät
nopeasti kuin tuuli tai kuni ajatus."
Matkalla oli Odysseulla aikaa ihailla fajakien satamia ja laivoja sekä
kokouspaikkoja ja oivallisia muureja. Saavuttuaan perille virkkoi opas:
"Tässä on se, mitä etsit. Kuningas viettää siellä par'aikaa suuria
juhlia, ja sinne ovat kokoontuneet maan mahtavimmat. Mutta astu sinä
reippaasti ja ujostelematta sisään. Rohkea mies onnistuu aina paremmin,
vaikka hän olisikin muukalainen. Kaikkein ensin on sinun astuttava
tervehtimään kuningatar Aretea. Hän on Alkinoon, puolisonsa, läheinen
sukulainen. Poseidon, mahtava maanjäristäjä, rakastui gigantien
kuninkaan Eurymedonin tyttäreen Periboiaan, maailman kauneimpaan
naiseen. Heidän poikansa Nausitoos hallitsi fajakeja. Hänellä oli kaksi
poikaa, Alkinoos ja Rexenor, mutta Apollon hopeakaarinen jousi surmasi
vastanaineen Rexenorin. Tältä jäi yksi ainoa lapsi, tytär, Arete, jonka
Alkinoos valitsi puolisokseen; eikä maailmassa löydy ainoatakaan
naista, jota hänen miehensä pitäisi suuremmassa arvossa, kuin Alkinoos
Aretea. Samoin kunnioittavat häntä hänen lapsensa ja koko kansa. Jos
hän missä liikkuu, kohdellaan häntä kuin jumalatarta konsaan. Hän onkin
harvinaisen lahjakas nainen ja usein jättävät miehet riitansa hänen
ratkaistavakseen. Jos hänen suosionsa saavutat, on menestyksesi varma."
Sen sanottuaan poistui Atene, läksi Maratoniin ja sieltä Atenaan.
Odysseus läksi astumaan kohti Alkinoon palatsia, mutta täällä hän
pysähtyi hämmästyneenä nähdessään sen loiston ja komeuden. Seinät
olivat lattiasta kattoon kuparista, patsaat siniteräksestä. Ovien
kamanat olivat kultaa ja pihtipielet hopeaa, kynnykset kuparia.
Hopeasta olivat ovien kukkakoristeet ja kullasta raskaat rengasrivat.
Kahden puolen ovia oli itse Hefaiston takomat kulta- ja hopeakoirat,
jotka eivät milloinkaan väsyneet vartiatoimessaan. Mukavia istuimia oli
seinävierillä ja niitä verhosivat arvokkaat, naisten kutomat matot.
Näillä istuivat kansan ruhtinaat juhlien aikana. Salissa oli kultaisia
poikain kuvia, kaikilla käsissä palavat soihdut, jotka pimeän tullen
juhlivia valaisivat. Viisikymmentä naista oli aina työssä viljaa
jauhamassa, toiset viisikymmentä istuivat kuin poppelin lehdet
oksallaan vier'vierekkäin kankaita kutomassa tai rihmaa kehräämässä.
Palatsin ympärillä oli mitä ihanin puutarha, jossa oli hedelmiä ympäri
vuoden, kesin talvin. Sen vieressä levisi suuri viinitarha ja
ylt'ympärillä aukenivat iäti kukkivat niityt.
Ihailtuaan kaikkea tätä ihmeellistä loistoa ja rikkautta astui Odysseus
sisään. Salissa valmistivat vieraat viimeistä uhria, joka tavallisesti
kuului Hermeelle. Kukaan heistä ei huomannut sisään astuvaa vierasta,
yhä verhosi Atenen näkymättömäksi tekevä utuvaippa hänet. Vasta
polvistuttuaan Areten eteen haihtui verho ja salissa kaikki katsoivat
hämmästyneinä polvistuvaa vierasta. Mutta Odysseus lausui:
"Arete, Rexenorin ihailtu tytär, sekä sinun että puolisosi ja myös
kaikkien vieraittenne edessä polvistuu onneton mies apua ja turvaa
anoen. Suokoot jumalat teille kaikille runsaasti onnea ja teidän
lapsenne eläkööt rikkaina ja kunnioitettuina. Kuulkaa, minua poloista
auttakaa ja kotimaalleni ohjatkaa!"
Sen sanottuaan nousi Odysseus ja istuutui lieden tuhkaan vastausta
odottaen. Kotvan aikaa istuivat kaikki hiljaa, kunnes vanhin joukosta,
viisas ja jalosydäminen Ekheneos puhkesi puhumaan:
"Alkinoos, ei ole sopivaa antaa vieraan tuolla istua. Me tässä kaikki
odotamme, että kohtelisit häntä ystävällisesti, tarjoaisit
hopeakoristeisen tuolin ja käskisit vierasta ruualla itseään
virkistämään."
Heti täyttikin Alkinoos vanhuksen toivomuksen ja johdatti Odysseun
istumaan viereensä lempipoikansa, miehekkään Laodamaan paikalle ja
kehoitti tuomaan uhriviinejä, sillä nyt oli uhrit suoritettava Zeulle,
vieraitten suojelijalle. Sen päätyttyä virkkoi hän vieraille:
"Kuulkaa, te fajakien ruhtinaat, mitä ajattelen! Lopetamme nyt juhlamme
täksi illaksi, mutta huomenna saapukaa jälleen. Silloin pidämme suuret
juhlat ja neuvottelemme, miten saamme vieraamme onnellisesti kotiinsa.
Sinne kun on saapunut, olkoot Osattaret, elonlangan kehrääjät, hänen
kohtalonsa määrääjinä, me emme silloin enää hänen elämäänsä puutu.
Kenties hän on joku jumalista, joka on luoksemme vierailulle saapunut.
Ovathan jumalat ennenkin luonamme vierailleet, koska olemme kuten
kyklopit ja gigantit sukua jumalille."
Odysseus vastasi siihen:
"Karkoittakaa moiset aatokset mielestänne! Kuolevaisten ihmislasten
joukkoon kuulun ja aniharva heistä on niin paljon tuskia kärsinyt kuin
minä. Mutta huolimatta monista kärsimyksistä pyydän sinulta ravintoa ja
sitten anon teitä johtamaan minut kotimaalleni."
Vieraat läksivät kukin kotiinsa, Odysseus jäi saliin istumaan Alkinoon
ja Areten pariin. Valkohipiäinen Arete oli huomannut Odysseun puvun
tutuksi ja ihmetellen hän kysyi, mistä Odysseus oli hänen valmistamansa
vaatteet saanut. Silloin Odysseus kertoi, miten hän haaksirikkoisena
oli Ogygiaan Kalypson vieraaksi joutunut ja miten hän vihdoin,
seitsemän pitkää vuotta siellä ikävöityään, oli monien tuskien jälkeen
joutunut vieraan virran rannalle ja siellä kohdannut jalon Nausikaan.
"Muukalainen, väärin teki tyttäreni sinut tielle jättäessään, miksei
hän tuonut sinua kotiin asti?" puhui Alkinoos.
"Ällös tytärtäsi soimaa, kuningas, hänessä ei syytä ole. En sallinut
hänen neitojensakaan perille asti minua opastaa, arvelin sinun
saattavan siitä pahastua", virkkoi Odysseus.
"Niin pikavihainen en ole, ystäväni. Mutta jospa Zeus ja muut suuret
jumalat sallisivat sinun jäädä tänne, tyttäreni sinulle puolisoksi
antaisin ja rikkauksia niin paljon kuin tarvitsisit. Vasten tahtoasi en
sinua kuitenkaan pidättää tahdo, vaan huomenna lähetän sinut kotiisi.
Huoletta saat nukkua laivassamme koko matkan, perille sinut mieheni
saattavat, vaikkakin kotisi olisi kaukana kuin Euboea, jonka sanotaan
olevan kaukaisimman maan. Sielläkin ovat mieheni olleet Radamantoa
sinne saattaessaan. Mennen tullen heiltä kului vain yksi päivä, se jo
osoittanee sinulle sekä laivojeni että miesteni kykeneväisyyden."
Riemu valtasi Odysseun kuninkaan lupauksen kuultuaan ja rukoukseen
taipui hänen sydämensä:
"Suuri Zeus, salli Alkinoon lupauksen täyttyä ja suo hänelle palkaksi
runsaasti kunniaa!"
Arete kääntyi neitojensa puoleen kehoittaen heitä valmistamaan
vieraalle purppurapeitteisen vuoteen. Neidot läksivät heti soihdut
käsissä täyttämään kuningattarensa käskyä ja palasivat hetken kuluttua
takaisin, kehoittaen:
"Nouse, vieras, vuoteesi odottaa sinua!"
Mielellään läksikin uupunut Odysseus levolle ja Alkinoos poistui Areten
kera palatsin sisäsuojiin.