Uupuneena lepäsi kovia kokenut, jalo Odysseus piilopaikassaan. Sillä
aikaa läksi Atene fajakien kaupunkiin.
Fajakit olivat ennen asuneet laajalla Hyperian tasangolla kyklopien
ilkeän kansan naapureina. Mutta tämä naapuruus alkoi käydä liian
raskaaksi, sillä kyklopit tekivät tuon tuostakin heidän maahansa
ryöstöretkiä. Nausitoos-sankari johti silloin kansansa sieltä pois
etäiselle Skherian saarelle. Tänne hän rakensi kaupungin, pystytti sen
ympärille muurin ja kohotti temppelin jumalille. Nyt oli kuolo hänet jo
saavuttanut ja vienyt Hadeeseen, ja kuninkaana hallitsi nykyään viisas
Alkinoos. Hänen palatsiaan läheni nyt kirkaskatseinen Atene, miettien,
miten hän saisi toimitetuksi Odysseun kotia. Jumalatar astui kuninkaan
tyttären Nausikaan upeaan huoneeseen.
Varreltaan ja muodoltaan oli Nausikaa kuolemattomain jumalain
kaltainen, ja ihania olivat ne hovineidotkin, jotka lepäsivät Nausikaan
oven edessä.
Perille tultuaan pysähtyi Atene Nausikaan läheisimmän ystävän sekä
ikä- ja kasvintoverin, Dymaan tyttären, hahmoisena ja lausui:
"Jopa olet huolimaton, Nausikaa! Kaikki komeat vaatteesi ovat
pesemättä, kohta häitäsi vietetään, ja silloin sinun tulee jaella niitä
hääjoukolle. Se tekee sinut kuuluisaksi. Siksipä lienee viisainta heti
aamulla pyytää isältäsi muulit ja vaunut. Minä lähden kanssasi sinua
auttamaan. Ajamme meren rantaan pesemään, sinne on liian pitkä matka
jalan astua."
Tämän neuvon annettuaan läksi Atene Olympolle, jumalien ihanaan
asuntoon, jossa ei konsaan myrsky raivoa eivätkä sateet lankea ja jota
ei myöskään lumi milloinkaan peitä, vaan jossa ilma on aina sumuton ja
kaikkea valaisee hohtava kirkkaus. Siellä viettävät jumalat autuasta
elämätään.
Aamun koittaessa riensi ihana, viittapukuinen Nausikaa palatsin salien
läpi vanhempainsa luo ihmetellen untaan. Hän tapasikin sekä isänsä että
äitinsä. Äiti istui neitojensa keskellä lieden ääressä purppurarihmaa
kehräämässä, isä oli ovella lähdössä ruhtinaitten käräjiin, jonne
uljaat fajakit olivat häntä pyytäneet. Rakkaan isänsä luo astui neito
virkkaen:
"Isä, anna minulle vaunut, tilavat ja korkeapyöräiset, lähteäkseni
virralle vaatteitten pesuun. Sinun täytyy ylhäisten kokouksissa kantaa
puhtaita vaippoja, ja entäs viisi veljeäni, joista kolme on vielä
kukoistavaa nuorukaista, hekin tarvitsevat leikeissä vastapestyjä
vaatteita."
Iloisista häistä ei neito mitään maininnut, mutta isä ymmärsi hänet ja
sanoi:
"Sekä muulit että vaunut saat, lapseni, mene, mene!"
Palvelijat valjastivat muulit, neidot kantoivat vaunuihin komeita
vaatteita ja äiti varusti nahkasäkkeihin eväitä sekä tuoksuavaa öljyä
kylpyä varten. Nausikaa nousi vaunuihin, tarttui ohjaksiin ja pois
kiitivät muulit vieden muassaan kuninkaan ihanan tyttären neitosineen.
Virralle saavuttuaan he riisuivat muulit valjaista ja veivät ne
rannalle syömään hunajatuoksuista heinää. Vaatteet he kantoivat virran
rantakuoppiin, kilvan he niitä jaloin polkivat, tarkoin pesivät ja
levittivät ne sitten rantakiville kuivamaan. Vielä uituaan ja
voideltuaan ruumiinsa tuoksuavilla öljyillä istahtivat he kuohuvan
kosken partaalle aterioimaan ja odottamaan vaatteitten kuivumista.
Aikansa kuluksi he leikkivät rantaniityllä, tanssivat ja heittelivät
palloa. Ihana, valkoranteinen Nausikaa itse oli leikin johtajana ja hän
muistutti siinä karkeloidessaan Artemis-jumalatarta, joka vuorilla
liikkuen riemuiten ajaa nopeita hirviä takaa. Silloin toiset Zeun
tyttäret seuraavat häntä leikkien ja Leto, ihanan jumalattaren äiti,
tuntee povensa ylpeydestä kohoavan nähdessään tyttärensä olevan melkein
päätään pitemmän muita neitoja ja voittavan heidät kauneudessa.
Pyykki oli jo kuivunut, muulit valjastettu ja neitoset kantaneet
vaatteet vaunuihin, kun Atene antoi Nausikaan pallon vieriä kuohuvaan
virtaan. Neitoset huudahtivat ja Odysseus heräsi siihen. Hämmästyneenä
hän hypähti istumaan ja mietti mielessään:
"Missähän lienen, minkähän kansan pariin olen nyt ajautunut? Lienevätkö
villejä väkivallan tekijöitä, vai rehellisiä, vieraanvaraisia ihmisiäkö
ovat? Olin äsken kuulevinani naisten ääniä tai kenties täällä vuorten
huipuilla ja lähteen silmissä nymfit asustavat. Tai ehkäpä täällä
sentään onkin oikeitten ihmisten koteja. Olkoon miten tahansa, lähden
ottamaan asiasta selvää."
Voimakkain käsin hän taittoi lehtevän oksan verhokseen ja läksi
astumaan kuten nälkäinen leijona, jonka raesade ja myrsky on verille
piessyt, mutta jonka silmät yhä säihkyvät voimaa. Hirveän näköinen oli
Odysseus neitoja lähestyessään. Vesi oli hänen ihonsa veriseksi
sierettänyt ja merisuola peitti koko ruumiin. Neidot pakenivat
peljästyneinä joka taholle, vain Nausikaa, Alkinoon tytär, jäi Atenen
rohkaisemana paikoilleen muukalaista odottamaan. Odysseus epäili mitä
tehdä. Lähenisikö hän neittä syleillen hänen polviaan vai pysähtyisikö
loitos ja kauniin sanoin pyytäisi vaatteita ja kysyisi tietä
kaupunkiin. Kotvan mietittyään päätti hän jäädä kauemma ja koettaa
valituin sanoin liikuttaa neidon mieltä.
"Valtiatar, käännyn rukoillen puoleesi, lienet sitten jumalatar tai
kuolevainen ihmislapsi", hän alkoi. "Jos taivaitten asukas lienet, olet
silloin Artemiin, Zeun mahtavan tyttären kaltainen ihanuudessa, jos
kuolevaisiin kuulut, ovat isäsi ja veljesi onnellisia, sillä
sinunlaisesi neidon omistamisesta kannattaa ylpeillä. Ja monin verroin
onnellisempi on se nuorukainen, joka sinua kerran omakseen saa sanoa.
Ihmisten joukossa en sinun vertaistasi ole konsaan nähnyt. Jumalatar,
jalkaisi juureen polvistuisin, mutta en uskalla sinua lähestyä. Kova
kohtalo on minua vainonnut. Kaksikymmentä vuorokautta olen meriä
ajelehtinut ja nyt joku jumala minut tänne johti. En edes tiedä, missä
maassa, minkä kansan parissa olen. Katso, paljon olen kärsinyt, sinä
olet ensimäinen elävä ihminen jonka täällä tapaan, ole minulle
armollinen. Jos mukanasi on täällä joku vaatekappale, lainaa se
verhokseni ja palkaksi suokoot jumalat sinulle mitä mielesi halaa,
suokoon puolison ja kodin, jossa onni ja sopu vallitsee, sillä mikään
ei ole ihanampaa kuin miehen ja vaimon keskinäinen, horjumaton
rakkaus."
Nausikaa vastasi hälle:
"Zeus onnenlahjat ihmisille jakaa, kelle onnea, kelle onnettomuutta,
sekaisin hyville ja pahoille. Sinullekin hän osasi antoi ja sinun on se
kärsivällisesti kannettava. Mutta koska näyt olevan kunnon ihminen,
opastan sinut kaupunkiimme, eikä ole sinulta vaatteita enemmän kuin
muutakaan huolenpitoa puuttuva. Olet joutunut fajakien maahan ja isäni
on mahtava Alkinoos, fajakien kuningas ja heidän suuruutensa luoja." Ja
kääntyen neitojensa puoleen hän huusi:
"Pysähtykää toki, miksi pakenette miehen nähtyänne! Luuletteko häntä
viholliseksi? Ei toki. Kansamme on jumalain suojelema eikä kenkään
rohkene meitä vastaan nousta. Asummehan sitäpaitsi maan äärellä kaukana
muista, emmekä heidän kanssaan tekemisiin joudu. Tämä raukka on
harhaillut merellä, hän tarvitsee apuamme, sillä sekä kerjäläiset että
vieraat ovat Zeun lähettämiä ja otettavat hänen lahjoinaan vastaan.
Johtakaa hänet joen rannalle tuulilta suojattuun paikkaan ja kun hän
siellä on uinut, suokaa hälle ruokaa ja juomaa."
Neidot rohkaisivat mielensä ja tekivät kuten Alkinoon jalo tytär käski.
Odysseun pestyä ruumistaan peittäneen paksun suolakerroksen ja hänen
pukeuduttuaan saamiinsa vaippoihin valoi Atene häneen sellaisen
jumalaisen ylevyyden ja kauneuden, että Nausikaa hämmästyneenä virkkoi:
"Neidot, katsokaa vierastamme! Hän on varmasti jumalain lähettämä.
Äsken niin ruma ja peloittava, nyt Olympon jumalain vertainen. Jospa
kerran saisin puolisokseni kutsua miestä, joka on yhtä jumalainen kuin
tämä! -- Mutta, neidot, tuokaa hänelle nyt ravintoa."
Neidot tottelivat ja hyvällä ruokahalulla Odysseus soikin, eihän hän
ollut moneen vuorokauteen saanut einettäkään.
Saatuaan vaununsa lähtökuntoon nousi Nausikaa niihin, tarttui ohjaksiin
ja virkkoi Odysseulle:
"Nyt, muukalainen, lähdemme kaupunkiin, mutta ennen sitä neuvon, miten
sinun on tehtävä. Niin kauan kuin ajamme maaseutua pelloillaan
työskentelevien ohitse, on sinun pysyttävä vaunujen jäljessä neitojen
seurassa, mutta kun kaupunkia lähenemme, on sinun jäätävä läheiseen,
Atenelle pyhitettyyn lehtoon, sillä en salli ilkeitten ihmisten
levittävän huhuja siitä, ken olet ja mistä sinut muka hain, sillä
varmasti moni kuiskaileisi sinun olevan tuleva puolisoni. Vasta sitten
kuin arvelet meidän ennättäneen kaupunkiin, riennä sinä isäni taloon,
jonka tunnet siitä, että se on kaikkein komein. Astu reippaasti suoraan
saliin, jossa isäni istuu nojatuolissaan ja äiti lieden ääressä kehrää
hienoa purppurarihmaa. Riennä kaikkien ohitse äitini luo, hänen eteensä
polvistu. Jos äitini on sinulle suosiollinen, silloin koittaa varmasti
pian kotiinpääsöpäiväsi."
Sen sanottuaan hän löi muuleja, jotka lähtivät kiitämään eteenpäin.
Ajoittain hän taas hiljensi vauhtia, niin että Odysseus ja neidot
saattoivat helposti häntä seurata.
Aurinko painui jo länttä kohti, kun he saapuivat pyhään lehtoon. Tänne
jäi Odysseus rukoillen Atenea:
"Mahtavan Zeun tytär, kuule nyt rukoukseni! Silloin et sitä kuullut,
kun Poseidon minut haaksirikkoon saattoi. Nyt auta ja suo fajakien
ottaa minut ystävällisesti vastaan."
Näin hän rukoili. Atene kuuli hänen rukouksensa, vaikkei hän Odysseulle
näyttäytynytkään. Hänen täytyi olla huomaavainen myös sedälleen
Poseidonille, joka Odysseuta yhä vihasi.