Pitkän lokakuisen yön he istuivat edelleen menemättä levolle. Crispinin
vikkelät aivot — pääsyään surunpuuskauksensa ohi — olivat heti
päättäneet tavan, jolla hän aikoi lupaamansa tehtävän suorittaa.
Yksi vaikeus hänellä oli edessään, ja ennen kuin hän oli maininnut
sen Hoganille, se näytti ylipääsemättömältä — hän tarvitsi laivan.
Tässä irlantilainen osasi auttaa häntä. Hän tiesi Greenwichissä
erään aluksen, jonka omistaja oli hänelle velkaa, ja sen piti sopia
tarkoitukseen. Mutta rahaa tarvittaisiin. Kun Crispin ilmoitti, että
hänellä oli noin kaksisataa karolusia käytettävänään, ilmoitti Hogan
kättään heilauttaen, että asia oli selvä. Vähemmällä kuin puolella
hän saisi laivan vuokratuksi. Kun asia oli päätetty, ilmoitti Crispin
Hoganille suunnitelmansa. Hogan nauroi sen yksinkertaisuutta, mutta
kirosi sitä uhkapeliä, johon Crispin antautui niin arvottoman miehen
vuoksi.
»Jos tyttö rakastaa häntä, niin on asia miltei jo selvä.»
»Tyttö ei rakasta häntä. Sitä ainakin pelkään.»
Hogan ei hämmästynyt.
»Siinä tapauksessa on asia vaikea, miltei mahdoton suorittaa», ja
irlantilainen tuli vakavaksi.
Mutta Crispin nauroi epämiellyttävästi, vuodet ja onnettomuudet olivat
tehneet hänestä kyynikon.
»Mitäpä naisen rakkaudesta?» sanoi hän pilkallisesti. »Päähänpisto,
oikku, jonka voi johtaa, jättää ja pakottaa, aina tilaisuuden mukaan.
Tilaisuus on rakkauden isä, Hogan, ja kun sattuu, voi tyttö rakastaa
ketä tahansa. Cynthia on rakastava minun poikaani.»
»Mutta jos hän osoittautuu kapinoivaksi? Niitä oli sellaisiakin naisia.»
»Mitä sitten? Enkö minä ole väkevämpi? Sellaisessa tapaillessa jää
minun osakseni pakottaa hänet siihen. Kun tapaan hänet, vien hänet
mukanani. Se on kuitenkin oleva pieni kosto Ashburneille.» Hänen
otsansa synkistyi. »Mutta ei sellainen, jota uneksin, jonka olisin
suorittanut, ellei Josef olisi minua pettänyt. Koston unohtaminen
nyt — niin monen vuoden odotuksen perästä — on toinen uhraus, jonka
teen Jocelynin tähden. Jotta voisin auttaa häntä, täytyy minun olla
varovainen. Potkikoon ja raivotkoon Cynthia miten paljon tahansa, mutta
myöten tai vastoin tahtoaan tuon hänet mukanani. Kun hän kerran on
Ranskassa, yksin ja ystävittä, en epäile ensinkään, ettei hän huomaisi
edullisemmaksi rakastaa Jocelynia — ainakin mennä naimisiin hänen
kanssaan — ja siten olen enemmänkin kuin korjannut sen vääryyden, jonka
olen pojalle tehnyt.»
Irlantilaisen leveät kasvot olivat sangen vakavat. Hänen huolettomat,
iloiset silmänsä tulivat miltei surullisiksi katsoessaan Crispiniä,
ja tämä harmaatukkainen, syntinen palkkasoturi, joka ei koskaan ollut
tiennyt mitään omastatunnosta, puhui hiljaa.
»Se ei ole vallan sievä asia, jota sinä suunnittelet, Cris.»
Vasten tahtoaan Crispin vavahti ja vältti Hoganin katsetta. Tuokiossa
hän näki asian oikeassa valossa ja horjui päätöksessään. Sitten hän
naurahti ja sanoi:
»Peijakas, sinä olet hellämielinen, Harry!»
Sitten hän lisäsi vakavammin: »Kyseessä on poikani, ja se on ainoa tie
hänen sydämeensä.»
Hogan ojensi kätensä pöydän yli ja laski sen Crispinin käsivarrelle.
»Onko hän sen tahran arvoinen, joka siitä koituu sinun kunniallesi,
Crispin?»
Syntyi äänettömyys.
»Eikö ole hieman myöhäistä, Hogan, sinulle ja minulle lörpötellä
kunniasta?» kysyi Crispin katkerasti yhä katsoen toisaalle. »Jumala
tietää, että minun kunniani muistuttaa yhtä paljon tosi kunniaa kuin
kerjäläisen rääsyt kärpännahkaista kauhtanaa. Mitä merkitsee tahra
tai repeämä lisää sellaisessa, joka on niin tahrainen, ettei siinä
alkuperäistä enää tunne ensinkään?»
»Kysyin sinulta», intti irlantilainen, »tokko sinun poikasi ansaitsee
sellaista uhrausta, joka sisältyy suunnittelemaasi tekoon.»
Crispin vapautti kätensä toisen otteesta ja nousi äkkiä. Hän meni
ikkunan luo ja veti uutimen syrjään.
»Päivä nousee», sanoi hän lyhyesti. Sitten hän kääntyi ja katsoi
huoneen poikki Hoganiin. »Olen antanut sanani Jocelynille», hän sanoi.
»Keino, jonka olen valinnut, on ainoa mahdollinen, ja minä aion koettaa
sitä. Mutta jos sinun omatuntosi puhuu sinua vastaan, Hogan, niin en
vaadi lupaamaasi avustusta, vaan toimin yksin. Niin olen tehnyt koko
ikäni.»
Hogan kohautti mahtavia hartioitaan ja tavoitti viinipulloa.
»Jos kerran olet päätöksesi tehnyt, niin asia on selvä. Omatuntoni ei
ole minua vaivaava siitä avusta, jonka olen luvannut, ja siitä, mitä
lisäksi voin tehdä hyväksesi, voit olla huoletta. Juon yrityksesi
onnistumisen maljan.»
Sitten he keskustelivat aluksesta, jota Crispin tarvitsi, ja sopivat
keskenään, että Hogan lähettäisi sanan kipparille kutsuen hänet
Harwichiin, jotta hän siellä odottaisi ja asettuisi sir Crispin
Galliardin käytettäväksi. Hogan arveli, että hän viidestäkymmenestä
punnasta sitoutuisi viemään Crispinin Ranskaan. Lähetin piti lähteä
hetimmiten ja _Lady Janen_ tuli olla Harwichissa kaksi päivää myöhemmin.
Heidän päättäessään näistä alkoivat talon asukkaat nousta, ja majatalon
pihalta kuului jo askartelua ja valmisteluja uutta päivää varten.
Pian he lähtivät huoneesta, jossa he niin kauan olivat istuneet,
ja pihakaivon ääressä toimitti krouviritari yksinkertaisen
aamupukeutumisensa. Sitten he söivät vaatimattoman aamiaisen, johon
kuului pääasiassa silliä ja ruskeata olutta. Ennen kuin he olivat
sen päättäneet, tuli Kenneth kalpeana ja riutuneen näköisenä, mustat
renkaat silmien ympärillä, yleiseen saliin ja istuutui synkkänä
erilleen. Mutta kun Hogan sitten meni huolehtimaan lähetistä, nousi
Crispin ja meni nuorukaisen luo.
Kenneth katsoi häntä salaa keskeyttämättä syöntiään. Hänellä oli
ollut viheliäinen yö hänen miettiessään tulevaisuuttaan, joka näytti
synkältä, ja tuumiessaan — unohtaen ja jättäen huomioon ottamatta sen,
mitä oli tapahtunut — palatako kotinsa kainoon köyhyyteen Skotlantiin,
vaiko ottaa vastaan sen miehen tarjoama palvelus, joka oli ilmoittanut
olevansa ja jonka hän nyt uskoi olevankin hänen isänsä. Hän oli
miettinyt, mutta oli vielä kaukana päätöksestään — Ranska, vaiko
Skotlanti — kun Crispin nyt häntä tervehti jonkin verran jäykästi.
»Jocelyn», sanoi hän puhuen hitaasti ja miltei väsyneesti. »Tunnin
päästä lähden Marleigh'ta kohden täyttämään viimeöisen lupaukseni
sinulle. Kuinka siinä suoriudun, osaan tuskin sanoa, mutta sen täytyy
onnistua. Olen järjestänyt niin, että laiva odottaa minua, ja kolmen
tai korkeintaan neljän päivän kuluttua arvelen purjehtivani Ranskaan
morsiamesi mukanani.»
Hän pysähtyi vastausta odottaen, mutta sitä ei tullut. Poika istui yhä
ilmeettömänä, silmät pöytään luotuina, mutta mielessään vilkkaasti
seuraten sitä, mitä hänen isänsä hänelle kertoi.
Crispin jatkoi heti.
»Sinä et voi kieltäytyä tekemästä sitä, mitä minä nyt käsken, Jocelyn.
Minä aion korjata täysin mitoin sen vahingon, jonka olen sinulle
aiheuttanut, jos vain noudatat määräyksiäni. Sinun täytyy niin pian
kuin mahdollista lähteä täältä ja jatkaa matkaasi Lontooseen. Siellä
sinun täytyy hankkia laiva, joka vie sinut Ranskaan, ja sinä odotat
minua _Auberge du Solei'ssa_ Calais'ssa. Sovitaanko niin, Jocelyn?»
Syntyi lyhyt äänettömyys, ja Jocelyn teki päätöksensä, joskin synkin
ilmein.
»Minulla on varsin vähän valinnan varaa, sir», vastasi hän, »ja sen
vuoksi minun täytyy myöntyä. Jos teette sen, minkä olette luvannut,
niin myönnän, että olette korjannut pahat tekonne ja olen pyytävä
anteeksi teiltä eilisiltaista uskon puutettani. Odotan teitä
Calais'ssa.»
Crispin huokasi ja hetkeksi hänen kasvonpiirteensä kovenivat. Vastaus
ei ollut sellainen, jonka hän katsoi ansaitsevansa, ja tuittupäisen
miehen suussa olivat jo valmiina sanat, joilla hän aikoi vetäytyä
takaisin ja antaa pojan, jota hän nyt alkoi halveksia, kulkea omaa
tietään, joka varmasti oli vievä hänet perikatoon. Mutta sekunnin
ajatus riitti tukahuttamaan hänen halunsa.
»Minä en ole pettävä sinua», sanoi hän kylmästi. »Onko sinulla rahaa
matkaa varten?»
Poika punastui muistaessaan, kuinka vähän hänellä enää oli jäljellä
Josefin antamia rahoja. Crispin näki sen ja arvasi oikein sen
merkityksen. Hän veti taskustaan kukkaron, jota oli kantanut, ja laski
sen tyynesti pöydälle. »Siinä on viisikymmentä karolusia. Sen pitäisi
riittää matkaasi varten Ranskaan. Jää hyvästi tapaamiseemme asti
Calais'ssa.»
Ja antamatta tilaisuutta pojalle lausua vastenmielistä kiitosta, hän
lähti nopeasti huoneesta.
Tunnin kuluttua hän oli satulassa ja hänen hevosensa pää oli
käännettynä vielä kerran pohjoiseen.
Hän ratsasti Newportin läpi noin kolme tuntia myöhemmin, pysähtymättä.
_Korpin_ majatalon oven edessä seisoivat matkavaunut, joihin hän ei
edes vilkaissut.
Aivan hiuskarvan varassa riippuu toisinaan ihmisen koko tuleva elämä.
Yhtä paljon saattaa riippua katseestakin, sillä ellei Crispin sinä
aamuna olisi tarkannut edessään olevaa harmaata maantietä, vaan olisi
sattunut vilkaisemaan sivulleen ratsastaessaan _Korpin_ ohi Newportissa
ja nähnyt Ashburnien kilven ajopelien kyljessä, hän olisi varmasti
pysähtynyt. Ja jos hän olisi sen tehnyt, olisi hänen kohtalonsa
kulkenut aivan toisia latuja, kuin mihin hän sitä itse tietämättään
parhaillaan oli ohjaamassa.