XXIV.

Kaupungista syntyi yleinen hämmästys ja paljon kaikenlaisia juoruja,

kun häväistysjuttuja levittelevät sanomalehdet tiesivät kertoa, että

Frank Plummer oli haastettu oikeuteen mitä ikävimpien asiain takia.

-- Mitä tyhmyyksiä se on? -- huudahti isä. -- Enkö ole sanonut

sinulle, etten tahdo kuulla tuonlaisia hullutuksia.

-- Noo, ei kannata loruta, isä; sinä et totisesti ole ollut itsekään

niin viatoin, vastasi Frank nenäkkäästi.

Isä punastui.

-- Niin, saat selviytyä asiasta niin hyvin kuin voit, en tahdo olla

sen kanssa missään tekemisissä, mumisi hän. --

Oikeuden käyntiaika läheni. Linner valmistautui kuten suureen

juhlaan. Hän oli ilmoittanut kahvilan isännälle, ettei hän tahtonut

esiintyä soittajana ennen kun oikeudenkäynti oli ohi, mutta pyysi

siitä huolimatta saada asua entisessä huoneessaan. Isäntä, joka oli

hyväsydäminen mies, suostui ehdotukseen. Hän oli itsekin innostunut

seuraamaan tätä oikeuden käyntiä, ja toivoi hartaasti, että Linner

olisi voinut nujuuttaa tuota nuorta keikaria aika tavalla. Linner

oli koettanut kokonaan lakata nauttimasta väkijuomia. Sitä hän

ei kuitenkaan voinut, mutta hän koetti tyytyä niin vähään, kuin

mahdollista. Hän ryhtyi nyt hankkimaan todistajia ja tarpeellisia

selityksiä. --

Ratkaiseva päivä oli käsissä. Kaikki valmistukset olivat tehdyt ja

jury-miehet valitut. Ett'ei mitään puolueellisuutta voisi tulla

kysymykseen ei ollut yhtään skandinavialaista valittu juryyn.

Oikeussali oli ääriään myöten täynnä uteliaita, jotka kuiskaillen

tähystelivät asianajajain pöytien luona istuvia todistajia. Frank

Plummer koetti näyttää huolettomalta, mutta ei kuitenkaan voinut

peittää rauhattomuuttaan. Dina istui vapisten isänsä vieressä. Mrs

Valter istui hänen toisella puolellansa ja koetti rohkaista häntä.

Agnes ja rouva Pryts olivat myös saapuvilla. Daniel Nilsen oli

Linneriltä saanut vakavan neuvon pysyä nahoissaan ja lyhyesti vastata

hänelle tehtäviin kysymyksiin, sekä ennen kaikkea olla tekemättä

mitään hyökkäyksiä kapitalisteja vastaan. Jurymiehet asettuivat

paikoilleen, tuomari tuli, asianajajat ja sanomalehtimiehet

istuutuivat pöytiensä ääreen. Linnerin ympärille oli jäänyt

tyhjä paikka; kukaan ei tahtonut olla tuon viinalta haisevan

miehen läheisyydessä. Aamulla, noustuaan oli hän ollut ihan kipeä

levottomuudesta ja jännityksestä. Hän ei voinut syödä mitään, mutta

otti useita naukkuja. Nyt istui hän tuolillaan katsellen alaspäin.

Hän näytti kovin kurjalta, kasvot punottivat ja huulet olivat

tavallista sinertävämmät. Tuomari katseli häntä vastenmielisyyden

ilme kasvoillaan. Naurua, kuiskauksia ja pistopuheita kuului

katsojain joukosta. Onnettomuudekseen näytti Dina saaneen tuonlaisen

asianajajan.

Linner piti pienen alkupuheen, vannotti todistajansa ja kuulusteli

ne. Sitten tuli vastaajan asiamiehen vuoro. Hän antoi Frank Plummerin

puhua ensiksi. Tämä kielsi luonnollisesti kaikki. Hän oli sinä iltana

mennyt kotiinsa tapansa mukaan; oli ihmisiä, jotka olivat nähneet

hänen kulkevan puotiensa ohi. Suuri joukko kaupungin arvokkaimpia

miehiä todisti, että Frank oli mallikelpoinen nuori mies sekä

ihmisenä että liikemiehenä.

Plummerin asiamies oli julkeasti ja nenäkkäästi kysellyt Dinalta

ja kohdellut häntä, kuten huonomaineista naista. Daniel Nilsenin

teki useita kertoja mieli panna vastalauseensa; hän oli ihan kalpea

vihasta ja puristeli nyrkkejänsä. Mrs Valterin täytyi aina väliin

tarttua hänen käsivarteensa. Dina-raukka oli menehtyä häpeästä. Jos

hän olisi tiennyt, että hän oli joutuva tällä tavalla häväistäväksi,

kuulijain tirkistellessä häntä kiikareillansa, olisi hän kärsinyt

kaikki hiljaisuudessa. Nyt täytyi antaa asian mennä menoaan, isä

tahtoi niin.

Nyt tuli asianajajien vuoro puhua juryn jäsenille, ennenkuin tuomio

julistettaisiin. Plummerin asiamies sai puheenvuoron ensiksi.

-- Kunnioitettava tuomari, herrat jurymiehet, alkoi hän. -- Viime

aikoina on täällä Minneapoliksessa tullut tavaksi että alemmat

kansanluokat koettavat etsiä lain turvaa peittääkseen rikoksiansa.

Meidän ihmisystävälliset lakimme ovat mahdollisuuden mukaan

koettaneet suojella alhaista kansaa ja vallankin naisia. Mutta tässä

on käynyt, kuten aina käy, kun valta annetaan sivistymättömille;

he käyttävät sitä väärin. -- Hän todisti esimerkeillä, että

huonomaineiset naiset olivat koettaneet kiristää rahoja kaupungin

arvokkaimmilta nuorukaisilta. Hän koetti ra'alla tavalla näyttää

toteen, että Dinan yritys oli samantapainen. Hän puhui kauniita

sanoja Plummerin perheestä ja Frankista, joka muun muassa oli

nuortenmiesten kristillisen yhdistyksen jäsen. Hän koetti osoittaa,

että koko oikeuden käynnin tarkoituksena oli kostaa Plummerin

perheelle ne vastoinkäymiset, joita Nilsenin perhe oli saanut kokea.

Mitä raaimmalla tavalla moitti hän siirtolaisten elämää ja tapoja.

Hän sanoi heidän keksineen juomingeissaan koko asian. Siitä oli

muka todistuksena sekin, ettei sitä ollut ottanut ajaakseen koko

kaupungissa kukaan muu, kuin tuo vanha hylky, jonka läsnäolokin

häpäisi koko oikeuspaikan.

-- Minä toivon -- lopetti hän -- ettei oikeus ota tänlaista

väkeä siipiensä suojaan. Jos tätä syytöstä ei kumota, jos saa

tulla tavaksi, että kunniallisia miehiä tuomitaan kaikenmoisista

syytöksistä, joita ei voida todistaa, jos tulee tavaksi, että

köyhä kansa hankkii rahoja syyttelemällä rikkaitten poikia

avioliittolupausten antamisesta heidän tyttärilleen, jos

siirtolaiset ja muu roskaväki asetetaan hallitsemaan kaupunkia,

niin silloin on paras, että kunnialliset ihmiset muuttavat täältä

ja antavat laittomuuden ja pyövelivallan saada voiton. Arvoisat

herrat jurymiehet! Minulla ei ole mitään lisättävää. Jätän asian

levollisesti teidän käsiinne ollen vakuutettu, että tuomitsette

oikein, ettekä anna ohimenevän tunteellisuuden eli vanhojen

ennakkoluulojen vaikuttaa itseenne. --

Lyhyen, hiljaisuuden perästä nousi Linner. Hän seisoi pöytään

nojautuneena, silmät puoleksi kiinni. Dina heitti toivottoman katseen

isäänsä, mutta tämä ei huomannut sitä. Hän seurasi suurimmalla

jännityksellä Linnerin jokaista liikettä. Vihdoin kohotti tämä

punaiset kosteat silmänsä, suuntasi tylsännäköisen katseen tuomariin

ja jurymiehiin, kumarsi hiukan ja alkoi:

-- Minä olen vanha hylky. Sattuvampaa nimitystä olisi arvoisa

edellinen puhuja tuskin voinut keksiä. Tämän tietäen en tänään

olekaan vapaehtoisesti tahtonut vaivata herroja läsnäolollani.

Mutta oli aika, jolloin tämän "vanhan hylyn" sanoja kuunneltiin,

jolloin hän kelpasi ajamaan rikkaiden ja mahtavien asioita,

jolloin hänen sanansa olivat painavia valtiollisissa taisteluissa.

Nyt hän on syvästi alentunut ja ansaitsee ainoastaan unhoitusta

ja halveksimista. Mutta miksi, täytyy "vanhan hylyn" esiintyä

tänään? Siksi, että häntä paremmat ovat kieltäytyneet täyttämästä

velvollisuuttaan, siksi, että Minneapoliksen asianajajat ovat niin

turmeltuneita, etteivät ne välitä oikeudesta eikä totuudesta, vaan

tahtovat ainoastaan ansaita rahaa. Tämä kunniallinen mies -- hän

osoitti Daniel Nilseniä -- jota on loukattu niin syvästi, kuin

ihmistä suinkin voi loukata, on nöyrästi käynyt ympäri kaupungin

kaikkien asianajajain luona etsiäkseen lain turvaa, mutta kun he

kuulivat, ketä asia koski, nämä nuoret eteenpäin pyrkivät lakimiehet,

niin he kieltäytyivät antamasta apuansa. Se olisi vahingoittanut

heidän asemaansa; ei saanut loukata mahtavia. Hän tahtoi saada asian

oikeuteen rikosjuttuna, mutta se kiellettiin. Kuuletteko? Yleinen

syyttäjä kieltäytyi antamasta vangitsemismääräystä, kun muka ei ollut

todistajia. Silloin täytyi hänen turvautua tähän keinoon, vaikka

pelkkä ajatuskin hänen tytärtään kohtaan tehdyn rikoksen rahalla

hyvittämisestä oli hänen mielestään solvaus. Laki pakotti hänet

hakemaan vahingon korvausta, sillä muuten ei hän olisi saanut asiaa

oikeuden ratkaistavaksi. Mutta näyttääkseen, ettei hän tahdo rahaa,

vaan oikeutta, on hän tyttärineen todistajien ja notarius publicuksen

läsnäollessa antanut kirjallisen selityksen, että -- jos vaadittu

vahingonkorvaus hänelle myönnetään -- rahat tulevat käytettäviksi

niiden raukkojen hyväksi, jotka ovat joutuneet samantapaisten

rikosten uhreiksi, kuin hänen tyttärensäkin. Ne lahjoitetaan

Bethany-laitokselle.

Linner luki notariuksen sinetillä varustetun luovutuskirjan.

-- Tässä kai on todistus tämän miehen rahanahnaudesta -- jatkoi

Linner. -- Verratkaa miljoonan omistajaa, joka kaikin voimin pitää

kiinni kahdenkymmenenviiden centin rahasta, tähän työmieheen! --

Ja Linner jatkoi. Hän puhui ensin tyynesti, innostui sitten ja

lämpeni vähitellen. Hänen silmänsä säihkyiyät, pitkä tukka valui

otsalle ja kasvoille, hän ojensi kätensä ylöspäin. Hän näytti

mahtavalta sillä hetkellä. Entinen taisteluhalu ja voiton varmuus

valloittivat hänet. Ja sanat tulvivat, koskena kohisivat hänen

huuliltansa. Hän puhui siitä mädännäisyydestä, mikä näytti saavan

valtaa rikkaiden nuorukaisten elämässä. Hän vertasi Nilsenin

ja Plummerin perhettä toisiinsa, heidän elintapojansa, heidän

siveyskäsitteitänsä. Hän ei jättänyt koskettelematta mitään seikkaa,

joka voi tähän hämärään asiaan valaistusta ja selitystä antaa.

Lopuksi lausui hän:

-- Tämä nuori tyttö, tämä turvattini, on tullut tänne vieraasta

maasta toivoen saada nauttia vierasvaraisuutta ja saada tilaisuuden

jokapäiväisen leivän hankintaan kunniallisella tavalla. Hän luuli

Amerikan vapauden, yhdenvertaisuuden ja oikeuden maaksi. Kuinka häntä

on kohdeltu. Hänelle on tehty kamalinta vääryyttä. Hänen maineensa

on tahrattu, hänen rohkeutensa masennettu, hänen tulevaisuutensa

turmeltu. Hän on suostunut tulemaan tänne kärsiäkseen niitä

häväistyksiä, joita sydämetön asianajaja tahallaan on heittänyt

hänelle vasten kasvoja polkeakseen hänen kainoutensa jalkoihinsa.

Ja miksi? Saadakseenko rahoja? Ei, mutta saadakseen oikeutta.

Luuletteko, että hän on kärsinyt kaiken tämän hävyttömyyden

huviksensa? Ei, hän vaatii lainsuojelusta kaikkia epäilyksiä,

panettelua ja häväistyksiä vastaan. Hän tahtoo tietää, saako

todellakin käydä nuoren tytön kimppuun ja raiskata hänet, lain

nostamatta rankaisevaa kättään hänen suojaksensa. Nykyajan nuoret

miehet näkyvät luulevan, että he voivat aivan huoletta näin tehdä,

että heitä ei uskalleta ahdistella, kun he ovat rikkaita. Mutta näin

ei saa olla, joku heistä on merkittävä, muutoinhan ei yksikään siveä

nuori tyttö uskalla pimeän tultua kaduilla liikkua. Joku heistä on

merkittävä, jotta ihmiset taas voivat luottaa tuomioistuimeen ja sen

oikeuden tuntoon. Minun suojattini on tullut tänne, vaikka hän on

vieras, ujo, nuori tyttö saadakseen oikeutta. Antakaa sitä hänelle,

herrat jurymiehet! Jätän asian teidän ratkaistavaksenne luottaen

teidän oikeudentuntoonne. --

Linner istuutui. Hän hapuili vesilasia, mutta ei voinut juoda,

sillä kädet vapisivat niin kovin. Tuomari lausui muutamia sanoja

jurymiehille kehoittaen heitä omantunnon mukaisesti tutkimaan asiaa.

Juryn poistuttua tuli saliin haudan hiljaisuus. Hetken perästä

ilmoitettiin, että jury oli valmis julistamaan tuomionsa. Ei

hiiskaustakaan kuulunut suuressa salissa. Vakavina istuivat

jurymiehet paikoilleen. Puheenjohtaja ojensi tuomion asianomaiselle

virkamiehelle, joka luki:

-- Dina Nilsen contra Frank Plummer. Me yllämainittua riitajuttua

tutkimaan valitut jurymiehet katsomme oikeaksi tuomita vastaajan

maksamaan kantajalle viisitoistatuhatta dollaria vahingon korvausta.

--

Kuului kiljahdus, ja Dina heittäytyi kaikkien nähden isänsä kaulaan,

sitten syöksyi hän Linnerin luo ja suuteli häntä otsalle. Linnerin

silmät loistivat, hän vapisi kuin haavanlehti ja koetti tarttua

pöydän reunaan, mutta käsi ei tehnyt tehtäväänsä, hän kaatui

tiedotonna lattialle. Syntyi yleinen sekasorto. Linner kannettiin

pois. Vastaajan asiamies nousi tulistuneena ja vaati, että asia

oli otettava uudestaan tarkastettavaksi, sillä tuomio oli hänen

mielestään ristiriitainen todistuksiin nähden, sekä tuomittu summa

aivan liian suuri.