Joulu oli tulossa. Dina oli käynyt erään ystävättären luona. Hän
oli viipynyt kauemman, kuin oli aikonut. Häntä peloitti hiukan
kulkiessaan yksin tuota pitkää matkaa. Hän rohkaisi kuitenkin
itsensä! Hän ei ollut vielä ehtinyt pitkälle, kun hän huomasi samaan
suuntaan kulkevan mieshenkilön. Hän kääntyi äkkiä ja lähestyi Dinaa,
jonka sydän löi valtavasti. Juoksisiko hän pakoon? Samassa mies alkoi
puhua:
-- Dinako? Kuinka olette näin myöhään ulkona? Se oli Frank. Dina tuli
iloiseksi huomatessaan, että tulija olikin tuttava.
-- Menettekö kotiin? Mehän voimme käydä yhtämatkaa, sanoi Frank
tarjoten käsivarttansa.
-- Kiitos, käyn mieluummin yksin, vastasi Dina.
-- Kuten tahdotte, sanoi Frank alkaen käydä hänen rinnallaan. -- On
varomatonta käydä yksin näin myöhällä.
-- Aioinkin tulla aikaisemmin, mutta en ehtinyt. He astuivat
Plummerin puutarhan ohi. Ei yhtään ihmistä näkynyt liikkeellä.
-- Odotattehan silmänräpäyksen, minä unhotin konttooriin erään
esineen. Tulen pian, sanoi Frank.
Dina näki hänen menevän sisään. Hän sytytti lampun ja oli etsivinään
jotain eräältä hyllyltä. Sitten hän raotti ovea.
-- Tulkaa sisään, Dina, huusi hän. Täällä on lämmin enkä minä vielä
joudu aivan heti. Täällä näette minun pesäni, missä vietän suurimman
osan päivääni, lisäsi hän Dinan astuessa epäröiden kynnyksen yli. --
Uh! Sulkekaa ovi, siellähän on niin kylmää ja kosteaa, siellä ulkona.
Istahtakaa!
Dina istuutui ja katseli ympärilleen. Huone oli yksinkertainen,
paperoimattomine seinineen, missä riippui kaikenmoisia mallia.
Tulenkestävä kassakaappi oli yhdessä nurkassa, lisäksi kirjoituspöytä
papereineen. Viereiseen huoneeseen vievä ovi oli raollaan ja sieltä
näkyi sänky, pieni pöytä ja pesukaappi.
-- Vahti makaa tavallisesti täällä, sanoi Frank, joka oli seurannut
Dinan katsetta -- mutta hänellä on tänään vapautta eikä hänen
sijaisensa näy vielä tulleen.
Frank kävi ympäri vihellellen, tarkasteli pöytäkirjoja ja teki niihin
pieniä muistutuksia. Sitten pistäysi hän viereiseen huoneeseen, mutta
palasi pian kantaen tarjotinta, jolla oli kaksi viinilasia.
-- Ei minulla ole juuri suuria tarjottavana, sanoi hän hymyillen
-- mutta saatte pitää vähänkin hyvänänne. Viinilasi tekee hyvää
pakkasessa. Se on Catawbaa vaan, eikä se siis ole väkevää...
Tervetuloa minun valtakuntaani! -- lisäsi hän hymyillen, otti toisen
lasin ja kumarsi Dinalle.
Dina ei voinut olla nauramatta. Hän tunsi vilustusta, otti lasin
ja tyhjensi sen äkkiä. Mutta mitä se oli? Huone, pöytä, Frank,
kaikki alkoivat tanssia hänen silmissänsä ja korvissa suhisi. Hän ei
voinut nähdä eikä ajatella selvästi, ja ikäänkuin unessa tunsi hän,
että Frank sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Sitten hän meni
tainnoksiin.
Kun hän heräsi, makasi hän vahdin sängyssä. Frank istui hänen
vieressään ja piteli häntä kädestä. Hän katseli hämmästyneenä
ympärilleen.
-- Missä minä olen, kysyi hän pelästyneenä.
-- Oletteko kipeä, Dina? -- kuuli hän Frankin kysyvän. -- Tulitte
niin kalpeaksi, minä luulin teidän pyörtyvän ja toin tänne. Tässä
olisi lasillinen vettä, juokaa!
Dina otti koneellisesti vesilasin.
-- Jaksatteko nyt nousta? -- kysyi Frank. Menen toiseen huoneeseen
siksi aikaa. Hän meni sulkien oven jälkeensä.
Dinan päätä pyörrytti, mutta hän nousi kuitenkin ja kostutti
ohimoitaan pesuastiassa olevalla vedellä! Sitten puki hän ylleen
hatun ja päällystakin, jotka Frank varmaankin oli häneltä ottanut
pois. Sitten meni hän hiljaa ulos.
-- Luuletteko nyt jaksavanne lähteä kotiin? -- kysyi Frank. -- Raitis
ilma virkistää varmaan teitä.
Hän sammutti tulen ja lukitsi oven.
-- Kas niin, nojatkaa nyt käsivarteeni, te tarvitsette tukea.
Dina totteli tahdottomasti. Hän veti raitista ilmaa keuhkoihinsa. Se
teki hyvää. Mutta polvet tuntuivat vapisevan ja hän nojasi raskaasti
Frankin käsivarteen. Frank puhui jotain, mutta hän ei voinut sitä
käsittää eikä hän vastannut mitään. Dina havahtui vasta, kun Frank
veti kätensä pois avataksensa oven. Hän astui horjuen ylös portaita
ja luuli Frankin huutavan hänelle "hyvää yötä, Dina", mutta hän ei
ollut siitä oikein varma. Hän meni hiljaa huoneeseensa. Keittäjä
kuorsasi jo. Dina hiipi erääseen nurkkaan riisuutumaan. Ja siinä
seisoessaan selveni hänelle totuus, kamala totuus. Hänet oli
raiskattu... raiskattu... raiskattu!