XX.

Daniel Nilsen hämmästyi, kun hän seuraavana päivänä näki vaunun

pysähtyvän portaittensa eteen ja Plummerin kuskin laskeutuvan alas

ajopenkiltä. Tämä kertoi lyhyesti, että hänen tyttärensä makasi

vaunussa sairaana, ja että hän oli tullut kysymään vietäisiinkö hänet

hospitaaliin, vai jätettäisiinkö tänne, sillä Plummerilla ei häntä

voitu pitää, kun ei tiedetty, oliko tauti ehkä tarttuvaa. Avattuaan

vaunun oven näki isä Dinan makaavan kalpeana, kärsivän näköisenä

suletuin silmin, nojaten keittäjän olkapäähän. -- Hän nosti hänet

sanaakaan lausumatta vahvoille käsivarsillensa ja kantoi huoneeseen.

-- Hän on varmaan yöllä sairastunut, sillä aamulla hän makasi noin,

eikä hän vastaa mihinkään kysymyksiin, sanoi keittäjä. -- Plummer

lähettäisi mielellään perhelääkärinsä, jos...

-- Kiitos, meillä on kyllä lääkäreitä, keskeytti Nilsen. Plummerin

nimi sai hänet heti pois suunniltansa.

Hän laski sairaan tyttärensä sängylle ja hyväili häntä.

-- Mitä ne ovat tehneet sinulle, Dina?

Hän pyyhki hiukset hänen otsaltaan ja puhutteli häntä hyväilynimillä.

Dina avasi silmänsä. Nähdessään isänsä kumartuneena ylitsensä

kyynelten vuotaessa kasvoille, kiersi hän kiihkeästi kätensä hänen

kaulaansa ja purskahti itkuun. Sitten hän meni jälleen tainnoksiin.

Lääkäri selitti hänen saaneen aivotärähdyksen, joka kuitenkaan

ei ollut vaarallista laatua. Hänen tuli saada jäähauteita pään

ympärille, häntä ei saanut häiritä eikä saattaa hänelle mitään

mielenliikutuksia.

* * * * *

Dina oli taas terve. Hänen palvelusaikansa Plummerilla oli loppunut,

eikä hän sinne olisi mennyt, vaikka hänelle olisi luvattu koko

maailman rikkaudet. Hän ajatteli etsiä toista palveluspaikkaa, mutta

isä ei tahtonut kuulla sellaisesta puhuttavankaan. Isän mielestä

hän oli niin kalpea ja heikko, että hänen oli paras olla kotona

voimistumassa. Voihan hän ansaita hiukan käsitöillä ja Arne oli

saanut kutakuinkin hyvän paikan eräässä insinöörikonttoorissa. He

tulivat kyllä toimeen. -- Mutta kuinka voisi hän saada rohkeutta

sanoakseen isälle kaikki? Silloin hän kokonaan musertaisi tuon

karkean näköisen, mutta kuitenkin niin hellän isän, isän, joka

köyhyydestään huolimatta oli niin ylpeä sukunsa hyvästä maineesta.

Uskoisiko hän häntä? Tuhansilla keinoilla oli hän koettanut päästä

alkuun, mutta sanat tarttuivat aina kurkkuun ja tahtoivat tukehuttaa

hänet. Hän ei voinut. Ja kuitenkin täytyi hänen uskoa asiansa

jollekin, joka ymmärtäisi häntä ja osaisi neuvoa. -- Agnes?... Hän

sieppasi päällystakin ylleen ja riensi hänen luokseen. Ikäänkuin

kivettyneenä kuunteli Agnes Dinan kertomusta, jonka nyyhkytykset

alituiseen katkaisivat. Agnes silitteli hänen tukkaansa ja painoi

hänen päänsä rintaansa vastaan.

-- Mitä aijot nyt tehdä, Dina, kysyi hän.

-- Siitähän minun piti puhua sinulle, sanoi Dina. -- Anna nyt minulle

hyvä neuvo. Ehkä kaikki vielä menisi hyvin, jos hän suostuisi nyt

heti menemään naimisiin.

-- Rakastatko häntä, Dina?

-- Kyllä, Agnes. Teen sen huolimatta siitä mitä hän on minulle

tehnyt. Olen kauan rakastanut häntä.

-- Ja luuletko hänen pitävän sinusta?

-- Hän on sanonut sen useita kertoja. Eräänä iltana kysyi hän

tahdoinko ruveta hänen vaimokseen.

Agnes mietti hetkisen.

-- Hänen _täytyy_ naida sinut, sanoi hän. -- Hänet on pakotettava

siihen. Sellainen on laki Amerikassa. Menen itse hänen luokseen.

-- Teetkö todellakin sen? Kuinka hyvä sinä olet! Sitä oikeastaan

aijoin sinulta pyytääkin. Sinä yksin voit häneen vaikuttaa.

Toivon säde pilkisti Dinan epätoivoiseen sieluun.

Eräänä iltana odotti Agnes Frankin kotiin menoa konttoorista. Hän

tiesi silloin tapaavansa hänet yksin. Frank hämmästyi kovin, kun

Agnes seisoi siellä ja pyysi saada puhutella häntä. Frank ei ollut

nähnyt häntä pitkään aikaan, ja vanhat muistot heräsivät uudelleen

eloon. Hän avasi konttoorin oven ja pyysi häntä astumaan sisään.

-- Minkä johdosta minulla on kunnia saada vastaan ottaa näin

harvinaisen vieraan? -- kysyi hän.

Epäröiden astui Agnes kynnyksen yli. Kummallinen tunne tahtoi

valloittaa hänet. Täällähän se oli tapahtunut.

-- Tulen puhumaan Dinasta, sanoi hän.

-- Dinasta?... Mistä Dinasta? -- kysyi hän voimatta kuitenkaan estää

punaa kohoamasta poskillensa.

-- Dina Nilsenistä... entisestä palvelustytöstänne.

-- Vai niin.

-- Olette tehnyt suuren rikoksen häntä kohtaan.

-- Olenko? Frank koetti näyttää hämmästyneeltä.

-- Ei maksa vaivaa teeskennellä, Frank Plummer; me tiedämme kaikki.

-- Kaikki? Mitä sitten?

-- Kaiken sen, mitä nämä seinät voisivat kertoa. Agneksen viha alkoi

kuohua.

Frank koetti vieläkin näyttää viattomalta.

-- En ymmärrä teitä, sanoi hän.

Agnes katseli häntä suurilla silmillänsä, mutta Frank ymmärsi, ett'ei

nyt sopinut antaa pettää itseänsä, ja hän katsoi takaisin.

-- Olin aina pitänyt teitä gentlemannina, mr Plummer. Olen

pahoillani, että olen erehtynyt.

Frank punastui.

-- Minäkin olen pahoillani siitä, että olen alentunut silmissänne,

neiti Agnes. Mutta mikä sitä Dina Nilseniä vaivaa?

-- Se, että hän pian tulee teidän lapsenne äidiksi, sanoi Agnes

rohkeasti.

Frank tuijotti häneen. Sitten hän kalpeni äkkiä ja hänen päänsä

vaipui käsien varaan pöydälle.

-- Iloitsen, että teillä on hiukan omaatuntoa jälellä, sanoi Agnes.

-- Nyt on olemassa vaan yksi keino häväistysjuttujen välttämiseksi,

ja se on että menette kaikessa hiljaisuudessa naimisiin hänen

kanssaan.

-- Minä en voi, ei, ei, se on mahdotonta, ähkyi Frank.

-- Ja miksi ette? Eikö hän ole yhtä hyvä tyttö, kuin joku toinenkin?

-- Minä en rakasta häntä, kuiskasi Frank katsomatta häneen.

-- Oliko se sitten pelkkää valhetta mitä te koetitte uskotella

hänelle erään kerran iltasella hiivittyänne hänen huoneeseensa.

-- Ei, tarkoitin todellakin sitä silloin, mutta nyt, ei...

-- Mikä estää nyt sitä tekemästä? Eihän teidän oma rikoksenne voine

tehdä häntä huonommaksi teidän silmissänne? Päinvastoin pitäisi sen

pakoittaa teitä polvillanne pyytämään häneltä anteeksi.

-- Te itse olette esteenä, neiti Agnes. Tunnen nyt, että rakastan

_teitä, ainoastaan teitä_. Te olette ainoa, joka olisitte vielä

voinut tehdä minusta ihmisen.

Ja Frank purskahti hillittömään itkuun.

Syntyi äänettömyys. Kun Frank oli tyyntynyt, sanoi Agnes lempeästi:

-- Dina rakastaa teitä, Frank. Hänestä saisitte paljon paremman

vaimon, kuin minusta koskaan olisitte voinut saada.

-- Mutta hän ei ole te, hän ei ole te, kirkui Frank. -- En voi

ajatella häntä vaimonani, joka edustaisi minun perhettäni. Ihmisten

juorut, vanhempani, asemani, kaikki estävät minua ajattelemastakaan

sellaista.

-- Se oli siis vaan rietas, hävytöin tarjous, jonka teitte hänelle

pyytäessänne häntä vaimoksenne? Ette siis aikoneetkaan julkisesti

tunnustaa yhteyttänne hänen kanssaan? Aijoitte teeskennellä ja

valehdella jollekin toiselle nuorelle, viattomalle tytölle ja narrata

hänet ottamaan nimenne teidän pilatessanne kotinne maineen häpeällä.

Kiitän Jumalaa, ett'en joutunut käsiinne, Frank Plummer!

-- En koskaan olisi siten menetellyt teidän kanssanne.

-- Mutta teidän omatuntonne sallii teidän polkea erään toisen

viattoman tytön kunnian ja tulevaisuuden jalkoihinne. En olisi

koskaan luullut, että te nuoret miehet voisitte olla niin

halpamaisia. Te ajattelette vaan itseänne, ja itsekkäisyydellenne

uhraatte te kunnianne, maineenne, omantuntonne. Hyi!

Agneksen silmät salamoivat.

-- Jos teillä olisi hitunenkaan kunniantuntoa jälellä, Frank,

menisitte te heti naimisiin Dinan kanssa. Hänestä saisitte hyvän ja

uskollisen vaimon. Hän rakastaa teitä kaikista huolimatta.

-- Minä pidän kyllä huolen hänestä ja -- lapsesta. Heidän ei tarvitse

kärsiä puutetta, sanoi Frank katsellen alas.

-- Te siis tahdotte ostaa itsenne vapaaksi velvollisuudestanne

kurjalla rahasummalla, sanoi Agnes. -- Ettekö tiedä, että voimme lain

avulla pakoittaa teitä, mr Plummer.

-- Älkää puhuko lain pakosta minulle, sillä silloin joudun minä pois

suunniltani, huudahti Frank. Laki ei teitä auta. Te ette voi todistaa

mitään, lisäsi hän tyynemmin.

-- Eikö keskustelumme kelpaa todistukseksi? kysyi Agnes.

-- Minä sanon teille kerta kaikkiaan, neiti Agnes, että jos te

turvaudutte lakiin, kiellän minä kaikki. Teillä ei ole mitään

todistuksia, ja minä kiellän. Sekä te että ystävättärenne joudutte

valehtelijoiksi, jotka olette keksineet koko historian peittääksenne

hairahdusta ja samalla kiristääksenne rahoja minulta. Sellaista on

ennenkin tapahtunut.

-- Eikö sitten oikeudella ole mitään arvoa täällä Amerikassa? --

kysyi Agnes katkerasti.

-- Ei paljoa, ainakaan niin kauan, kun on rahaa, vastasi Frank.

-- Jaha, te luulette oikeutta voitavan ostaa?

-- Kyllä, tuhannella dollarilla saa helposti juryn jäsenen

puolellensa.

Agnes mietti silmänräpäyksen.

-- Saammehan nähdä, sanoi hän. Hän aikoi poistua, mutta seisahtui

vielä. -- Onko se todellakin viimeinen sananne, herra Plummer?

Frank ei vastannut. Agnes meni hänen luokseen, silitti hyväillen

hänen tukkaansa ja sanoi lempeästi:

-- Frank, entisen rakkautesi nimessä, meidän ystävyytemme nimessä

pyydän sinua tekemään velvollisuutesi.

Frank pudisti päätään.

-- En uskalla... en voi, mutisi hän.

-- Silloin sanon minä, että halveksin teitä, lausui Agnes kalpeana

vihasta ja harmista. Tästä hetkestä ette saa astua jalallanne

kynnykseni yli. En pidä teitä enää gentlemannina, pidän jok'ainoan

maantien kulkijan teitä parempana.

Hän meni nopeasti ulos jättäen oven auki. Frank istui hetken

mietteihinsä vaipuneena. Sitten hän nousi ja lähti hiljalleen kotiin.

Dina odotti jännityksellä Agnesta. Hän tiesi hänen menneen Frankin

luo... Tuolta hän tuli. Toivoako toi, vai epätoivoa? Agnes ei puhunut

mitään, pudisti vaan päätään kyynelten vieriessä poskille. Dina

vaipui nyyhkien sängylle. Hänen kuolemantuomionsa oli julistettu.