IX.

Agnes oli alkanut opetustuntinsa, ja ne menestyivät hyvin. Se

hyöty oli kuitenkin sen väärennetyn kreivin käynnistä ollut. Agnes

miellytti kaikkia kauneudellaan ja vaatimattomuudellaan, samalla kuin

hän hoiti opetustointansa säännöllisesti ja hyvin. Frank kävi aina

väliin katsomassa. Hän oli aina reipas ja iloinen. Eräänä päivänä

sanoi hän, että hän rupeaisi itse opettelemaan soittoa Agneksen

johdolla, mutta tämä löi kaikki leikiksi.

-- Ei, se on täyttä totta, sanoi hän. -- Mutta te saatte luvan

kiiruhtaa, sillä minulla ei ole aikaa istua ja soittaa skaaloja koko

ikääni.

-- Se on vaan teidän päähänpistojanne. Teillä ei ole kuitenkaan

kärsivällisyyttä harjoitella.

-- Ei, olette oikeassa. Mutta ettekö voisi opettaa jotain ilman

harjoitusta? -- esimerkiksi linkuttamaan jonkun valssin, vaihteluksi

Fanny-siskon surkeille sävelille.

-- Ei siihen en minä ryhdy. Sen voi tehdä joku humbuugimestari.

-- Ahaa, nyt te rupeatte tulemaan ylpeäksi! Ajatelkaas, jos minäkin

sentään valitseisin jotain liikuttavaa. Ettekö voisi opettaa minulle

jonkun rakkausveisun.

-- Aijotteko ruveta laulamaan rakkauslauluja.

-- Tietysti! Minä aijon vuodattaa kuulle suruni siitä, että te olette

minulle niin kylmä.

-- Ettekö koskaan voi olla puhumatta pilaa?

-- Pilaa? Kun minä puhun vakavasti, sanotte te sen olevan pilaa,

mutta enhän minä sille voi mitään.

-- Eihän siinä ole mitään järkeä.

-- Siinäkö, että pidän teistä? Te olette todellakin kovin vaatimatoin.

-- Ette te minusta pidä, mr Plummer.

-- Mr Plummer! Se kuuluu niin sietämättömän viralliselta. Miksette

voi sanoa Frank. Olemmehan siksi tuttuja.

-- Kiitos! Sanon mieluimmin mr Plummer.

Frank alkoi vihellellä.

-- Te olette varmaan kotoisin jääpuikkojen maasta. Ovatko kaikki

teidän nuoret tytöt noin tunteettomia. -- Agnes hymyili.

-- Luulin teidän hiljattain sanoneen, että minä lauloin

tunteellisesti?

-- Se onkin totta. Mutta... niin, en tiedä mitä se on,... mutta te

olette niin peijakkaan juhlallinen... te pidätte itsenne aina niin

ulohtaalla.

-- Nuorten tyttöjen täytyy olla varovaisia, etenkin vieraassa maassa.

-- Teistä ei siis ole ollenkaan houkuttelevaa tulla mrs Plummeriksi?

Rahaahan on meillä kyllä, jotta voisitte saada mitä tahtoisitte, ja

meillä voisi olla aika hauskaa yhdessä, vai mitä te tuumitte.

-- Ajattelen, että on kaikissa tapauksissa parasta odottaa ja antaa

vielä ajan kulua.

-- Odottaa? Minkätähden?

-- Sentähden, ett'en minä pidä teistä sillä tavalla, ja sentähden.

että te itse voisitte jonkun ajan kuluttua katua, sekä sentähden,

että vanhempanne lienevät sitä vastaan.

-- Herra Jess', miten omantunnontarkka te olette, miss Agnes.

Tarkoitatte kai, että meidän pitäisi olla niinkuin sisar ja veli,

kuten romaaneissa sanotaan.

-- Niin, miks'ei, jos se teitä miellyttää.

-- Mutta sitten teidän täytyykin kutsua minua Frankiksi ja minä sanon

teitä Agnekseksi. Luulen sitäpaitsi, että minä olen jo ennen niin

tehnyt.

-- Minä koetan.

-- Ja minä saan kai joskus tirkistää teidän neitokammioonne,

vaikk'ette tahdokaan minulle soittoa opettaa.

-- Olette aina tervetullut. Olen mielelläni ystävänne.

-- Tuhannet kiitokset siitä suosionosotuksesta! Frank kumarsi. Mutta

sehän on totta, minähän en ole näyttänyt teille vielä tätä kaunista

kapinetta, jonka tänään ostin -- hän veti taskustaan kuusipiippuisen

revolverin. -- Eikö se ole korea?

-- Käytättekö te revolveria koristuksena? Aina te keikaroitte

jollakin.

-- Koristuksena? Ei, siitä voi totisesti olla hyötyäkin, vastasi

Frank. -- Kun minä joskus väsyn kosiskelemiseen -- jos te nimittäin

edelleenkin olette tuommoinen jääkappale -- niin puh!... yksi latinki

ohimoon, ja Frank Plummeria ei ole enää olemassa.

-- Hyi, pilanteko sellaisista asioista on ilkeää, sanoi Agnes

vakavasti.

-- Niin, siksipä onkin parasta, että ajoissa suostutte kuhertelevan

kyyhkysen pyyntöön, sanoi Frank. -- Ja nyt täytyy minun sulkeutua

suosioonne, neiti Jääpuikko!

-- Niinkö teidän piti puhutella minua? -- kysyi Agnes hymyillen.

-- Ei, se on totta. Hyvästi Agnes-sisko!

-- Hyvästi veli Frank! -- huusi Agnes hänen jälkeensä, mutta se

kuului hänestä itsestäänkin niin hullunkuriselta, että hänen täytyi

sille nauraa.

Samassa hyökkäsi Frank takaisin.

-- Ei, mutta somaltapa se kuuluikin, huudahti hän tarttuen molemmin

käsin hänen käteensä. -- Jos ette olisi näyttänyt niin peijakkaan

ylpeältä, olisin suudellut teitä yht'äkkiä.

-- No, muistatte kai, että teidän on pysyttävä ulohtaalla.

Frank huokasi syvään ja poistui.

Agnes oli yksin. Oliko hän tehnyt oikein sysätessään hänet näin

ilman muuta luotaan? Tulisihan koko perheen tulevaisuus turvatuksi,

jos hän sitoisi itsensä sellaiseen omaisuuteen. Omaisuus, niin, se

juuri oli oikea sana, sillä ihmistä ei hän ajatellut. Hän pani käden

sydämelleen; se löi tyynesti ja tasaisesti. Ei, hän ei rakastanut

häntä. Hänen kanssaan oli kylläkin hauska puhella, mutta hänen

vaimokseen hän ei tahtonut tulla. Niitä oli tarpeeksi, jotka möivät

itsensä rahasta. Hän ei tahtonut lisätä niiden lukua.

Ja hän alkoi tyynesti seuraavan opetustunnin, varmana siitä, että hän

oli menetellyt oikein.

Frank meni suoraa tietä kotiin, missä hän tapasi äitinsä pukeutumassa

lähteäkseen vieraisille. Hän tahtoi päästä heti selville siitä, oliko

vanhemmilla todellakin jotain vastaansanomista siinä asiassa, ja hän

kävi suoraan asiaan.

-- Mitä sanoisit, äiti, jos minä menisin naimisiin Agneksen kanssa?

-- kysyi hän.

-- Agneksen, minkä Agneksen?

-- Tunnemmeko sitten useampia sen nimisiä? Luonnollisesti hänen, joka

oli meillä.

-- Palvelustytön? -- sanoi mrs Plummer ivallisesti.

-- Kuulehan, äiti, älä lässöttele joutavia siinä! -- sanoi Frank

hävyttömästi. -- Tiedät vallan hyvin, ett'ei hän enää ole mikään

palvelustyttö, ja sitäpaitsi...

-- Sitäpaitsi?

-- Sitäpaitsi tiedät sinä, mikä itse olet ollut, ja isähän on ollut

kovin yksinkertainen ihminen.

-- Minun täytyy hävetä sinua, Frank, tahdothan omassa kodissamme

halventaa meitä entisyytemme tähden. Me, isäsi ja minä olemme

rehellisellä työllä kohottaneet perheen arvoa, ja nyt sinä tahdot

kevytmielisyydelläsi sen hävittää. Sinun pitäisi hävetä!

-- Jahah, meidän on pyrittävä kunnian kukkuloille, äiti, puuttui

Frank puheeseen. -- No niin, sittenhän se oli vallan luonnollista,

että Fanny etsi itselleen ranskalaista kreiviä.

-- Älä puhu enää siitä! Se on tuottanut äidillesi harmaita hiuksia,

huudahti mrs Plummer vihastuneena. -- Olemme saaneet kärsiä siitä

tarpeeksi.

-- Mutta mitä sinulla sitten on Agnesta vastaan?

-- Hän on skandinavialainen ja siinä on syytä tarpeeksi.

-- Eivätkö skandinavialaiset sitten ole yhtä hyviä ihmisiä, kuin

muutkin?...

-- Jaha, niinkö luulet? -- keskeytti mrs Plummer. -- Tulevathan ne

tänne suurissa joukoissa ja täyttävät depootit niin, että kunnon

ihmiset tuskin saavat jalan sijaa. Heidän vaatteensa, heidän

ruoka-arkkunsa haisevat pahalta, ja he laahaavat mukanaan likaisia

kakaroita. Nehän lakaisevat kadut, puhdistavat lokaviemärit ja

tekevät kaiken karkeamman työn, ne täyttävät kapakat ja vankilat. Ja

sellaisia henkilöitä tahtoisit sinä vetää perheeseemme.

Frank oli tullut aivan tulipunaiseksi vihasta.

-- Riittää jo, äiti! -- huudahti hän koettaen kaikin voimin pysyä

tyynenä. -- Puhu sellaista, jota ymmärrät äläkä sekaannu muuhun!

Isällä ja minulla on ollut skandinavialaisia työmiehiä sekä

myllyssä että muualla; eikä meillä ole koskaan ollut parempaa eikä

kelvollisempaa väkeä. Ja luonnollisesti niitäkin on monenlaisia.

Jos ottaisit köyhän amerikalaisen työmiehen ja sanoisit: "katso,

tällainen on amerikalainen kansallisuus!" Eikö se olisi suuri

vääryys? Jos et olisi äitini, olisin vastannut sinulle aivan toisella

tavalla.

Frank lähti katkeroittuneena ja löi mennessään oven kiinni. Mutta mrs

Plummer nousi ylpeästi vaunuunsa ja ajoi vierailuille.

Rouva Pryts hämmästyi kovin nähdessään asuntonsa ulkopuolella

pysähtyvän komean vaunun ja siitä astuvan ulos silkkiin puetun

naisen, livre-pukuisen neekerikuskin pidellessä ohjaksia. Hän

meni itse avaamaan, sekä tunsi samassa tulijan Agneksen entiseksi

emännäksi. Rouva Pryts oli ollut Plummerin talossa, vaikka hänet oli

aina osoitettu kyökkiin Agneksen luo. Mrs Plummer oli tavattoman

jäykkä ja arvokas.

-- Otaksun, että olette rouva Pryts, sanoi hän, vaikka hän vallan

hyvin tunsi hänet.

-- Kyllä, ja te olette mrs Plummer; olenhan käynyt teillä, vastasi

rouva Pryts ja avasi arkihuoneen oven.

Agnes ja hänen äitinsä olivat vuokranneet kaksi huonetta ja keittiön

eräässä rauhallisessa ja kauniissa kaupunginosassa. Toinen huoneista

oli heidän yhteisenä makuukammionansa ja toinen -- arkihuone --

oli hyvin iso ja aistikkaasti sisustettu. Suuri valokuvajäljennös

Rafaelin madonnasta riippui seinällä. Mrs Plummerin silmät sattuivat

heti siihen ja saadakseen sopivaa puheenainetta kysyi hän:

-- Onko tuo jonkun teidän sukulaisenne muotokuva, mrs Pryts?

Rouva Pryts ei voinut olla naurahtamatta vastatessaan:

-- Ei, sehän on madonna.

-- Madonna? Mrs Madonna? Asuuko hän täällä Minneapoliksessa?

-- Ei, ei, se on neitsyt Maria Jesus lapsen kanssa.

-- Vai niin. Hänen olisi pitänyt panna enempi vaatetta lapsen päälle.

Luuletteko sen olevan otetun luonnon mukaan?

-- Ei, se on jäljennös eräästä taulusta, vastasi rouva Pryts, jonka

oli vaikea pysyä vakavana.

-- Teillä on aika sievää täällä, rouva Pryts, alkoi taas mrs Plummer.

-- Kyllä, me olemmekin hyvin tyytyväisiä, vastasi rouva Pryts.

-- Niin, niin, siellä vanhassa maassa ette liene tottuneet

kunnollisiin huoneisiin.

-- Niinkö luulette? Sellaista kotia, kuin siellä, en saane enää

koskaan, vastasi rouva Pryts surumielisesti. -- Me olemme aikoinamme

nähneet parempiakin päiviä, mrs Plummer.

-- Mutta minä luulin ihmisten teidän kotiseudullanne asuvan pienissä

maakuopissa.

-- Puhutaan niin paljon juttuja ulkomaalaisista, mrs Plummer.

-- Jaha, teillä on todellakin lasiruuduilla varustetut akkunat ja

oikeat rakennukset? Olen aina luullut Norjaa joksikin hirveäksi

maaksi, joka on täynnä jäätä, vuoria ja karhuja, sanoi rouva Plummer.

-- Jos pääsisitte sinne joskus kesänaikaan, niin aivan varmaan

tahtoisitte jäädä sinne ainiaaksi, sillä kauniimpaa maata ette löydä,

vastasi rouva Pryts.

-- Sepä on ihmeellistä, sanoi rouva Plummer. -- Minä olen kyllä

huomannut, että sieltä tulee reipasta väkeä. Melkein koko

Minneapoliksen palvelusväkikin on teikäläisiä.

-- Onhan täällä hyvin paljon meidän maamiehiämme. Ai, mutta minähän

olen kokonaan unohtanut kiittää Agneksen puolesta!

-- Ei mitään kiittämistä. Sehän on ollut poikani, joka on tehnyt

hänelle muutamia pieniä palveluksia.

-- Niin, hän on ollut hyvin ystävällinen hänelle.

-- Siitä minun juuri piti puhua kanssanne, rouva Pryts, sanoi rouva

Plummer oikaisten itseänsä. -- Hän on viime aikoina osoittanut

tyttärellenne jonkunlaista huomaavaisuutta. Mutta nyt on vaikea

tietää, kuinka sillä iällä käy... Minä toivoisin, ett'ette millään

tavalla antaisi aihetta...

-- Minä en ole kuullut mitään koko asiasta, mrs Plummer.

-- Se ilahuttaa minua. Frank on kuitenkin viime aikoina alkanut

näyttää arveluttavia oireita ja nähkääs... minä en nyt usko hänen

ryhtyvän alentamaan perheen arvoa avioliitollansa.

-- Minä olen aivan yhtä mieltä kuin tekin, mrs Plummer, vastasi

rouva Pryts tyynesti -- ja luulen, että Agneksen suhteen voitte olla

huoleti. Hänen kasvatuksensa on ollut sitä laatua, että hän on teidän

poikaanne paljon etevämpi niin yleissivistykseen, kuin tietoihinkin

nähden, ja minun luullakseni sellainen avioliitto, jossa vaimo on

miestä korkeammalla sivistysasteella, ei voi olla onnellinen.

Mrs Plummer aivan ällistyi. Hänhän oli juuri tarkoittanut

päinvastaista.

-- Niin, katsokaas, Frank voi milloin hyvänsä saada vaimon kaupungin

rikkaimpien ja arvokkaimpien perheiden tyttäristä. Sentähden ei

hänen minun mielestäni tarvitse alentua ottamaan puolisoa vieraasta

kansallisuudesta.

-- Minä olen teidän kanssanne täydellisesti yhtä mieltä siitä, että

on niin paljon, kuin mahdollista pysyttävä omassa kansallisuudessa.

Maku ja elämän käsitys ovat aivan erilaiset niillä, jotka

lapsuudestaan saakka eivät ole kasvaneet samassa maassa. Toivon,

että Agnes, jos hän joskus menee naimisiin, pysyisi omassa

kansallisuudessaan.

-- Otaksun siis saavani teistä tukea, mrs Pryts, sanoi mrs Plummer.

-- Minua ilahuttaa, että pääasiassa olemme yksimielisiä. Koettakaa

niin paljon kuin mahdollista pitää tytärtänne erillään minun

pojastani. Ja nyt hyvästi; olen iloinen, että tulin tuttavuuteenne.

Ja polviaan lyykistäen poistui mrs Plummer.