VIII.

Muutamia päiviä kului Plummerilla ilossa ja humussa. Ajeluretkiä

pantiin toimeen Fort Snellingiin ja Minnekakaan, höyrylaivamatkoja

Minnetonkaan, ja kutsuja saapui niin paljon että enemmän kuin

puolet täytyi hyljätä. Kreivi oli itse rakastettavaisuus, ja koko

Plummerin perhe oli ihastunut häneen. Itse Plummer sai mielestään

hallita ja vallita häntä aivan liian vähän, mutta hän ei uskaltanut

kovin usein kutsua häntä "paratiisiin", sillä hänen vaimonsa piti

tarkasti silmällä kreivin pienintäkin liikettä ja toisinaan koetti

sovittaa niin, että hän jäi kahdenkesken Fannyn kanssa. Kreivi oli

aivan kuin kummirakko. Hän sopi kaikenlaisiin olosuhteisiin. Hän

osasi etsiä kaikkien heikot puolet ja tiesi asettua itse aina sen

mukaan. Hän tutki klassillista kirjallisuutta Plummerin kanssa

kirjastohuoneessa, keskusteli piikahuolista rouva Plummerin kanssa,

istuskeli jasmini- ja ruusutarhoissa Fannyn kanssa ja syventyi

Minneapoliksen mysterioihin Frankin seurassa. Kaikki olivat Plummerin

kanssa yksimielisiä siitä, että hän oli peijakkaan hauska mies.

Charles Bradford älysi kyllä mrs Plummerin ja Fannyn liehakoimisen.

Mutta hän ei ollut selvillä siitä, koskiko se vaan hänen

kreivinarvoansa, vai hänen persoonaansa. Tekisikö hän nyt tuon

epätoivoisen hyökkäyksen saavuttaakseen onnen, sillä ennen pitkää

tulisi hänen salaisuutensa paljastetuksi, sanomalehti-urkkija

pitäisi siitä kyllä huolen. Jos hänen onnistuisi sitoa Fannyn

itseensä ja kihlaus tulisi julaistuksi, ennenkun salaisuus

tulisi päivän valoon, voisi hän sillä keinoin saada jotain

turvaa. Herra Plummer ja hänen vaimonsa tekisivät luonnollisesti

kaiken voitavansa vaientaakseen huhuja ja pelastaakseen tytärtään

kaikenmoisilta paljastuksilta. Ja jospa nyt Fanny todellakin rakasti

häntä! Mahdollisesti voisi sovinto joskus aikaa myöten tulla, jos

hän nyt todellakin saisi pyydystetyksi tuon kultalinnun, joka

päällepäätteeksi oli vielä kauniskin. Ikäänkuin unessa kangasteli

hänelle toiminimi Plummer & Bradford. Tällaiset ajatukset pyörivät

sekaisin sir Charleksen aivoissa, kun hän illalla makasi sängyssään

ja mietiskeli päivän tapahtumia.

Eräänä päivänä sanoi mr Plummer päivällispöydässä:

-- Tänään tuli konttooriin sähkösanoma, joka oli osoitettu

Sir Charles Bradfordille "_in care of_" Plummer & Compani.

Tunnetko jonkun sellaisen henkilön Frank? Lähetin sen takaisin

päällekirjoituksella: vastaanottaja tuntematon.

Kreivi ei voinut sille mitään, että heikko puna kohosi hänen

poskilleen. Oli selvää, että sähkösanoma oli hänen herraltaan,

oikealta kreiviltä. Jos hän ei perisi sitä, voisi hänen käydä

hullusti; kreivihän voi saapua sinne päätä pahkaa.

-- Minun täytyy saada se sähkösanoma, sanoi hän naurahtaen. Minä olin

Chicagossa aivan onneton nimeni takia, jota yankeet eivät koskaan

osanneet lausua. Silloin ehdotti eräs ystäväni, että minä

ottaisin nimekseni Charles Bradford, ja minä teinkin sen,

luonnollisesti pilan päiten. Otaksuttavasti se on hän, joka tahtoo

jatkaa ilveilemistä.

Charles sai sähkösanomansa. Se oli kirjoitettu ranskaksi ja kuului:

"Mitä hullutuksia ne ovat, joista sanomalehdet kertovat? Pikaista

selitystä vaaditaan.

Eugéne Ducroix".

Hän vetäytyi huoneeseensa muka kirjoittaakseen muutamia kirjeitä. Nyt

oli koston enkeli lähellä. Mitä hän nyt tekisi? Hänen täytyi kertoa

kreiville kaikki alusta loppuun sekä koettaa lyödä leikiksi koko

asia, vaikka se luuvaloinen, tuima jukopää ei ymmärtänytkään leikkiä.

Hän koettaisi kaikin voimin estää häntä tulemasta Minneapolikseen ja

kysyisi missä kaupungissa hän kohtaisi hänet. Ehkä onnettomuus on

vielä vältettävissä. Mutta jos kreivi tulisi, ei olisi muuta keinoa,

kuin pako. Ja Fanny? Hänen täytyy heti uskaltaa ottaa ratkaiseva

askel, jos hän ylimalkaan ollenkaan tahtoi ryhtyä asiaan. Samana

iltana sattui hän jäämään kahden kesken Fannyn kanssa arkihuoneeseen.

Hän oli tavallista hiljaisempi, ja Fanny huomasi sen.

-- Olette niin miettiväinen tänä iltana, herra kreivi, sanoi hän.

-- Olen ehkä pakoitettu matkustamaan muutaman päivän perästä, ja se

on minusta niin ikävää, vastasi Charles.

-- Matkustaa?... Aijotteko matkustaa? -- huudahti Fanny kasvoillaan

kauhun ilme. Ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä. Hänen täytyi

kääntyä pois salatakseen niitä kreiviltä.

-- Niin... oletteko pahoillanne siitä?

-- Me toivoimme saavamme pitää teidät täällä muutamia viikkoja,

vastasi Fanny koettaen hillitä itseänsä. -- Olemme nyt jo niin

tottuneet teidän seuraanne.

-- Minäkin olen ehtinyt jo tottua olemaan täällä, vastasi Charles. --

En ole koskaan nauttinut niin paljoa ystävyyttä ja vierasvaraisuutta.

Pelkään vaan että olen ollut täällä jo liian kauan.

-- Kuinka niin?

-- Niin, minä pelkään, että sydämeni ei enää ole vapaa. Olen ollut

liian paljon teidän seurassanne, miss Fanny.

Fanny ei vastannut, katsoi vaan kysyvästi häneen.

-- Olen toisinaan kysellyt itseltäni, voisiko amerikalainen viihtyä

vieraassa maassa ja uusissa olosuhteissa... mutta se kai olisi liian

suuren uhrautuvaisuuden vaatimista.

-- Olisiko huolista vapaa elämä kauniissa seudussa sijaitsevassa

kreivillisessä linnassa, sivistyneiden ihmisten seurassa uhrausta?

Niitä on kylliksi sellaisia, jotka pitäisivät sitä elämänsä

suurimpana onnena, vastasi Fanny.

Charles katseli häntä.

-- Te siis valitseisitte linnan ja kreivinarvon, miss Fanny, mutta

ette miestä itseänsä? -- kysyi hän.

Fannyn silmät täyttyivät taas kyynelillä ja hänen, täytyi kätkeä

kasvonsa käsiinsä.

-- Minä pidän teistä, kuolisin ikävästä, jos olisitte poissa,

nyyhkytti hän.

Charles tarttui hänen käteensä ja suuteli sitä.

-- Ja jos kreiviä ei linnoineen ja kaikkine ihanuuksineen olisi

olemassakaan, ja minä olisin vaan köyhä mies, Charles Bradford,

voisitteko sittenkin rakastaa minua?

-- Voisin kyllä, vastasi Fanny loistavin silmin.

-- Tahdotteko todistukseksi siitä kutsua minua Charles-nimellä? Se

kuuluu suustanne paljoa luonnollisemmalta, kuin Eugene.

-- Mielelläni, vastasi Fanny.

-- Muistakaa, mitä olette luvannut! Saattaa tapahtua, että minä

joskus muistutan teitä siitä. Olkaa uskollinen, Fanny neiti!

Hän kumartui ikäänkuin katsoakseen häntä silmiin, kun he samassa

kuulivat lähestyviä askeleita.

Charles hiipi ulos, ja samassa mrs Plummer purjehti ovesta

huoneeseen. Fanny istui liikkumatonna tuijottaen eteensä

kyyneltyneillä silmillään, ja selittämätön onnellisuus loisti hänen

kasvoistaan. Mrs Plummer katseli häntä hämmästyneenä.

-- Mitä nyt, lapseni? Onko jotain tapahtunut?

Fanny nyökkäsi hymyillen.

-- Onko hän kosinut?

Fanny hymyili ja nyökkäsi taas. Mrs Plummerille se oli yllätys. Hän

vaipui tuolille ja hapuili hajuvesipulloa kuitenkaan löytämättä.

Sitten nousi hän koko majesteetillisuudessaan, levitti äidillisen

sylinsä ja huudahti teatraalisesti.

-- Kreivinna Fanny Ducroix! Tule syliini!

Pari päivää kului hiljaisessa onnellisuudessa. Vanhemmat olivat

kaikessa hiljaisuudessa antaneet siunauksensa. Fanny kävi ympäri

loistaen, kuni päivän säde, ja mrs Plummer oli pakahtua ylpeydestä.

Silloin tuli kuin salama taivaalta, toinen sähkösanoma. Sekin oli

osoitettu Charles Bradfordille ja kuului:

"Tulen huomenna puolenpäivän aikaan. Tulkaa vastaan depotille!

Eugéne Ducroix".

Hän siis tulee todellakin. Ennen huomista puolipäivää täytyisi

Charleksen olla poissa ja silloin hajoaisi hänen rakentamansa

ilmalinna. Hän järjesti kaikessa hiljaisuudessa matkatavaransa,

ja selitti Plummerin perheelle, että sähkösanoma pakotti hänen

matkustamaan seuraavana aamuna. Hän ei voinut varmaan sanoa, kuinka

pian palaisi. Iltapäivällä oli hän mr Plummerin konttoorissa ja

valitteli, että hänen odottamansa rahalähetys ei ollut tullutkaan ja

kysyi voisiko hänen tuleva appensa lainata hänelle viisisataa puntaa

siksi aikaa. Plummer ojensi hänelle hymyillen pankkiosoituksen ja

Charles Bradford nosti viivyttelemättä rahat pankista. Seuraavana

aamuna ajoi hän nelivaljakolla depootille yhtä komeasti, kuin hän oli

tullutkin. Fanny itki ja liehutti nenäliinaansa, ja... kreivi Charles

Bradford oli kadonnut.

Sitä suurempi oli hämmästys, kun saman päivän iltapuolella etehisen

kello soi ja palvelija toi käyntikortin, missä seisoi:

_Comte Eugéne Ducroix_.

Fanny syöksähti ylös huudahtaen hämmästyksestä ja aikoi juuri

rientää häntä vastaan, kun hän äkkiä tuli ajatelleeksi, että hänhän

oli matkustanut eikä hän sitäpaitsi muutoinkaan ilmoittautuisi

niin juhlallisesti. Mutta mitä tämä oli? Plummer ja hänen vaimonsa

tuijottivat hämillään toisiinsa, kun Frank kumartaen avasi oven

eräälle vanhemmanpuoleiselle herralle, jonka rinta oli täynnä tähtiä.

-- Herra Plummer, jollen erehdy? -- kysäsi kreivi, kun Plummer

edelleenkin seisoi liikkumatonna, kuin suolapatsas -- ja mrs Plummer?

-- Minä olen kreivi Ducroix.

-- Hän ei ole kotona... matkusti tänä aamuna, vastasi

Plummer lyhyesti, ikäänkuin se olisi tehnyt hänen engelskansa

ymmärrettävämmäksi.

-- En ymmärrä pahaksi onneksi -- engelskaa, sanoi kreivi. -- Eikö

herrasväki puhu ranskaa? Sen mukaan kuin olen kuullut, on neiti ollut

kerran vieraisilla äitini luona.

Fanny seisoi, kuin lattiaan naulattuna. Jos hän ei olisi ollut

sellaisessa jännityksessä, olisi hän varmaan kaatunut ja kirkaissut.

Mutta nyt hänen täytyi koettaa ranskankielen taitoansa.

-- Isä sanoo, että kreivi on matkustanut, sopersi hän hiljaa.

Vieras naurahti ivallisesti.

-- Se on luultavasti minun tulkkini mr Bradford, jota te kunnioitatte

sillä nimityksellä, alkoi hän taas. -- Minä olen kuullut, että te

olette olleet ystävällisiä hänelle ja että te olette panneet kokoon

pienen pilanäytelmän täällä. Tulin juuri etsimään häntä, sillä minä

olin kutsunut hänen depootille ottamaan vastaan minua. Äkkiä kuului

kiljahdus ja Fanny vaipui sohvalle ehtimättä edes tulkita kreivin

sanoja. Syntyi hirmuinen hälinä hänen virvoittamisestaan. Plummer ei

tiennyt, mitä tehdä. Hän seisoi ja helisteli rahoja taskussaan, mutta

sitten hän tuumi, että olisi kai sitä jotain sanottava, ja hän mylvi,

ikäänkuin vieras olisi ollut kuuro.

-- Joo, kreivi on varmasti ollut täällä, hän oli peijakkaan hauska

mies ja me olemme pitäneet aika hauskaa, syöneet, juoneet ja käyneet

vieraisilla. Voitte tavata hänen täällä noin kahdeksan päivän

perästä, luulen. Olette varmaan hänen serkkunsa, koska teillä on

yhtäläinen nimi.

Kreivi seisoi siinä ivallisesti hymyillen ja kuunteli kärsivällisesti

mr Plummerin sanatulvaa, sekä odotti, että joku olisi tarjonnut

hänelle tuolin.

-- Minulla ei ole kunnia ymmärtää ainoatakaan sanaa puheestanne,

sanoi hän ranskaksi -- mutta minä luulen, että läsnäoloni häiritsee.

-- Hän silmäsi Fannyä, joka pyörtyneenä makasi sohvalla. -- Otaksun,

että tulkkini on karannut vieden mukanaan melkoisen rahasumman,

_money_ -- lisäsi hän engelskaksi.

-- Niin, _money_, sitä meillä on kyllä täällä lännessä, vastasi

Plummer iloisesti kuullessaan mielisanansa. -- _Money_ se on joka

maailmaa hallitsee.

Ranskalainen poistui kumartaen ja Plummer saattoi häntä ovelle.

-- Pistäytykää katsomassa, kun aikaa on, sanoi hän.

-- Mikäs merkillinen otus se oli, puheli Plummer palattuaan

huoneeseen. Oliko sekin joku kreivi? Kuinka monta kreiviä me saamme

tänne Minneapolikseen? Ei, kyllä se ensimmäinen sitten oli parempi.

Mrs Plummer kääntyi hurjistuneena mieheensä.

-- Mitä sinä siinä seisot ja lörpöttelet, kun sinun pitäisi juosta

hakemaan lääkäriä? Etkö näe, että Fanny on kuolemaisillaan?

Fanny kuuli sen ja nousi äkkiä ylös.

-- Antakaa olla lääkärin hakematta! -- huudahti hän ja syöksyi

portaita ylös Charleksen huoneeseen. Hän sulki oven saadakseen

olla yksin, heittäytyi sohvalle ja purskahti hillittömään itkuun.

Jotakuinkin siitä toinnuttuaan, huomasi hän kirjeen, joka oli

pistetty erään hänen pöydälle asettamansa ruusuvihon sisään. Se oli

osoitettu hänelle ja kuului:

"Rakas Fanny!

"Kun tätä luet, on luultavasti jo kaikki huomattu, ja minun

täytyy sinun silmissäsi olla petturi ja hylky. Mutta ennenkuin

tuomitset, kuule, mitä minulla on sanottavaa." (Ja nyt seurasi

pitkä selitys siitä, miten hän vastoin tahtoansa oli joutunut

siihen asemaan, ja miten hän sitte oli pakoitettu aina

pitemmälle, kunnes oli mahdotonta korjata erehdystä). "Nyt toivon

että ymmärrät, mitä tarkoitin kysyessäni, pitäisitkö minusta

sittenkin, vaikka minulla ei olisikaan kreivin arvoa linnoineen

ja muine ihanuuksilleen, sekä pyytäessäni sinua kutsumaan minua

Charlieksi. Älä luule minua miksikään tavalliseksi petturiksi.

Olen arvossapidetyn, keskisäätyyn kuuluvan perheen jäsen

Lontoosta. Olen ollut konttoristina siellä, ja kreivi Ducroix

pyysi minua tulkikseen Amerikaan. Osaan nimittäin ranskankieltä.

Luonnollisesti annan sinulle lupauksesi takaisin, koska nyt ehkä

halveksit minua liian syvästi voidaksesi enää ajatella minua.

Sano isällesi, ettei hänen tarvitse luulla minun pitävän niitä

rahoja, jotka hän minulle ystävällisesti lainasi. Ne maksetaan

rehellisesti niin pian, kun sen kykenen tekemään. Tarvitsin ne

päästäkseni ajoissa pois tieltä. Minua vaivaa ajatus että olen

kevytmielisyydelläni tuottanut häpeää ja surua teille kaikille,

sillä vaikka aloinkin leikin piloillani, tartuin lopulta

kuitenkin siihen ystävällisyyden ja vierasvaraisuuden verkkoon,

jonka ympärilleni virititte. Olen aina säilyttävä teidät

kiitollisessa muistossa. Ehkä voin joskus palkita hyvyytenne. Ala

halveksi minua rakas Fanny!

Sinun katuvainen

Charles Bradford."

Fanny rutisti luettuaan kirjeen käsissänsä. -- Voi Charlie, Charlie,

miksi teit tämän, huudahti hän. Ja hän heittäytyi taas itkien

sohvalle.

-- Kaikki naureskelivat nyt Plummerilaisille. Sanomalehti-urkkijat

olivat olleet West-Hotellissa ja kyselleet asiaa todelliselta

kreiviltä. Laajasanaisia selontekoja oli luettavana sanomalehdissä,

ja ne, jotka eivät olleet mukana Plummerin kutsuissa, saivat nyt

tilaisuuden kostaa. Ne, jotka olivat olleet juhlissa ja sitten

käyneet vieraisilla Plummerilla sekä sitten kutsuneet "kreiviä"

luokseen, olivat hyvin noloina, etenkin se gentlemanni, joka oli

pitänyt ranskalaisen juhlapuheen. Mutta toiset riemuitsivat.

Pienempi-osaiset olivat mielissään, kun miljoonamiehiä näin

nolattiin. Plummer oli kironnut ja raivonnut. Hänen täytyi

mukautua siihen, että hänen toverinsa alinomaa kyselivät, kuinka

kreivi voi, ja oliko hän taas saanut jonkun uuden näytteen

Ranskasta. Hänen hyvä tuulensa voitti kuitenkin lopulta vihan,

ja hän ihaili kaikessa hiljaisuudessa Charles Bradfordia, joka

oli ollut niin "peijakkaan _smart_." Pahimmin oli Fannyn laita.

Hän häpesi näyttäytyä kadullakin. Hän kieltäytyi aivan jyrkästi

lähtemästä tervehdyskäynnille todellisen kreivin luo, jota hän

melkein vihasi. Niin sai Plummer vielä kerran ottaa "hätäankkurin"

palvelukseensa mennessään vierailulle West-Hotelliin. Se oli

äärettömän vastenmielistä, ja Plummer olisi mielellään maksanut

aika summan, jos olisi sillä keinolla päässyt kaikesta, mutta se ei

nyt auttanut. Juhlia ja huvimatkoja ei hän nyt voinut järjestää se

olisi näyttänyt hassunkuriselta. Hän meni sentähden yksinkertaisesti

tervehdyskäynnille vaimoineen, joka oli nyt pudonnut kreivillisestä

korkeudestaan. Mutta kun he menivät West-Hotelliin ja lähettivät

nimikorttinsa, saivat he sen vastauksen, että kreivi voi pahoin

eikä ottanut vastaan. Tämähän oli ilmeinen loukkaus. Kotimatkalla

sadatteli mr Plummer tuota kirottua ylimystä luuvaloisine säärineen,

joka ei ollut kelvollinen antamaan kättäkään kunnialliselle

yankeelle. Hän toivoi nyt päässeensä kaikista ranskalaisista

kreiveistä... Mutta se Charlie, se oli sentään peijakkaan hauska

mies, ja riivatun "smart" hän oli ollut.